sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Ruotsalainen suomalaisen kehossa.


Hieman yli vuosi sitten ruotsinopettaja suositteli lukemaan Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen (2007). Teos osui vasta tällä viikolla silmääni kirjaston palautushyllyllä, ja päätin lainata sen viikonloppulukemiseksi. Odotin teokselta sitä, mitä ruotsinopettaja lupasi: naurua. Aika vähäiseksi tuo nauru valitettavasti jäi, vain puolinaiselle asteelle hymyn tapaiseksi. 

Vadelmavenepakolainen kertoo suomalaisesta miehestä, Mikko Virtasesta, joka tuntee syntyneensä väärään kansallisuuteen. Hän tahtoisi koko sydämestään olla ruotsalainen. Moderni, ymmärtäväinen ja järkevä ruotsalainen mies, jolla on kaunis vaimo sekä kaksi lasta. Tyttö ja poika tietenkin. Lapset osaisivat käyttäytyä, eivätkä itkisi karkkihyllyllä toisin kuin suomalaiset riiviölapset. Mies ja vaimo vaikuttaisivat yhteiskunnan asioihin ja kasvattaisivat lapsia tasa-arvoisesti. Naapureita tervehdittäisiin aina ja ystävien kanssa juhlittaisiin 97 tärkeää juhlapäivää. Jouluna matkustettaisiin Thaimaaseen ja iloittaisiin yhdessä muiden ruotsalaisten perheiden kanssa, kun muut raukat vilkuilisivat kateellisena vierestä. Nämä haavekuvat Mikko tahtoo saada itselleen. Valitettavasti itsensä muuttaminen ruotsalaiseksi ei käy noin vain sormia napsauttamalla. 

Nousiainen vetää tarkoituksella överiksi monia teoksen tapahtumia. Mikko Virtanen on kummallinen mies, kansallisuustransu, jonka Ruotsi-ihannointi menee fanaattisuuden puolelle. Hän jopa häiriköi maikkarin meteorologia Petri Takalaa, koska tämä seisoo aina Ruotsin kartan edessä. Hän nauhoittaa Thaimassa ruotsalaisperheiden keskusteluja salaa, jotta oppisi, miten ruotsalaiset perheet käyttäytyvät. Hän ostaa mallinukkeja, joiden vaatteiden sisään piilottaa nauhurin, jonka kanssa hän harjoittelee ruotsalaista keskustelua useita tunteja vahvasti eläytyen. Kummallisiapa ovat nuo, suomalaiset.

Vadelmavenepakolainen kertoo ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden eroista kuitenkin ihan mainiosti. Kieltämättä hänen esimerkeistään erottaa suomalaisuuden, vaikka ruotsalaisuudesta ei voi olla täysin varma Virtasen fanaattisuuden vuoksi. Esimerkiksi tämä katkelma on mielestäni varsin osuva, vaikka siinä överiksi vedetäänkin: 

Poika tulee kotiin käsi murtuneena. Isä sanoo, että samanikäisenä häneltä katkesi käsi ja jalka amputoitiin, helpolla pääset, hemmoteltu kakara. Suomalainen isä olisi hoitanut tämän kriisin sanomalla hukkuneensa samanikäisenä jo viidesti. Jos suomalaislapsi kertoo isälleen juosseensa kolme kilmometriä, on isä samanikäisenä juossut 30 kilmometriä, selässään kivireppu ja 95:n lihavan pikkuveljen eväät, pikkuveljet roikkuivat perässä pyörättömässä kelkassa. Ja ukki teki saman venäläisten ristitulessa, ja kivet rikkinäisessä repussa olivat kuolettavasti myrkyteetyjä. 

En voi olla tunnistamatta tuosta katkelmasta omia muistojani. Monesti oman isänikin vastaväitteet alkavat sanoilla "kyllä silloin minun aikanani...", kun kerron jostain vääryydestä tai saavuttamastani asiasta. Nousiaisen suomalaisuutta kuvaaville esimerkeille ei voinut olla hieman hymyilemättä ja ajattelematta, että kyllähän tuossa perää on. Vadelmavenepakolainen saa lukijan myös pyörittelemään päätään. Vai mitäs mieltä olette tästä katkelmasta:

Ensimmäisenä päivänä on paljon kokouksia. Ruotsalaisilla on työpaikoilla paljon kokouksia. Ruotsissa ymmärretään, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Yhdessä kokouksista äänestetään siitä, veloitetaanko kahvitauolla juotujen kahvien ja pullien kustannukset suoraan palkasta vai kerätäänkö raha käteisenä lippaaseen sitä mukaa kuin kahvia juodaan? - - Puheenvuoroille on varattu aikaa kaksi tuntia. Siinä välissä on kahvitauko. - - Palkkaveloitus voittaa. - - Kokouksen lopuksi toimitusjohtaja kiittää kaikkia mielipiteistä. Hän kertoo tilanneensa psykologin toimistolle huomiseksi kello 10-15, jotta äänestyksessä hävinneet voivat keskustella tuntemuksistaa.

Jaa-a. Jos kokoukset ovat tuota luokkaa, niin milloin itse työ tehdään? 

Teos on päiväkirjamuodossa. Merkintöjen välillä on välillä hyvinkin paljon aikaa, josta ei kerrota. Nousiaisen tyyli kirjoittaa on melko pelkistettyä ja korutonta. Ympäristön ja ihmisten tarkkaa kuvausta on hyvin vähän. Nousiainen keskittyy enemmän päähenkilön ajatuksiin ja keskusteluihin. Nousiaisen ansio on paremminkin se, että hän tuo esiin Ruotsin historiaa, merkittäviä tapahtumia, henkilöitä, Ruotsin kaupunkien eroja toisiinsa ja itse ruotsalaisuutta. Ihan hyvä pieni välipalan tapainen tietopaketti Ruotsista -Virtasesta huolimatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!