sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Lyhytarviot klassikkoteoksista: Ranya ElRamly & Fredrika Runeberg

Naisten kirjoittamien klassikoiden lukeminen on sujunut kivasti Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaastetta ajatellen: olen lukenut nyt kaikkiaan viisi klassikkoa. Tällä hetkellä ei ole yhtäkään kesken, mutta eiköhän sitä syksyllä sitten taas! Luin kesäkuussa kaksi klassikkoteosta: Ranya ElRamlyn toistaiseksi ainoan romaanin Auringon asema ja Fredrika Runebergin kirjoittaman Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä. Olen iloinen, että sain viimein tartuttua näihin, sillä molemmat ovat olleet pitkään tbr-listallani. Valitettavasti kumpikin jäi mieleen aika hatarasti ja olen jo unohtanutkin aika paljon kummastakin, mutta lukuhaastetta varten kirjoitan kuitenkin edes lyhyesti.

Auringon asema, Ranya ElRamly. Otava 2003 (ensim. kerran 2002). 190 s. Kirjastolaina.

Ranya ElRamlyn romaanissa Auringon asema tytär kertoo edesmenneiden vanhempiensa rakkaustarinan ja kuljettaa lukijan muistoissaan Egyptiin, mistä tyttären isä on kotoisin. Hänen isänsä ja suomalaisen Anun katseet kohtaavat junassa ja rakkaus syttyy. Minun isäni katsoi minun äitini vaaleansinisiin silmiin ja näki unelmiensa maan. Siinä maassa olisi tilaa kaikille, ei ketään roikkumassa hihassa ja muistuttamassa: tämä on sinun maasi ja sinun aikasi ja sinun paikkasi ja sinun vastuusi ja sinun velvollisuutesi ja sinun sukusi ja sinun valintasi ja sinun menneisyytesi ja sinun tulevaisuutesi, ja muista poikani se, että Egytistä ei koskaan pääse lähtemään - - 

En oikein tiedä, mitä tarkalleen ottaen odotin, mutta jostain syystä Auringon asema osoittautui joksikin muuksi kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä en odottanut niin kuvailuun painottuvaa kerrontaa, mene ja tiedä. Kuvailu kuitenkin työnsi minua tällä kertaa etäämmälle tarinasta, sillä olen viimeistään tämän vuoden aikana myöntänyt itselleni lukumakuni muuttuneen erityisesti kuvailun suhteen: siinä missä ennen rakastin sitä, nykyään arvostan enemmän vähäeleisyyttä ja juoneen keskittymistä. Auringon asema on pitkiä virkkeitä, paljon toistoa, soljuvaa ja lyyristä kieltä, joka on kyllä kaunista ja maalaa auringossa palavan Egyptin upeasti lukijan eteen, mutta jätti minut tällä kertaa vähän syrjään enkä saanut tarinasta otetta. Silloin kaikki kukat vihdoinkn puhkesivat, ne eivät enää mahtuneet minun sisääni, ja niin niitä tuli silmistäni kyyneleinä.

Vaikka Auringon asema jäi kohdallani vaisuksi lukukokemukseksi, se käsittelee hyvin kahden eri kulttuurin eroja sekä ihmisen suhdetta omiin vanhempiinsa. Jos etsit juonivetoisuuden sijaan kuvailuun ja kauniiseen kieleen keskittyvää luettavaa, tämä voisi olla sopiva valinta.


Helmet-lukuhaaste 2019: 4. Kirjailijan ainoa teos
Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste
Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)


Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä. Kertomus isonvihan ajoilta, Fredrika Runeberg.
suom Tyyni Tuulio. Wsoy 1981. (Ruotsiksi v. 1858). 207 s. Kirjastolaina.


Olen erityisen iloinen siitä, että sain viimein luettua ensimmäisen teoksen Fredrika Runebergilta. Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä kertoo nimensä mukaisesti Katarinasta ja hänen tyttäristään, Ceciliasta ja Margaretasta. Tapahtumat sijoittuvat isonvihan aikaan 1700-luvun Tampereelle, jolloin leskeksi jäänyt Katarina joutuu pakotettuna lähtemään Hatanpään kartanosta (jota tuolloin ei tunnettu tällä nimellä). Pakoa yrittäneistä tyttäristä Margareta joutuu joksikin aikaa perheestä erilleen. Kun perhe on jälleen koossa, nousevat keskiöön tyttärien puolisot ja se, hyväksyykö määrätietoinen ja tarkka Katarina esimerkiksi alempisäätyistä miestä Margaretan aviopuolisoksi.

