Vastatuuleen pyristelyä

Parvekejumalat/ Anja Snellman. 2010. Otava. Sivuja 316.
Palapelin paloina ovat kaksi tyttöä ja kaksi uskontoa. Tyttöihin liitetään uskonnot, jotka heille katsotaan kuuluviksi, sopivathan palat yhteen. Tytöt pyristelevät kuitenkin vastaan ja tahtoisivat kovasti, että "heihin kuuluva" pala irtoaisi, katoaisi ja unohtuisi sohvan alle. Kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia. 

Anja Snellmanin Parvekejumalat (2010) kertoo kahdesta tytöstä: somalityttö Anis Muuminista ja nuoresta suomalaisnaisesta Alla Pohjolasta. Murrosikäinen Anis on kahlittu uskontoonsa, islamiin, heti syntymästään lähtien eikä kahleista voi päästä irti. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin jatkuva salailu, vaikka onkin tavallista, että mies voi muun muassa kivittää naisen kuoliaaksi valehtelusta. Uuden kokeileminen, oli se sitten ranskalainen manikyyri, huulten punaaminen tai pojalle keimailu, ja mielihyvän tunne on kuitenkin niin juovuttavaa, että Anis päättää uhmata isäänsä ja veljiään. Salailu on kuitenkin työlästä, kätkettyjä asioita nousee päivänvaloon eikä paluutietä enää ole. 

Nuori suomalaisnainen Alla on erilaisessa asemassa kuin Anis, sillä hän vaihtaa uskontoaan tuosta vain. Allan nuoruus on jättänyt häneen jälkensä: arpia kasvoissa ja mustelmia siellä sun täällä. Itse asiassa niitä on niin paljon, että eräs pieni tyttö oli kerran uimahallissa kysynyt, saavatko kaikki piirtää Allaan. Kaavut peittävät nuoruuden muistot muiden katseilta ja luovat Allalle turvallisuuden tunteen. Niinpä hän vaihtaa nimensä Alla-Zahraksi ja kääntyy islamiin. Alla-Zahra perustaa Helsinkiin Suvainto-nimisen ryhmän, joka on hänelle uusi koti. Ryhmän myötä Alla-Zahran ja Aniksen tiet kohtaavat niin salakavalasti ja taidokkaasti, että huomasin risteyksen jo melkein ohitettuani sen. Sattumaa vaiko kohtaloa? Joka tapauksessa Aniksen elämä ei ole entisensä risteyksessä suunnan valittuaan. Valittu tie vie vääjäämättä kohti epäpyhää parveketta, isän kylmää kouraa, ilmassa kieppumista lumihiutaleiden mukana. 

Teoksen rakenne on mielestäni todella hieno ja onnistunut. Se nimittäin alkaa siitä, miten teos kääntyy loppua kohden: Aniksen putoamisesta. Tapahtumista annetaan tietoa juuri sen verran, että lukija saadaan jäämään koukkuun. Tämän jälkeen jätetään joulukuu 2008 ja palataan elokuun 2008 tapahtumiin, jotta saadaan ympyrä sulkeutumaan. Tarina on koukuttava, vaikka pojan, Luken, astuminen kuvioihin oli mielestäni varsin tavanomainen keino johdattaa tapahtumat kohti lopun suuntaa. 


Lienee päivänselvää, että esille nousevat asiat islamista, naisten asemasta ja eri uskonnoista Suomessa ovat totta ja asioita, jotka ovat ajankohtaisia. Snellman käsittelee näitä seikkoja asiantuntevin ottein, vaikkeikaan kovin syvällisesti. Olen samaa mieltä kuin Kirjanurkkauksessa, että kuva maahanmuutosta jää mustavalkoiseksi ja islamia käsitellään yksipuolisesti. Teema on ehkä arka ja hankala, mutta teoksesta ei kuitenkaan välity synkkä ja traagisuudella mässäilevä tunnelma. Pikemminkin Snellmanin ote on raikas ja miellyttävä. Väkivaltaisista osuuksista ei syntynyt sellaista oloa, että pitäisi väännellä sohvalla pahoinvoivasti. Teoksesta välittyy sen sijaan kannustavuus, rohkeus ja elämänmyönteisyys. Minulle ainakin syntyi olo, että olisin halunnut taputtaa rohkeaa Anista olalle. 

