maanantai 15. elokuuta 2011

Jokaisella on oma tiensä

Rikos ja rangaistus/ F. Dostojevski. 1866.  Otava: Seven-pokkarit (2011).
Suom. Olli Kuukasjärvi. Sivuja 689 + jälkisanat.
Itsensä haastaminen on todellakin mainio tapa rikkoa säpäleiksi omia ennakkoluulojaan. Kopautin särölle epäluulojani venäläistä kirjallisuutta kohtaan kesäkuussa, kun luin ensimmäistä kertaa venäläisen kirjailijan Turgenevin teoksen Isät ja pojat. Tahdoin tuolloin kokeilla lyhyemmän teoksen avulla, mitä pitäisin venäläisen kirjailijan tuotoksesta ennen kuin uskaltaisin tarttua johonkin isompaan järkäleeseen. En oikeastaan edes tiedä, mistä ennakkoluuloni venäläisen kirjallisuuden vaikeudesta, tylsyydestä ja kuivuudesta johtuivat. Tosin ennakkoluulojahan meillä kaikilla on, tärkeintä on uskaltaa voittaa ne. Vakuutuin Turgenevin teoksen myötä siitä, että voin viimein tutustua Dostojevskiin. Olen useasti vilkuillut Rikosta ja rangaistusta kirjaston hyllyllä, mutta vihdoin vein sen ihan kotiin asti.

En ollut vielä edes ehtinyt aloittaa Rikoksen ja rangaistuksen lukemista, kun jo löysin sen kovakantisena kirpparilta muikeaan 2 euron hintaan. Pidin ostostani jo enteenä siitä, että teoksesta ei voi tulla mitään muuta kuin yksi lempikirjoistani -en nimittäin hanki hyllyyni harhalaukauksia. Päätin kuitenkin lukea aiemmin lainaamani pokkariversion, koska tässä oli Olli Kuukasjärven tuorein suomennos ja lopussa hänen jälkisanansa, joista kerron myöhemmin lisää. 

Olin onnellisesti välttänyt kaiken tiedon Rikoksen ja rangaistuksen juonesta ennen teokseen tarttumista. Tiesin siitä ainoastaan sen, mitä takakansi juonesta niukasti paljasti. Hienoa, ettei juonesta juurikaan kerrota etukäteen, koska se, miten paljon erilaisia tapahtumia juoneen solmiutukaan yllätti minut positiivisesti. Siksi en halua paljastaa juonta tässä kovinkaan tarkasti, vaan salamyhkäisesti. 

Sanotaan, että Rikos ja rangaistus on modernin salapoliisiromaanin isä. Nuori opiskelija, Raskolnikov, on kirjoittanut artikkelin, jossa on esittää teorian, jonka mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ihmiset, jotka ovat luonnostaan säädyllisiä ja kuuliaisia. Toiseen ryhmän ihmiset rikkovat kaikki lakia ja ovat taipuvaisia tuhoamiseen. Ensimmäinen ryhmä hallitsee nykyisyyttä, toinen tulevaisuutta. Ensimmäinen ryhmä vie maailmaa eteenpäin kohti päämääriä, toinen ryhmä säilyttää maailmaa ja lisää sitä lukumääräisesti. Asioiden suunnan muuttamiseen tarvitaan Raskolnikovin mielestä näin ollen lain, järjestyksen ja totuttujen tapojen rikkomista. Raskolnikov pohtii paljon moraalia ja ihmisten olemassaoloa maailmassa. Yksi hänen monista kysymyksistään on, voiko ihminen, joka on muiden yläpuolella, rikkoa lakia? Eikö se ole hänen velvollisuutensa? Kenties näiden nuoren miehen elämänkysymysten ajamana hän murhaa yhteiskunnan täin, koronkiskurieukon, jolla Raskolnikovilla on pantissa esineitä. 