Kiinnostavinta teoksessa on juuri tyttärien suhteiden käsittely sekä Katarinan suhtautuminen niihin, ja nämä myös jäivät alun tapahtumien lisäksi vahvasti mieleen - ylipäänsä kirjan naiset ovat kiinnostavia ja mieleenpainuvia henkilöitä. Oli positiivinen yllätys lukea tapahtumista, jotka sijoittuivat yhteen entisistä lemppari lenkkeilyreiteistäni Hatanpään kartanon ympäristöön.

Luin teosta kuitenkin aika pitkään ja jätin sen välillä tauolle lukiessani muuta, sillä vanhahtava kieli lauserakenteineen ja jotenkin imuton kerrontatyyli saivat ajatukset harhailemaan helposti muualle. Haasteista huolimatta suosittelen tutustumaan: onhan kyseessä ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. 


Helmet-lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia
Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste
Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Tavalliset pikku pihajuhlat (Truly Madly Guilty, 2016), Liane Moriarty. Wsoy 2017. suom. Helene Bützow. 464 s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Omasta hyllystä.

Etsitkö kesäkassiin kirjaa, joka on samaan aikaan juonivetoinen, älykäs, tarkkanäköinen ja juuri sopivasti kepeä? Liane Moriartyn kirjat voivat olla sinua varten. Tavalliset pikku pihajuhlat on kolmas Moriartyn teos, jonka olen nyt lukenut Hyvän aviomiehen ja Mustien valkeiden valheiden lisäksi. Moriartyn esikoisteos ja tänä kesänä julkaistu suomennos ovat vielä siis lukematta. Lisäksi starttasin eilen HBO:n sarjan Big Little Lies toisen kauden, josta pidän hurjan paljon, vaikkei toinen kausi pohjaudukaan Moriartyn kirjoihin ensimmäisen kauden tavoin (rakastan sarjan vahvaa näyttelijäkaartia!)

Tavalliset pikku pihajuhlat on kirjailijan tuotantoa aiemmin lukeneelle tuttua Moriartya: on jokin yllättävä tapahtuma, tragedia, joka syöksee tavallisen arjen kaaokseen ja alkaa nostattaa pinnan alta esiin jatkuvasti uutta ja odottamatonta eikä mikään siis välttämättä ole sitä, miltä päällepäin näyttää. Parasta Moriartyn kirjoissa onkin, miten järkyttävät kuin kepeätkin tapahtumat kulkevat taidokkaasti käsikkäin. Auvoinen makeus ja hattara on Moriartyn kirjoista kaukana.

Valitsin teoksen matkalukemiseksi Lissaboniin, koska reissuissa harvemmin jaksan keskittyä mihinkään haastavampaan tai kielellä kikkailevaan kirjallisuuteen. On harmi, että teoksen nimi ei ole mikään kutsuvin saati mieleenpainuvin eikä oikein kansikuvakaan; teoksen alkuperäinen nimi Truly Madly Guilty olisi paljon houkuttelevampi. Suomenkielisen nimen takia olen siirtänyt teokseen tarttumista (ja ehkä myös sivumäärän), sillä sen herättämä mielikuva on tuntunut kovin lattealta. Onneksi tarina itsessään osoittautui kaikkea muuta kuin latteaksi: juoni imaisi aavistuksen tahmean alun jälkeen vahvasti mukaansa ja koin lukiessa samanlaisen koukuttavan tunteen kuin HBO:n sarjaakin katsoessani - samalla kun lukee, harmittelee jo etukäteen sitä, että ennen pitkää teos loppuu.

Tavalliset pikku pihajuhlat nimi paljastaa, missä sattuu jotain, joka syöksee ihmisten elämän raiteiltaan. Erika ja Oliver viettävät suunnitelmista poiketen iltaa naapuriensa Vidin ja Tiffanyn pihajuhlissa. Vid on pistänyt tarjoiluissa parastaan ja nauttii isännän roolistaan. Pariskunnan kymmenvuotias Dakota vahtii Clementinen ja Samin pieniä tyttäriä Hollya ja Rubya. Clementine on Erikan lapsuudenystävä ja sellisti, jonka pitäisi olla harjoittelemassa koe-esiintymiseen eikä  olla puolituntemattomien ihmisten kotona juhlimassa. Kaiken lisäksi Erika ja Oliver ovat esittäneet Clementinelle ja Samille yllättävän pyynnön juuri ennen juhliin saapumista ja kaikki tuntuvat olevan siksi hieman raiteiltaan. Sitten sattuu jotain hirveää, jota kukaan ei uskoisi tapahtuvan. Tämän enempää en juonesta haluaa paljastaa, sillä parasta tietenkin on, kun tapahtumista ja ihmisistä itsestään tietää mahdollisimman vähän etukäteen.

