Juha Hurmeen Finlandia-palkittu romaani Niemi (Teos 2017) saa aikaan lukijassaan seuraavanlaisen reaktion. Blenderi napsahtaa aivokopassa päälle, ja siellä ne pyörivät ja hyörivät: kaikki mahdolliset positiiviset adjektiivit. Napataanpa blenderistä muutama adjektiivi esimerkiksi: vetävä, maukas, nautinnollinen, hauska, riemukas. Kuka sanoi, että historia on tylsää? Eipäs olekaan, ainakaan Juha Hurmeen kertomana.
Niemi on faktapohjainen teos, jossa käydään läpi Suomen (tai Niemen, kuten Hurme kirjoittaa, sillä Suomi on vasta syntymässä) ja maailmankaikkeuden historiaa alkuräjähdyksestä lähtien vuoteen 1809 asti, kun Ruotsin vallanaika päättyy. Hurme tarraa historiaan kiinni innostuneesti, ja sellainen uuden oppimisen ilo erottuu selkeästi ja tarttuu myös lukijaan. Niemeä lukiessa sivistyy, oppii ja on pakko lukea katkelmia ääneen lähellä oleville (minkä ansiosta olen saanut monen kiinnostumaan Hurmeen kirjasta). Kaikista parasta on se letkeys, jolla Hurme kirjoittaa. Kieli soljuu renno…

On kirjasuunnitelmien aika! Valitsen luettavaa yleensä fiilispohjalta, joten suunnitelmani pohjautuvat siihen, mitä haluaisin ja toivoisin lukevani. Sitähän ei sitten tiedä, mitä lopulta päädyn lukemaan, mutta vuoden alussa on hyvä selkeyttää omia ajatuksia. Aika usein vuoden alussa sitä huomaa, että ne samat lukemattomat kirjat ovat jälleen jääneet lämmittämään hyllyä. Viime vuonna havahduin Sivumennen luotsaamaan hyllynlämmittäjä-haasteeseen sen verran myöhään, etten enää hypännyt mukaan mutta nyt haluan ehdottomasti tarttua haasteeseen (ja tämän haasteen lupaan myös muistaa, sillä tavallisesti unohdan lukuhaasteet). Kyseisessä lukuhaasteessa on tarkoitus lukea 12 kuukauden aikana 12 sellaista kirjaa, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet lojumaan hyllyyn lukemattomina. 
Kirjavalintojen pähkäilyäni helpottaa hieman se, että viime kesän muuton takia vein kirjaston vaihtohyllyyn monta kassillista kirjoja, joista osa oli sellaisia, jotka aion kyllä vielä joskus lukea mutta jotka ties…

Säkenöivää ja onnellista vuotta 2018! Toivottavasti vuosi on alkanut teillä hyvin. Uuden vuoden alku on aina mukavaa aikaa, kun tuleva vuosi on tyhjänä paperina edessä. Voi suunnitella, millaisilla asioilla toivoisi sen täyttyvän ja rakentaa vähän huojuvia pilvilinnojakin. Tulevan kirjavuoden suunnitelmia tai suuntaviivoja alkaa olla kasassa, mutta niistä kirjoitan erillisessä postauksessa myöhemmin tällä viikolla. Nyt kurkistetaan vielä olan taa menneeseen vuoteen ja kirjoihin, jotka ovat jääneet mieleen.
Viime vuoteen mahtuu paljon ja niin iloa kuin suruakin. Aloitin vuoteni uudessa asunnossa (ja uusvanhassa kaupungissa) sekä uudessa määräaikaisessa työpätkässä. Kesällä muutettiin toinen puolisko pohjoisesta pääkaupunkiseudulle, ja niinpä kesä hurahti tutustumalla uusiin kaupunginosiin ja tekemällä päiväreissuja lähikaupunkeihin. Kirjallisia kohteita näistä ovat olleet Porvoossa J. L. Runebergin kotimuseo ja Tuusulanjärven taitelijayhteisö, josta kirjoitinkin omassa postauksessaan.…