Aniksesta syntyy merkittävämpi hahmo kuin Alla-Zahrasta, josta lukija etääntyy teoksen loppua kohden. Minulle Alla-Zahra jäi kokonaisuudessaan sumun peittoon, enkä saanut hänestä oikein otetta. Ehkä tämä johtui siitä, että Alla-Zahra ei halunnut kertoa arvistaan ja nuoruuden kokemuksistaan avoimesti. Esimerkiksi raiskauksesta lukija saa tietää Alla-Zahran pikkusiskon Wandan kautta. Minua hieman harmitti lukiessani se, että Alla-Zahran kertomat luvut olivat lyhyitä, mikä osaltaan lienee syynä siihen, etten päässyt tarttumaan hänen hahmoonsa syvemmin. Anis sen sijaan on varsinainen villikko, ja hän nouseekin parrasvaloihin jättäen Alla-Zahran sivummalle. Minua tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä Aniksen elämää oli mielestäni miellyttävämpi lukea. Alla-Zahrasta jäi jotenkin yrmeä kuva. 

Teos on ensimmäinen, jonka olen Anja Snellmanilta lukenut, joten en voi verrata Snellmanin kieltä hänen aiempiin teoksiinsa. Parvekejumalat kuitenkin vakuutti minut siitä, että Snellman osaa käyttää kieltä taitavasti ilman, että kikkailu paistaisi läpi. Teoksen alun putoamiskuvauksessa esimerkiksi syntyy rauhallinen tunnelma Snellmanin taidokkaan kuvauksen ansiosta. Sellainen kuin olisi höyhen, joka leijailee kohti maata ja miettii samalla mennyttä elämää. Ja entäs kepeä huumorinpilkahdus tytön maahan paiskautuessa: Tulee hiljaista. Tulee valmista. Oliko Anis aiemmin tehnyt lumienkeliä? No nyt tuli sen aika. Minä sitten niin pidän kirjoista, joissa kieltä voi pyöritellä suussa kuin kesän mansikoita. 





Kommentit

  1. Hieno kirjoitus hyvästä kirjasta, kiitos tästä :-)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava arvio! :) Olen ihan samaa mieltä siitä, että Alla-Zahra jäi jotenkin etäiseksi ja vieraaksi. Minäkään en pystynyt samastumaan häneen yhtään eikä hänen ratkaisujaan uskonnon suhteen selitetty muuten kuin epämääräisten viittausten kautta. Allasta sai jotenkin sellaisen kuvan, että vain traumatisoituneet ja muihin ihmisiin pettyneet naiset haluaisivat kääntyä islaminuskoon ja piiloutua hunnun alle - mikä ei varmasti ole koko totuus.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille:-)

    Zephyr, olen samaa mieltä erityisesti viimeisen lauseesi kanssa. Toivoin, että edes joku Allan ystävistä hieman paikkaisi tuota vääristävää kuvaa positiivisuudellaan, mutta valitettavasti kukaan ei merkittävästi päässyt paikkaamaan sitä. Minulle syntyi Allan pohjalta lisäksi kuva, että pettyneet, islamiin kääntyvät naiset kääntävät selkänsä kaikelle muulle, kuten Alla äidilleen ja siskolleen. Miksi johonkin asiaan kuuluminen tarkoittaa usein kaikesta muusta luopumista?

    VastaaPoista
  4. Tosi mielenkiintoinen teksti. Paras arvostelu, mitä oon lukenut tästä kirjasta. :) Tuo kirja vaikuttaa varsin kiehtovalta. Siitä on muuten tehty aika hieno videotraileri: http://www.youtube.com/watch?v=cbbLcIWxcXQ

    VastaaPoista
  5. Voi että, olen kokonaan unohtanut tämän kirjan, vaikka olen aikonut sen jo pitkään lukea ;) Olipas siis kiva törmätä arvosteluusi tästä!

    Olen lukenut Snellmannilta mm. Lemmikkikaupan tytöt ja siitä pidin kovasti.

    VastaaPoista
  6. Susa: Hih, hyvä siis, että törmäsit! ;) Kiitos vinkkauksesta Lemmikkikaupan tytöistä, sillä olen Snellmanin suhteen vielä aikamoinen ummikko :-D

    VastaaPoista
  7. Snellman voi olla ihan hyvä kirjoittaja, mutta...
    Somaliperhe, jonka vanhemmat eivät sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja jossa islam näkyy ainoastaan rukoushetkinä ja naisten pukeutumisena.
    Sekä nuori suomalaisnainen, joka kiinnostuu vieraasta, turvallisen tuntuisesta yhteisöstä ja aatteesta ja jossain määrin paikkailee sillä heikkoa itsetuntoaan.
    Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?