Vaikka tiivistämisen varaa löytyisi, Tavalliset pikku pihajuhlat ei menetä vetävyyttään liikaa. Koska edellisestä Moriartyn kirjan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää pitkä aika, eivät moriartymaiset tunnuspiirteet tuntuneet liian tutuilta tai nähdyiltä. Pidin teoksesta suunnattoman paljon, sillä sen tragedia ja miten kukin siihen suhtautuu, ovat mielenkiintoista luettavaa, kuten myös Erikan ja Clementinen ystävyyssuhde, jonka Clementinen äiti on heidän välilleen osoittanut lapsuudessa. Erilaiset äidit ovat teoksessa myös keskeisessä roolissa ja tarkastelun kohteena.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Normaali-trilogia korkattu: Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Oonko ihan normaali? (Am I Normal Yet?), Holly Bourne. Gummerus 2017 (engl. 2015). suom. Kristiina Vaara.
402 s. Kirjastolaina.

Eipä mennyt kauaakaan, kun jo luin ensimmäisen niistä kirjoista, jotka listasin hiljattain Summer Book Bucket List'iini (ja kärsin nyt kesken jäävien kirjojen kasvavasta pinosta). Holly Bournen Normaali-trilogia tuntuu ponnahtelevan usein esiin bookstagramin puolella, ja on herättänyt arvioiden perusteella mielenkiinnon ja tunteen siitä, että kehuttu ya-kirjallisuuden sarja voisi olla mielekästä luettavaa. Nappasin trilogian avausosan Oonko ihan normaali? (Gummerus 2017) luettavakseni, kun kesken olevat pari muuta kirjaa eivät oikein napanneet ja tuntuneet imaisevan mukaansa näin hellepäivinä. Odotin, että Bournen terävää ja mukaansatempaisevaa kirjoitustyyliä löytyisi myös hänen nuorille suunnatusta teoksestaan, sillä pidin Bournen ensimmäisestä aikuisille kirjoittamasta romaanista Katsokaa miten onnellinen olen (Gummerus 2019).

Oonko ihan normaali? kertoo kuusitoistavuotiaasta Eviestä, jolla on OCD, eli pakko-oireinen häiriö: Eviellä on bakteerikammo, minkä takia hän kokee, että käsiä on pestävä niin usein, että niihin tulee haavoja ja omasta puhtaudesta pidettävä ylipäänsä äärimmäisyyteen menevän tarkasti huolta. Teoksen alussa Evien suunta on paranemaan päin ja lääkitystä on vähennetty roimasti; normaali elämä tuntuu Evien mielestä jo kurkistavan nurkan takaa. Evie käsittää "normaaliuden" olevan sitä, mitä muillakin koulun samanikäisillä tytöillä on: ystäviä, bileitä ja ihastus, ehkä jopa poikaystävä. Samalla kun Evie pyrkii saavuttamaan tämän "normaaliuden", mielenterveyden ongelmat alkavat antaa merkkejä uusiutumisesta. Evie kuitenkin potkii niitä piiloon parhaansa mukaan, hämää myös itseään, ei kerro tilanteestaan uusille ystävilleen eikä paljasta asiaa kenellekään aikuiselle. Tilanteen piilottelu alkaa kuitenkin käydä hiljalleen raskaaksi ja mahdottomaksi.

Bourne tavoittaa nuorten ajatusmaailman ja puhetyylin vaivattomasti ja aidonoloisesti. Yksi parhaista kirjan puolista on, miten feminismi on siinä oleellisesti läsnä: ystävykset Evie, Amber ja Lottie perustavat feministisen ryhmän Vanhatpiiat ja kokoontuvat keskustelemaan esimerkiksi kuukautisista ja siitä, miten niistä puhutaan yhteiskunnassa. Välillä koin, että ajatukset olivat hivenen päälleliimatun oloisia ja tuntui kuin äänessä olisi ennemminkin kirjailija itse mutta eipä tuo merkittävästi häirinnyt, sillä tyttöjen perustama ryhmä on loistava ja heidän keskustelunsa mielenkiintoista luettavaa.

Oonko ihan normaali? tarjoaa ajatuksia herättävän, tasokkaan ja kaikkea muuta kuin höttöisen lukupaketin: on niin mielenterveyden kuin naisen aseman käsittelyä. Bournen teos ei kuitenkaan ole raskas tai vello synkkyydessä, vaikka toki Evien uudelleen sairastuminen saa lukijankin jännittymään. Oonko ihan normaali? on sujuvalukuinen ja jotenkin virkistävää luettavaa painavista teemoistaan huolimatta. Lisäksi sen lukemisesta jää hyvä mieli. Aion ehdottomasti lukea myös seuraavat osat, joista toisessa kertojanäänen saa Amber ja kolmannessa Lottie.


Oletko sinä lukenut Normaali-trilogian? Mikä on suosikkiosasi ja miksi?