Se ken tulee viimeiseksi (Tammi 2017) on Jari Järvelän dekkari, jossa kymmenen suomalaismiestä ja -naista on valittu rankkaan Korsikassa käytävään kilpailuun. Elämässään tavalla taikka toisella epäonnistuneen kymmenikön on vaellettava Euroopan vaativin vaellusreitti GR20. Voittopotti, miljoona euroa, jaetaan niiden kesken, jotka selviävät kahden viikon vaelluksen jälkeen maaliin. Lisäksi yhdelle maaliin päässeelle on luvassa eräs toinenkin houkutteleva palkinto.
Matkaan lähtee viisi miestä ja viisi naista. Heidän on kannettava vaellusvarusteiden lisäksi vuorollaan painavaa kenttäradiota, jotta itseään herra Pohjoiseksi tituleeraava kilpailun johtaja voi olla heihin yhteydessä. Kilpailijat huomaavat jo ensimmäisenä päivänä, että vaelluksesta tulee kaikkea muuta kuin helppo. Aurinko paahtaa säälimättä, tiheät piikkipensaikot repivät ihoa, nousut voivat olla äärimmäisen jyrkkiä, irtokivet ovat petollisia ja yksikin lipsahdus saattaa johtaa putoamiseen ja viedä hengen.
Haastavan vaellusre…

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas (Otava 2017) on tämän syksyn kirjajulkaisuista se, jota olen odottanut itse kaikista eniten. Westön uutuusteos on täyteläinen ja hitaasti nautittava lukuromaani kolmesta eri sukupolvesta 1960-luvun lopusta nykypäivään. Nimettömäksi jäävä kirjailija alkaa erään tapahtuman myötä muistella mennyttä elämäänsä aina lapsuudesta aikuisuuteen. Muistot lähtevät liikkeelle lapsuudesta, jolloin kertoja saa kutsun rikkaan Rabellien suvun Ramsvikin kartanoon, idylliseen ja hunajaiseen kesäparatiisiin. Ramsvikissä kertoja solmii ystävyyssuhteen perheen pojan, Alexin, kanssa. Kaikista ravistelevinta on kuitenkin ensirakkaus tyttäreeseen, Stellaan, jonka suhteen kertoja jahkailee rasittavuuteen asti vielä sitten aikuisiälläkin. 
Rikinkeltainen taivas herätti minussa hieman hämmennystä, sillä välillä lukeminen oli hyvinkin tahmeaa ja välillä taas suorastaan lensi eteenpäin. Kokonaisuutena teos on laadukasta luettavaa, ja etenkin kertojan nuoruuden kuvaus vetää mukaan…

Seuraavista syksyn aikana luetuista kirjoittaminen on jäänyt odottelemaan, ja ajattelin, etten kirjoittaisi niistä enää blogiin. Koska joukossa on kuitenkin niin hyviä lukukokemuksia, haluan kirjoittaa niistä edes lyhyesti. Niinpä tällä kertaa on vuorossa lyhyet arviot Liane Moriartyn teoksesta Mustat valkeat valheet, Rosa Liksomin uutuusromaanista Everstinna, Margaret Atwoodin teoksesta Orjattaresi ja John Greenin nuortenromaanista Tähtiin kirjotitettu virhe.

Hurahdin syksyllä HBO:n lyhytsarjaan Big Little Lies, jota en olisi löytänyt ilman Sivumennen-podcastia. Kun podcastin Jonna ja Johanna vihjasivat, että sarja pohjautuu Liane Moriartyn samannimiseen kirjaan ja että kirja auttaa ikävään, kun sarjan jaksot on katsottu, oli oitis etsittävä kirja käsiin. Enpä olisi kyseistä kirjaa tullut lainanneeksi ilman naisten kehuja. Itse asiassa emmin vielä pakatessani Moriartyn teoksen matkakirjaksi Espanjaan. Pelkäsin, että kirja olisi minulle liian höttöä ja kevytkenkäistä ja ahdistuisin v…