Ylipainoinen yksisarvinen ja muita kertomuksia.



Oma pieni salaisuuteni on, että pidän lastenkirjoista. Erityisesti niiden kuvituksista, mutta myös itse tarinoista. Mielestäni sadut ovat kuin makea mansikkakaramelli varttuneemmankin väen elämässä. Kuka sitä koko ajan jaksaisi lukea paksuja romaaneja kuitenkaan? Välillä tekee hyvää lukea itselleen lyhyt, hauska satu, jotta pirteä lapsenmieli pysyy tallella. 

Kirjallisuutta opiskelleen Myry Voipion viime vuonna ilmestynyt satukirja Ylipainoinen yksisarvinen ja muita kertomuksia sisältää yhdeksän lyhyttä satua. Voipion satukirja on raikas ja moderni tuulahdus arjen seikkailuja väritettyinä. Kaksi eläkeläistä keksii, miten saada arkeen vipinää, Herra Yrjölä huomaa kasvihuoneessaan kasvavan makkaroita ja Riku löytää salaojituksesta lohikäärmeen. Voipio osoittaa nokkelasti, miten arkeenkin saadaan ujutettua ripaus sadun säihkettä.

Voipion sadut ovat iloisia ja tuoreita kuin vastaleivottu korvapuusti. Kieli on rikasta ja sisältää piristäviä vertauksia ja metaforia. Satuihin on saatettu liittää myös sanastoa, joka on lapsille vierasta, mutta aikuisille arkipäivää. Teos on 90 sivua pitkä, joten sadut eivät ole kovin pitkiä. Se on toisaalta hyvä, mutta muutama satu tuntuu mielestäni jäävän jotenkin kesken. Esimerkiksi Arvoituksellista antiikkia ja Viisarit kaipaisivat vielä täytettä omaan makuuni. Tuli sellainen nytkö se jo loppui?-olo ja kääntelin jo sivuja eteenpäin erehtymisen toivossa. 

Omia suosikkejani olivat Ylipainoinen yksisarvinen ja Kiisselikuja. Ne olivat teoksen pisimpiä, mikä paljastaa, että pidän enemmän pitkistä saduista. Kiisselikuja on teoksen loppuhuipennus, hulvaton taidonnäyte! Nauroin sadun kekseliäälle huumorille ääneen. Satu sekoittaa arkeen kuningattaria ja kuninkaita sekä koiraksi muuttuneen prinsessan. Ylipainoinen yksisarvinen sen sijaan on teoksen sympaattisin olio. Satu kertoo yksisarvisen ja pienen tytön yhteisestä, kermaisesta haaveesta: omasta leipomosta. 

Kunnon satukirjahan ei olisi mitään ilman mahtavaa kuvitusta. Voipion teoksen on kuvittanut Christel Rönns. Hänen kuvituksensa sopii Voipion kynän jälkeen kuin nonparelli kakkuun. Rönnsin kuvitus on hauskaa ja kekseliästä. Kaipasin hänen kuviaan enemmänkin teokseen, sillä kuvittamattomia sivuja oli pidemmissä saduissa harmittavan vähän. 


Kommentit