Helmet-lukuhaaste 2019: 9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Lukemattomat naiset -lukuhaaste 

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Morten A. Strøksnes: Merikirja

Merikirja (Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom
fire årstider
), Morten A. Strøksnes. Gummerus 2019 (ensimm. kerran 2018, norjaksi 2015).
suom. Katriina Huttunen. 297 s. Kansi: Sanna Mander. Kirjastolaina.

Meri on alkukoti. Muinaiset aallot virtaavat lävitsemme kuin kaikuna pienistä loiskeista vaikeapääsyisessä luolassa meren äärellä. Joskus kun seisomme kovassa myrskyssä rannalla, tuntuu kuin meri haluaisi meidät takaisin. Aalto alkaa hitaasti rakentaa ylimääräisiä lihaksia kaukana horisontissa ikään kuin se tietäisi jo etukäteen, minne se aikoo ja miten se sinne pääsee. Tuuli auttaa sitä, ja sen eteneminen ja rytmi ovat täydellisiä koko matkan ajan maihin saakka, Toiset aallot työntävät sitä selästä, kannustavat sitä ja antavat sille tilaa. Lähestyessään matalikkoa se kiihdyttää vauhtia ja valmistautuu loikkaan.

Morten A. Strøksnesin oman elämän kokemuksia faktatietoon yhdistävä tietoteos Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana (Gummerus 2019, ensimm. kerran 2018) herätti huomioni viime vuonna Helsinki Litin myötä. Kirjan nimi kertoo oleellisimman: teos kertoo vuosista, jolloin teoksen kirjoittaja yhdessä ystävänsä Hugon kanssa päättää yrittää napata Norjan vuonojen pohjasta jäähain (håkjerring), muinaisolion, joka voi elää peräti viisisataavuotiaaksi mutta jonka lihalla ei ole kysyntää toisin kuin vaikkapa sillihailla (håbrann). Maksoi mitä maksoi, me pyytäisimme ahneen hirviön, jolla on selässään monen sadan miljoonan vuoden evoluutio, veressään potentiaalisesti tappavia myrkkyjä, silmissään loisia ja hampaita kuin ylimitoitetuissa kettusaksissa, vain paljon enemmän. Itse asiassa ystävysten pakkomielle saada pyydystettyä jäähai oli minulle sivuseikka, sillä minua kiinnosti paljon enemmän mainiosti, vähän tarinamaiseen tyyliin, kirjoitettu faktatieto esimerkiksi merestä ja sen eliöistä sekä omakohtainen pohdinta ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta sekä rakkaudesta mereen. Vähiten ymmärrystäni sai miesten halu napata jäähai pelkästään siksi, että sen nappaaminen olisi hienoa kokea tai ehkä oman itsetunnon pönkittämisen vuoksi. Kaikista turhista asioista, joita olisimme voineet keksiä, tämä tuntuu turhalta juuri oikealla tavalla. Hmm, siis miten niin? Merellä on kuitenkin oma tahtonsa samoin jäähailla. 




Onhan se pakko myöntää, että Merikirja saattaa kuulostaa aika tylsältä, mutta hei, sitä se ei kuitenkaan ole! (Vaikka samaan hengenvetoon myönnän, että minulle toimivinta oli lukea teos mahdollisimman nopeasti niin, etten tarttunut mihinkään toiseen kirjaan välillä.) Syy, miksi kerronta imaisi minut mukaansa ja miksi pidin kirjasta paljon, johtuu siitä, miten voimakkaasti Merikirja toi matkamuistot mieleen viime kesältä. Teimme silloin kesälomamatkamme autolla Lofooteille: ajoimme Tromssasta Senjan saarelle ja sieltä aina Lofoottien eteläisimpään kärkeen, Å-kylään, asti ja autolautalla Svolværista Skrovan saaren kautta Skutvikiin ja sieltä kohti Ruotsia ja takaisin Suomeen. Vaikka läheiseni ja minä itsekin epäilin etukäteen sitä, miten teltassa yöpyminen mahtaisi luonnistua ja miten vilukissana pärjäisin Pohjois-Norjan viileässä säässä, kaikki sujui lopulta loistavasti ja jylhät vuonomaisemat ja milloin minkäkin mutkan takaa löytyvä satumainen maisema olivat jotain ihan käsittämätöntä. Koska omat matkamuistot ja kirjassa olevat tutut paikannimet olivat siis vielä hyvin mielessä, Merikirja luontokuvauksineen ja meren suolaisine tuoksuineen tuli lähelle. Vesistöt ovat minulle tärkeitä, etenkin meri on aina ihastuttanut laajuuden, salaperäisyyden, voiman ja aavan horisonttinsa vuoksi, vaikka olenkin varttunut joen varrella ja asunut myöhemmin niin meren kuin järvienkin lähellä.

Skrovan majakka, joka Merikirjassa mainitaan usein.