    Ylipäänsä jäi vahvasti se vaikutelma, että Alla-Zahra tavoitteli jotain, ja oli päätynyt uskomaan, että se oli islam, vaikka se oli jotain muuta.
    Ja se, mistä Anis halusi eroon - se oli jotain muuta kuin islam. Kirjassa ei mielestäni tullut esiin mitään sellaista, että Anis olisi pettynyt tms. islamin uskontoon.

    "Allasta sai jotenkin sellaisen kuvan, että vain traumatisoituneet ja muihin ihmisiin pettyneet naiset haluaisivat kääntyä islaminuskoon ja piiloutua hunnun alle - mikä ei varmasti ole koko totuus."
    Minua vaivaa ihan sama asia Parvekejumalissa, ja olen iloinen myös Kaisan huomioista asiaan liittyen.
    Olen itse muslimiksi kääntynyt, ja tosin kyllä, olen kokenut jonkinlaisia pettymyksiä muihin ihmisiin, mutta kääntymiseni ja Jumala-suhteeni ovat kuitenkin rakentuneet ihan muille asioille. (Jos vaikka katsotaan jotain muslimimaita, siellähän islamista luopuvat ne ihmiset, joita on satutettu, monesti ovat kokeneet perheväkivaltaa eli ei ole kovin looginen päätelmä, että islam olisi turvasatama henkisesti hauraille.)

    En minä mitään piiloudu hunnun alle. Muslimien huivin - ja muidenkin pukeutumisohjeiden - tarkoitus on paljastaa, ei peittää: paljastaa se, millainen ihminen sinä olet. Kun toinen ei voi keskittyä miettimään, oletko sinä seksikäs, millainen vartalo sinulla on, hänen täytyy keskittyä siihen, millainen persoona olet, mitä sinä puhut.

    VastaaPoista
  8. Tuosta Alla-Zahrasta haluan sanoa vielä, että hän on melko todenmukainen kuvaus nuoresta suomalaisnaisesta, joka kuuntelee vain mitä muut musliminaiset hänelle kertovat ja tulkitsevat, eikä vielä jaksa itse tutkia islamia, eikä kyseenalaistaa mitään kuulemaansa, kuten Alla kuuntelee Reemaa. Mutta sitten kun muslimi tulee siihen vaiheeseen - johon jotkut eivät kyllä välttämättä tule ikinä -, että tutustuu todella Koraaniin ja siihen, miksi jotkut asiat on kielletty, hän huomaa, että ehkä siitä kamerasta ja iPodista ei olisi tarvinnutkaan luopua.

    Sitä en kuitenkaan usko, että yksikään muslimikäännynnäinen voisi vain omaksua ja hyväksyä heti kaiken islamista, kuten Alla tuntuu tekevän.

    Kaisa myös pohdiskeli, miksi islamiin kuuluminen tarkoitti Alla-Zahralle niin vahvasti luopumista. En muista tätä kohtaa kirjasta, mutta siis tuossa Parvekejumalat "trailerivideossakin" Allan kerrotaan sanovan itsekseen "luovun luovun". Ehkä yksi ärsyttävimmistä ennakkoluuloista on, että islamiin kääntymiseen liitetään vahvasti luopuminen. Kun muslimikäännynnäinen jostain joutuu luopumaan - kuten esiaviollisista suhteista - niin saa hän tilallekin jotain, minkä pitäisi tuntua paljon arvokkaammalta.
    Ja minä olen vain onnellisempi luopunut oikeuksistani puhua pahaa selän takana, vahingoittaa itseäni, jne.

    Voiman artikkelissakin kritisoidaan Snellmanin hölmöä illuusiota liittyen islamiin ja asioista luopumiseen:
    http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2010/numero-8/anja-snellman-riivattu-huivi

    "Se kuvaa kyllä islamiin kääntyvää suomalaista, joka päättää itse verhota itsensä, mutta tämä esitetään romaanissa pelkkänä luopumisena."

    Perhe on islamissa keskeinen asia. Vaikka muslimikäännynnäisellä olisi huonot välit perheeseen, tuskin hän sitä hylkää. Mutta vähän sitä joutuu sukulaisillekin selkänsä kääntämään, jos he kutsuvat jouluksi kotiin ryyppämään ja syömään kinkkua ja häiriköivät rukouselämää.

    En halua kuulostaa marttyyrilta, mutta muslimikäännynnäiset itse saavat kokea perheensä puolelta henkistä ja fyysistä väkivaltaa islamiin kääntymisen seurauksena - vaikken olekaan kuullut tapauksesta, jossa vanhemmat olisivat totaalisesti katkaisseet välit lapseen siksi, että tämä olisi kääntynyt muslimiksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!