Me ollaan nuoriso

Näytän hyvältä ilman paitaa/ Kari Hotakainen. 2001. Bulevardi-sarja. sivuja 110.


Yritin kuvata nuoria.
Tein nuortenromaania yli puoli vuotta.
Urakka kusi. Ei niitä saa romaanin sivuille.
Nuoret ovat tulikärpäsiä ja lepakoita,
ne on kuvattava videolle, eivät ne tallennu sivuille.
Helpompi on kuvata luonnon heräämistä ja maan kahtiajakoa.
(Kirjailija, Parkano.)

Kyseisen mietteen valitsin nuorille suunnatusta kirjasta, joka kyllä sopii välipalaksi myös vanhemmallekin. Kari Hotakainen ei ole kirjoittanut romaaneja pelkästään varttuneemmille lukutoukille, vaan kirjailija on tehnyt kirjoja vähän kaikille: lapsille, nuorille ja runojen ystäville. Itse olen lukenut Hotakaiselta aiemmin vain Ihmisen osan, josta pidin suunnattoman paljon. Päätin kokeilla, miten Hotakaiselta sujuu nuorille kirjoittaminen, ja valitsin hauskalta kuulostavan Näytän hyvältä ilman paitaa -teoksen (ilm. vuonna 2001). 

Jo kirjan ronskista kansikuvasta (joka muuten tuo mieleen Juoppohullun päiväkirjan) voi päätellä, millaiset nuoret antavat äänensä teokselle: ongelmanuoret. Teos sisältää 17 lyhyttä tarinaa, joissa jokaisessa äänessä on poika. Nämä tarinat kertoo alussa itsensä Peteksi esittäytyvä poika, jonka ristimänimi tosin on ollut Ilari. Samee nimi, punaviinihöryissä keksitty. Ilari ei tosiaan kuulosta kovin karskilta pojalta. Siispä Ilari muutti nimensä heti 18 vuotta täytettyyän katu-uskottavammaksi. Nyt mä oon Pete. En Pertti. Vaan Pete. Jos tää alkaa tökkiä, mä marssin sinne uudestaan ja sit mä oon Jartsa tai jotain - - . Kaikki tarinat kertovat Peten mukaan tavallaan hänestä, vain nimi muuttuu. Pete lupaa kertoa siitä, kun huumeita ei ole. Sillä: se se helvetti on. 

Tavallisesti tarinoiden nuorten perheet ovat rikki tai ainakin säröillä. Isä katoaa Kouvolan maatalounäyttelyissä äidin mukaan jonkun toisen naisen kainaloon. Niitä hempukoita, kun isällä riittää äidin mukaan jokaisella paikkakunnalla. Osalla nuorista on makkaralla itsensä täyttäneitä etäisiä (isäpuolia), yksi nuorista ottaa äidikseen kadulta löytämänsä alkoholisoituneen iäkkään naisen, yksi spreijaa katuja öisin isän pyynnöstä, jotta tämän firma saisi seuraavana päivänä töitä. Osa nuorista rötöstelee kaupoista ja myy tavarat kalliimmalla somaleille, osa on niin koukussa television kymppiuutisiin ja muroihin, että edessä odottaa katkaisuhoito. Kuorrutuksena näiden tulisten turkinpippurikarkkien päälle on hulvattoman hauska tarina Huumeeton elämä. Siveä tarina nuoresta, jonka perheen päiden päälle voisi kuvitella enkelin sädekehän, on hyvin ironinen kaikkien ronskien, äijämeiningiltä kalskahtavien tarinoiden välissä. Tarinan motiivina on sen kertojan mukaan näyttää nuorelle, että niinkin voi elää, ilman rähinöitä, huumeita ja alkoholia. 

Teos on varmasti suunnattu etenkin pojille. Päähenkilöt, lyhyet tarinat ja ronski nuorisokieli sopivat pojille. Tarinoissa on aina myös se hyvä puoli, että kaikkea ei välttämättä ole pakko lukea. Itse pidin teosta kevyenä välipalana, ja itse asiassa odotin siltä kuulemieni kehujen perusteelle enemmän. Ehkä minun on vaikea eläytyä teoksen tarinoihin? Osa niistä soljui ohi sanomatta minulle mitään. Etenkin kahden sivun mittaiset tarinat jäivät minulle ontoiksi. Juuri, kun pääsin jotenkin mukaan ja käänsin sivua, tarina olikin viime metreillä. Luulin, että teos naurattaisi, mutta hymyilin vasta ironiaa hersyvässä Huumeettomassa elämässä. Vanhuus-tarinalle en lämmennyt yhtään. Siinä kertoja on jo kuollut, mutta muistelee haudan takaa nuoruuttaan ja vanhuuttaan, jolloin sai iskeä mummoja vanhainkodissa. Tarinan ongelma lienee ainakin siinä, etten osaa kuvitella väkisinkään vanhusta, joka puhuisi kuin 15-vuotias. Vai miltä tämä kuulostaa: Kuolema oli sinänsä ihan jees, just sellanen hiljanen, aika komee tapahtuma. 

Tarinoihin sisältyy kaikesta pahuudesta huolimatta myös nuorison viisautta. Nuoret näkevät virheet, joita aikuiset tekevät. He puristelevat päätään ja tuumivat, että noin en itse koskaan tee. Pidän terveydestäni huolen, vaikka isä näyttää hylkeen syöneeltä. Kun olen aikuinen, näytän silltä, enkä yritä enää väkisin sopia teinin rooliin, koska en sitä enää ole. Teoksen viimeisen tarinan loppu kiteyttää hyvin puhujien tarkoituksen: Mä toivon, et naavakorvana voisin seisoa tällä samalla paikalla ja sanoa: näytän hyvältä ilman nuoruutta. 



Kommentit