Meri pärjää mainiosti ilman meitä. Me emme pärjää ilman sitä.

Strøksnes kirjoittaa kauniisti, sujuvasti ja koukuttavasti: vaikka teoksessa on paljon asiaa, sen lukeminen ei tunnu raskaalta. Rakkaus mereen huokuu läpi sivujen. Kuitenkin teosta olisi voinut hieman tiivistää, sillä en ihan kyennyt välttymään kyllästymisen tunteelta loppupuolella, vaikka faktatietojen lukeminen oli edelleen kiinnostavaa. Lopetus on kuitenkin mainio, ikään kuin isilmänisku luonnolta ihmiselle, joka yrittää taivuttaa tätä tahtonsa mukaan.

Merikirjan luettuaan tuntuu kuin itsekin olisi ollut mukana meren keinuvilla aalloilla.


Helmet-lukuhaaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Miten menee Helmet-lukuhaasteella ja muilla haasteilla?


Vuoden alussa kerroin osallistuvani ensimmäistä kertaa koskaan Helmet-lukuhaasteeseen, sillä toivoin, että se kannustaisi kohti haaveitani saada luetuksi jälleen vuoden aikana vähintään 50 kirjaa. Helmet-lukuhaasteen lisäksi listasin vuodelle jälleen kaksitoista oman hyllyn lukematonta hyllynlämmittäjä-haasteeseen ja jatkoin Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen toiselle kierrokselle. Vuoden alkupuolella hyppäsin mukaan ensimmäistä kertaa Lukemattomat naiset -lukuhaasteeseen, jolla myös starttasi toinen kierros. Juuri nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja katsastaa, mitä olen tähän mennessä saanut luetuksi näihin haasteisiin, sillä Helmet-lukuhaaste on nyt puolivälissä. Sen kohdalla tuon esiin myös, mitä vielä puuttuu ja toivon, että saisin haastaviin kohtiin teiltä hyviä lukuvinkkejä.

Helmet-lukuhaaste 2019

Olen tähän mennessä lukenut 25 kirjaa ja toistaiseksi kyennyt laittamaan jokaisen lukemani kirjan johonkin haasteen kohtaan. En ole kauheasti suunnitellut lukemisiani etukäteen, vaan tutkinut yleensä vasta lukemisen jälkeen, voisiko lukemani kirja sopia haasteeseen. Haastavimpiin kohtiin täytyy kyllä suunnitella ennakkoon vaihtoehtoja. Ne kirjat, joista olen kirjoittanut blogiin, löytyy linkki arvioon.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot / Ellen. Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja, Pirkko Soininen
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai eläintä / Rose on poissa, Katja Kettu
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue / Bad feminist, Roxanne Gay
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi / Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, Eeva Turunen.
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt / Katsokaa miten onnellinen olen, Holly Bourne (Lontoo)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa / Tavallisuuden aave ja muita näytelmiä, Saara Turunen
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan / Taivaanpallo, Olli Jalonen
13. Kotimainen lasten- ja nuortenkirja / Tuhatkuolevan kirous, Siiri Enoranta
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi / Sivuhenkilö, Saara Turunen
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua / Säädyllinen ainesosa, Leena Parkkinen
17. Kirjassa on kaksoset / Yksi, Sarah Crossan
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja / Illallinen, Herman Koch
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria / Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Mia Kankimäki
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja / Minun tarinani, Michelle Obama
23. Kirjan nimessä on jokin maa / Melkein Geisha: Hurmaava ja hullu Japani, Minna Eväsoja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin / Se on sitten kevät, Marja-Liisa Vartio
32. Kirjan nimessä on ammatti / Runoilija X, Elizabeth Acevedo
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä / Loistava ystäväni, Elena Ferrante
36. Kirjassa ollaan yksin / Korpisoturi, Laura Gustafsson
37. Pienkustantamon julkaisu / Aikuisuus on myytti, Sarah Andersen
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja / Merikirja, Morten A. Strøksnes (Arvio tulossa. Voi olla, että liitän tähän kohtaan vielä jonkin toisen, jos sellainen tulee luettua, sillä en tiedä, voidaanko Merikirja laskea ihan nappina tähän).
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia / Lasikellon alla, Sylvia Plath
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua / Adèlen kysymys, Joel Haahtela
45. Kirjan nimessä on kieltosana / Miestä ei voi raiskata, Märta Tikkanen
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö / Argonautit, Maggie Nelson

Listaan haasteesta vielä alle ne, jotka on vielä täyttämättä. Ne kohdat, joihin en ole kirjoittanut kommentteja ovat sellaisia, joihin uskon saavani helposti luettua jotain esimerkiksi kirjastonvarauksia  tai oman hyllyn lukemattomia ajatellen. Ne kohdat, joihin olen kirjoitellut kommenttia, ovat sellaisia, joihin jo olen saattanut miettiä ennakkoon jotain mutta / tai sitten kaipaan apuja tai lisää ehdotuksia teiltä.

