Kun kymmenestä jää jäljelle nolla



Joskus mieleen hiipii sellainen kutina, että tuntee olevansa ainut ihminen maailmassa -tai ainakin omassa pienessä piirissään- joka ei ole lukenut jotain tiettyä kirjaa. Voi sitä riemun kuplahdusta, kun sitten viimein voi itsensäkin laskea kirjan lukeneiden piiriin! Yksi tällainen kirja on Agatha Christien tunnetuimpiin salapolisiidekkareihin kuuluva Eikä yksikään pelastunut (1939, suom. 1940. Alkuperäine nimi 10 pientä neekeripoikaa). 

Teoksen tarina oli minulle toki ennestään tuttu; kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan Neekerisaarelle. Varsin pian he ymmärtävät oudon tilanteen syyn, kun yksi kutsutuista tajuaa kirjeiden lähettäneen U. N. Owenin nimen muuttuvankin mysteeriseksi: unknown. Tapahtumat kietoutuvat sananmukaisesti vanhan lastenlorun 10 pientä neekeripoikaa ympärille. Vuorollaan kukin henkilöistä saa surmansa, ja aina yksi puinen neekeripoikapatsas katoaa ruokailuhuoneen pöydältä. Viaton loru muuttuukin pelottavaksi ennusteeksi, jonka mahtia ei voi pysäyttää. Lopulta jäljelle ei ketään, kun viimeiseksi jäänytkin "voittaja" pujottaa kaulaansa hirttosilmukan. Korvassa kuiskuttaa omatunto loppuun asti. Kun yhtäkään henkeä ei enää pihise, kieppuu ilmassa enää vain koko ajan elossa ollut kysymys: Kuka on murhaaja, kun saarella ei ole ollut ketään muuta kuin nämä 10 ihmistä? 

Minun oli pakko lukea teos yhdeltä seisomalta, koska en malttanut odottaa loppuratkaisua edes seuraavaan päivään. Yritin kovasti pohtia murhaajaa, mutta en silti onnistunut täysin, vaikka jonkinlaista vainua luulin saaneeni. Lopun mielenkiintoisen paljastuksen takia kannatti vähän viivyttää nukkumaan menoa! Ihmiset varmasti kokevat jännityksen kutkutuksen eri tavalla, mutta minusta teoksen mystisyys ei ollut läheskään niin pelottavaa kuin luulin. Ehkä odotin hieman liikoja: kiljaisuja, sydämen tykytyksiä, mörköjä ikkunan takana... Joka tapauksessa jännitys kohoaa loppua kohden sitä enemmän, mitä vähemmän ihmisiä on jäljellä. Viimeinen psykologinen testi käydään kahden viimeisen ihmisen välillä -hetki, kun jännitys seuraavista tapahtumista saavuttaa huippunsa. 



Kommentit

  1. Ainoa Christie, jonka olen lukenut - jopa kaksi kertaa - ja tykkään myös paljon. Murhaaja oli kyllä hankala arvata, myös toisella lukukerralla! Nimittäin ensimmäisestä lukukerrasta oli vierähtänyt jo useampi vuosi ja olin onnellisesti unohtanut kuka murhaaja oli :--D Kesti siis hyvin toisenkin lukukerran!

    VastaaPoista
  2. Tahtoisinpa tietää, voiko kukaan arvata sitä murhaajaa etukäteen, nostaisin hattua! :-D Itse ainakin epäilin välillä vieraiden tapaan, että siellä saarella on pakko olla joku piilossa! Epäilykset kuitenkin heräsivät siinä vaiheessa, kun seitsemäs hukkui -tuntui omituiselta, että heppu olisi omasta tahdostaan lähtenyt yöllä ulkoilemaan murhaajan liikkuessa nurkissa. Mutta siitä huolimatta ei arvaus osunut oikeaan. :-D

    Minullekin tämä oli ensimmäinen Christie. Salapoliisidekkareita tulee loppujen lopuksi aika harvoin luettua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!