Bo Carpelan: Kulkeva varjo


http://www.otava.fi/kirjat/kotimainen/2010/fi_FI/kulkeva_varjo/


En ole koskaan aiemmin lukenut edesmenneen Bo Carpelanin teoksia, mutta nyt sekin aukko on täytetty! Luin Carpelanin dekkarin Kulkeva varjo, kertomus pikkukaupungista, joka on ilmestynyt 1978. Nolona joudun myöntämään, että olen täysummikko Bo Carpelanin suhteen (ainakin vielä), joten en tiedä, onko tämä hänen ainokainen dekkarinsa vai onko hän kirjoittanut niitä enemmänkin.

Teos avaa lukijan eteen 1800-luvun pikkuisen merenrantakaupungin, Uudenlahden, joka sijaitsee lähellä Turkua. Uudenlahden vehreys vaihtuu harmauteen ja kuoleman pelkoon, kun useiden miesten luona hurmannut nuori nainen surmataan kuristamalla tämä omaan sänkyynsä. Poliisimestari Werner ja tämän apuri Nils alkavat rullata tapahtumien lankakerää auki. Useiden miesten epäilylistalla on myös Wernerin oma poika, Per. Pelkoa lietsoo surmatyön jälkeen tapahtuneet salaperäiset seikat. Onko niillä yhteyttä naisen kuolemaan?

Teoksella on useita eri kertojaääniä. Siksi lukijan kannalta on hyvä, että se, kenen näkökulmasta kerrotaan, on mainittu heti luvun otsikossa. Vaikkakin Carpelanin teoksen aihe ei ole kovin erikoinen, enemminkin perusjännitysnäytelmä, huumannuin täysin Carpelanin kielenkäytöstä. Miten taidokkaasti ja harkitusti hän asettaakaan sanansa! Jokainen sana on viilattu ja hedelmällinen. Tämä on juuri sellaista kieltä, jota olen kauan kaivannut kirjan sivuilta tanssimaan kielen päälle. Maistelkaapa esimerkiksi näitä pätkiä teoksesta:

"Silmänräpäyksen ajan aurinko loistaa märkivän keltaisena pilvien lomasta, katoaa jälleen ja männynrungot sammuvat."

"Mitä on kuollut yöperhonen elävään ihoon verrattuna?"

"Sade on lakannut yhtäkkiä kuin alkoikin, esirippu, huolimattomasti suljettu ja nyt taas kaupungin kulisseihin kadonnut. Kuu purjehtii rataansa, on kirkasta ja tuoksuvaa, ja kaikkien äänet kuulostavat kirkkailta hämärässä."

"Varjokuvia, Werner ajattelee, ja kaikki tämä, viidenkymmenen vuoden perästä, mullalla peitettyä, poissa, mutta puut huojuvat ja tuuli puhaltaa jatkuvasti."

Yhtä mehevää kieltä kuin kypsyydestä vettä tihkuva omena, vai mitä? Kiehtovilla sanoillaan Carpelan luo sykähdyttävän hienoja maisemia lukijan mieleen ja saa henkilöiden ajatuksiiin filosofiaa. Carpelanin kielen rikkautta tahtoo saada lisää. Täytyy lainata jokin Carpelanin kuuluisista teoksista jatkossa, jotta saa herkkuja kielenkannoille. Vinkatkaapa, jos olette Carpelanin tuotantoon tutustuneet. 





Kommentit

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!