4. Kirjailijan ainoa teos
6. Rakkausromaani / Tähän olen ajatellut lukea Nina Meron romaanin Englantilainen romanssi, jonka sain kustantajalta ennakkokappaleena ja joka on herättänyt kiinnostuksen.
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja  Tähän olen suunnitellut yhdistäväni toisen lukuhaasteen ja lukea esimerkiksi Toni Morrisonin teoksen Sinisimmät silmät. 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla / Olisiko tähän vinkkejä, jotain mikä ei ole fantasiaa vaan tarinassa on vähän maagista realismia? Mieleen tulee vain Murakamin kirjoja, mutta en nykyään enää innostu niistä. 
19. Et pidä kirjan nimestä
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja 
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan / Näin hiljattain junassa, kun joku luki Odysseiaa. Hmm, uhka vai mahdollisuus?
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja / Tähän olen saanut hyviä sarjakuvavinkkejä. Otan mielelläni myös ehdotuksia romaaneista, jotka olisivat mitaltaan maltillisia. 
28. Kirjan kannessa on kuu / Ainut, mikä on tullut mieleeni on Lumilapsi, mutta olisiko muuta? 
29. Kirjassa nähdään unia / Kuulemma Johanna Laitilan esikoisteoksessa Lilium regale nähdään unia, joten saatan lukea sen tähän. Teos löytyisi jo valmiina hyllystä kustantajalta saatuna ennakkokappaleena.
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema / Ei aavistustakaan! Tai noh, Doerrin teos, mutta olen ajatellut sijoittaa kirjan kohtaan 48.
31. Kirjassa kuljetaan metrolla 
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan / Hankala, koska en ole elokuvien suurkuluttaja ja tavallisesti katson vain hömppäleffoja tai animaatioita, haha. Voi olla, että luen tähän Liisa Ihmemaassa, koska en ole sitä koskaan lukenut (!)
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia 
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja / Ei mitään ideaa, ehkä jokin Pohjois-Koreasta kertova romaani? 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää 
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi / Yksi vaihtoehto löytyy, mutta saa ehdottaa lisää!
44. Kirja kertoo Berliinistä / Tähän luulisin sopivan yhden hyllynlämmittäjäni eli He olivat natseja -tietoteoksen, mutta täytyisi kyllä miettiä varalle joku kevyempi vaihtoehto.  Ideoita?
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä / Jos vain saan aikaiseksi, olisi kiva lukea viime vuoden hyllynlämmittäjäni eli Kaikki se valo jota emme näe, mutta olen miettinyt tähän toiseksi vaihtoehdoksi Boynen nuortenromaania Poika vuoren huipulla. Onko muuta?
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Joka päivä on naistenpäivä & Lukemattomat naiset vol. 2. 

Molemmat lukuhaasteet rullaavat mainiosti! Olen keskittynyt erityisesti naisten kirjoittamiin klassikoihin, joiden lukemisesta olen ollut erityisen innoissani ja olen ottanut asiakseni paikata sivistyksellisiä aukkoja näiden osalta. Kun edellisellä haastekerralla luin kaksi naisen kirjoittamaa klassikkoa, uskon, että tällä toisella haastekerralla saan luetuksi oikein mukavan määrän. Kirjaston varauksessa, yöpöydän pinossa ja tbr-listalla nimittäin riittää valinnanvaraa. Suunnitelmissani on lukea esimerkiksi Fredrika Runebergia ja Ranya ElRamlya. Tähän mennessä olen lukenut seuraavat kolme klassikkokirjaa:

Lasikellon alla, Sylvia Plath
Se on sitten kevät, Marja-Liisa Vartio
Miestä ei voi raiskata, Märta Tikkanen

Nämä teokset saan liitettyä myös Lukemattomat naiset vol. 2. -haasteen Naisen kirjoittama klassikko -kategoriaan. Muidenkin kategorioiden kirjoja olen lukenut, esimerkiksi Katja Ketun Rose on poissa, mutta koska en ole näistä kirjoittanut arviota blogiini, en laske niitä mukaan.

