tiistai 5. huhtikuuta 2011

Day 1: Best book you read last year

Kas niin, aloitetaanpa hiljalleen päivähaasteiden kiriminen. Tähän ensimmäiseen on oikeastaan melko helppo vastata, sillä yksi kirja on jäänyt todella hyvin mieleen viime vuodelta: Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa

Kirja aiheutti ketjulukureaktion kaveripiirissäni ja useimmat tykästyivät teokseen. Itselleni Afganistan on kirjan miljöönä uusi, sillä en ole vielä lukenut paljoakaan kyseiseen maahan tai vaikkapa Intiaan sijoittuvia aiheita. Kirjaa lukiessani kommentoin sen tapahtumia vähän väliä ääneen enkä olisi millään tahtonut irrottaa itseäni tarinan pauloista. Kirja ei kuitenkaan jättänyt lukijaa lukukertojen jälkeen, vaan tapahtumien karuutta pohti aina pitkään niin tiskatessa kuin kaupan kassalla. Jos et ole vielä tutustunut teokseen, suosittelen lämpimästi! 



Tuhat loistavaa aurinkoa innoitti lukemaan myös toisen Khaled Hosseinin teoksen, Leijapojan, johon ihastuin myös. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!