Hyllynlämmittäjä-haaste

Pakko myöntää, että tämä haaste on jäänyt vähän muiden jalkoihin, koska olen ollut niin paljon innostuneempi muista kuin valitsemistani hyllynlämmittäjä-kirjoista. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että joka kuukaudelle olisi valittuna joku teos lukemista odottelevien kirjojen pinoon (seuraavaksi odottaa Giordanon Ihmisruumis). Ihan tuossa kirja per kuukausi -suunnittelmassa en ole onnistunut pysymään, mutta olen tyytyväinen, että tähän mennessä olen kuitenkin saanut luetuksi kolme kirjaa - parempi sekin kuin ei mitään! Olen siis lukenut seuraavat hyllyä pitkään lämmittäneet kirjat:

Illallinen, Herman Koch
Korpisoturi, Laura Gustafsson
Säädyllinen ainesosa, Leena Parkkinen

Täältä voit käydä kurkkaamassa, mitä sen sijaan on vielä lukematta. Vuoden lopussa sitten selviää, mitä hyllynlämmittäjiä saan vielä näiden lisäksi luetuksi. Lisäksi avaan silloin lyhyesti mietteitä lukukokemuksista ja mitkä luetut jäivät erityisesti mieleen.


Olisi mukavaa kuulla, miten sulla menee lukuhaasteiden suhteen. Jos osallistut helmet-lukuhaasteeseen, montako olet saanut luettua? Oletko lukenut jo kaikki hyllynlämmittäjä-haasteen kirjat? Tai oletko osallistunut johonkin muuhun kuin näihin luettelemiini haasteisiin? 

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Summer Book Bucket List 2019 - Mitä haluaisin lukea kesällä?


Syyslukija listasi hiljattain youtube-kanavallaan muutamia kirjoja, jotka hän haluaisi lukea kesän aikana. Hauska Summer Book Bucket List on hänen muunnoksensa blogeissa kesän kynnyksellä tehtävistä Summer Bucket List'eistä, joissa siis listataan, mitä kaikkea, isoa taikka pientä, haluaisi tehdä kesällä.

Vaikka luen pääsääntöisesti fiiliksen mukaan (ja sen, mitä täytyy palauttaa kirjastoon määräpäivään mennessä), rakastan listoja ja on kivaa tehdä tällaisia kevyitä suuntaviivoja oman lukemisen suhteen. Tein Summer Book Bucket List'ini samoin kuin Syyslukija, eli listasin sellaisia teoksia, joiden lukemista odotan erityisen innokkaasti ja joiden lukemista olen saattanut säästää kesäksi. En nostanut listalle mitään hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoistani, koska mikään niistä ei inspiroi juuri nyt sen kummemmin (tietää "hyvää" haasteen kannalta, haha).

Mitä sitten erityisen palavasti haluaisin lukea kesä-, heinä- ja elokuussa?

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Tämä trilogia ponnahtelee jatkuvasti esiin bookstagramissa, ja ensimmäinen osa on lainattuna odottelemassa lukemista. Luin tänä vuonna Bournen ensimmäisen aikuisille suunnatun romaanin, mutta tämä ya-kirjallisuuden kehuttu trilogia on jäänyt odottelemaan. Olisi kiva saada luettua koko sarja tänä vuonna!

Enni Mustonen: Taitelijan vaimo  (+ Sotaleski)
Rakastan Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarjaa, mutta koin ehkä pari vuotta sitten pientä kyllästymistä ja päätin jättää sarjan lukemisen hetkeksi tauolle. Nyt olen taas sen verran innostunut, että haluan ehdottomasti lukea ainakin viime vuonna ilmestyneen osan Taitelijan vaimo. Onneksi nämä löytyvät äitini hyllystä, sillä ostan sarjan osia hänelle aina äitienpäivälahjaksi.

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Moriarty on vakiinnuttanut paikkansa suosikkieni joukosta: jos kaipaan kevyttä mutta silti terävää luettavaa, ovat Moriartyn teokset ainakin tähän mennessä olleet nappivalinta. Muistaakseni häneltä ilmestyy uusi romaani suomeksi kesän aikana, mutta koska se ei ehdi ilmestyä ennen Lissabonin matkaamme, aion napata mukaan jo hyllystäni löytyvän Tavalliset pikku pihajuhlat. Reissuilla haluan lukea  lähes poikkeuksetta jotain helppolukuista ja juonivetoista.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Tästä esikoisteoksesta on noussut bookstagramin kautta teos, jonka lukemista odotan älyttömän paljon. Uskon, että pidän kirjasta ja parhaimmillaan voisin rakastua palavasti. Olen kuitenkin halunnut odottaa, että Nivukosken teoksen lukemiselle tarjoutuu juuri oikea lukuhetki.

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina
Luin alkuvuodesta ensimmäisen osan Ferranten Napoli-sarjaa, ja kesä voisi olla sopiva hetki lukea toinen osa, Uuden nimen tarina. En vielä ensimmäisen osan kohdalla kokenut hullaantumisen tunteita, mutta ehkä tämä toinen osa tempaisisi minut paremmin mukaansa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys
Olen säästellyt tätä(kin) sitä oikeaa lukuhetkeä varten. Uskoisin, että kesällä olisi mukava upota näihin Hosseinin kehuttuihin esseisiin. Olen vasta tänä vuonna ylipäänsä löytänyt esseet, kun alkuvuonna luin Roxanne Gayn esseekokoelman Bad Feminist ja haluan ehdottomasti lukea lisää.

+ Joitakin naisten kirjoittamia klassikkoja, joista kesällä haluan lukea ainakin Jean Rhysin Siintää Sargassomeri ja Ranya ElRamlyn Auringon asema.


Elokuun lopussa tai syyskuun alussa on sitten kiva katsastaa, luinko nämä teokset vai osan niistä ja mitä mieltä lukemistani kirjoista olin. Onko sinulla tapana suunnitella etukäteen, mitä luet kesällä? Minkä teoksen lukemista odotat erityisesti?

perjantai 17. toukokuuta 2019

Sylvia Plath: Lasikellon alla

Lasikellon alla (The Bell Jar, 1963), Sylvia Plath. Otava 1997 (ensimm. kerran suomeksi 1975),
suom. Mirja Rutanen. 238 s. Kirjastolaina.

Esther Greenwood on aina ollut hyvä koulussa, nauttinut erityisesti kirjoittamisesta ja silmissä siintää tarkka päämäärä siitä, mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Kun Esther voittaa muotilehdessä olleen kirjoituskilpailun, hän pääsee stipendin avulla kuukaudeksi New Yorkiin paikalliseen lehteen harjoittelijaksi. Työharjoittelun aikana Esther huomaa ikään kuin alati keikkuvansa huteralla tasapainolaudalla: samaan aikaan olisi kyettävä osoittamaan olevansa loistava kirjoittaja ja työntekijä, mutta myös hehkeä, kaunis ja sosiaalinen muiden tyttöjen joukossa, osallistuttava kaikenlaisiin rientoihin ja löydettävä itselle kumppani. Esther ei ole sosiaalisilta taidoiltaan yhtä taidokas kuin kirjoittajana, ja hän huomaakin pian jäävänsä ystävänsä ja muiden tyttöjen varjoon ja olevansa aina lopulta sivustaseuraaja ja yksin. Esther alkaa muuttua yhä alakuloisemmaksi ja entistä synkemmät varjot vallata mieltä. Aina kun yritin keskittyä, ajatukseni liukuivat kuin luistimilla jonnekin suureen tyhjyyteen ja tekivät siellä hajamielisiä piruetteja. 

Tilanne pahenee, kun Esther palaa kotiin ja saa kielteisen kirjeen tärkeältä kirjoituskurssilta. Kun tarkoin suunniteltu ponnahduslauta elämään palaa tuhkaksi, tulevaisuus näyttäytyy tarkoituksettomana, mustana kuiluna. Esther joutuu shokkihoitoihin ja alkaa miettiä erilaisia keinoja lopettaa elämänsä. Itsemurhayrityksen jälkeen edessä on vuosien pitkä hoito- ja toipumiskausi. 

Lasikellon alla (Otava 1997) on amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) ainoaksi jäänyt romaani; Plath teki itsemurhan pian teoksen julkaisun jälkeen. Teos nojaa Plathin elämään, erityisesti hoitolaitosten osalta; ehkä juuri sen vuoksi Estherin ääni tuntuu niin aidolta ja koskettavalta. Lasikellon alla on siis samalla matka Plathiin itseensä, vaikka tarina fiktiivinen onkin.

En ole aiemmin lukenut mitään Sylvia Plathilta, ja Lasikellon alla on ollut jo pitkään tbr-listoillani. Onneksi sain sen viimein luettua Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen innoittamana, sillä Lasikellon alla osoittautui alusta alkaen teokseksi, josta oli vaikea irrottautua. Lisäksi se sai minut kiinnostumaan Sylvia Plathin päiväkirjat -teoksesta, jonka jo hankinkin kirjastosta odottelemaan lukemista. Lasikellon alla pureutuu syvälle masentuneeseen ihmismieleen, jossa ei ole valonpilkahduksia, ainoastaan painostavaa pimeyttä, josta ei näe syytä etsiä tietä ulos. Juuri tämä mielenterveysongelmien kuvaus kiinnosti minua kaikkein eniten, ja teos sai miettimään, miten pienikin asia voi tyrkätä ihmismielen pahasti raiteiltaan ja miten ensisijaisen tärkeää olisi päästä hoitoon. Tästä Lasikellon alla onkin äärimmäisen hyvä muistutus. Ei pidä kuitenkaan säikähtää, että teos olisi raskas tai uuvuttava tummanpuhuvan yleisvärinsä takia, sillä Lasikellon alla valaa myös toivon valoa ympärilleen. Uskon, että teos jää mieleen pitkäksi aikaa. 


Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia 
Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste 
Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)