Olisiko Raskolnikov sairastunut mielenjärkytyksestä, jos hän olisikin surmannut vain täin, kuten alun perin aikoi? Paikalle nimittäin ilmaantuu yllättäen eukon sisko, Lizaveta, jonka Raskolnikov surmaa myös sen kummempia miettimättä. Kaksi murhaa omallatunnollaan Raskolnikov yrittää jatkaa elämää, mutta järkkynyt mieli ja kipeä omatunto vaivaavat kuin kuuma pätsi. Kuinka kauan Raskolnikov pystyy elämään valheessa? Onko hänellä enää paluuta normaaliin elämään?

Rikos ja rangaistus on vahvasti psykologinen teos. Dostojevski porautuu äärettömän tarkasti sisälle ihmismieleen. Millaisia ajatuksia kolhun saaneessa mielessä pyörii, kun omatunto soimaa ja miten mieli kamppailee yrittäen saada ihmisen vakuuttumaan paljastamisen kannattavuudesta ja miten yhtäkkiä mielen suunta kääntyykin: eikö olisikin parempi paljastaa salaisuus vasta huomenna. Miten yhtäkkiä tuntuu paremmalta, kuin elämä jälleen tuntuisi voittavan, mutta yhtäkkiä roihahtaakin katala tunne siitä, miten toinen saattaa aavistaa, nähdä silmistä kätketyn salaisuuden niiden takana. 

Yksittäisten henkilöiden monologit ovat yksi teoksen ansioista. Monologit ovat katkonaisia, rosoisia ja etenevät epäilevän mielen mutkien ehdoilla. Nautin suunnattomasti teoksen monologeista, erityisesti Raskolnikovin. Monologeista huokuvat upeasti Raskolnikovin pelon ja tuskan tunteet, kun hän on jatkuvan hermopaineen alaisena ja mieli synnyttää salakavalia epäilyksiään kiusaksi. Myös henkilöiden käymät dialogit ovat loistokkaita, ja samoin niistä välittyvät kuohuvat ja yhtäkkiä esiin ryöpsähtävät tunteet. Joskus jonkun henkilön dialogi on tosin liiankin pitkä ja raskas luettavaksi ja ymmärrettäväksi kerralla ahmaistuna. En ole koskaan ymmärtänyt kolmen sivun mittaisia yhden henkilön puheenpätkiä, koska ne tukahduttavat ja luovat jotenkin tunkkaisen vaikutelman. Yksi hyvä esimerkki on Täällä Pohjantähden alla räätälin Aadolf Halmeen monen sivun mittaiset puheet, jotka liitivät ohitseni yhtä nopeasti kuin taivaan halkova pääskynen. Tarvitsen edes pieniä katkoja, hengäsdystaukoja, jolloin sisäistää ja pohtia lukemaani. Tietenkin tauon voisi pitää itse, mutta minä nyt vain vaadin niitä kappalejakoja ja edes toisen henkilön tuhahdusta kommentiksi katkaisemaan pitkän sepostuksen. Samalla keskusteluun syntyisi aitoutta.

Henkilöiden tunteet kuvastuvat paitsi mono- ja dialogeissa myös ympäristöstä. Lakia rikkonut ja salaisuutensa kanssa painiskeleva Raskolnikov kokee oman vuokrahuoneensa pölystä harmaaksi, matalaksi ja pieneksi koirankopiksi, jossa on vaikea hengittää. Ympäristö paljastaa Raskolnikovin tukalan olon ja solmuihin sotkeutuneen mielen. Pietarin kadut sen sijaan ovat sokkeloisia, kapeita, hiekasta pölyisiä ja betoniset vuokratalot huokuvat ikävyyttä. Kadut ovat verrattavissa ihmismieleen: Raskolnikovin ajatukset pyörivät ahtaudessa kehää löytämättä ulostietä. Lisäksi mieli ei pääse tuulettumaan puhtaan ilman puutteen vuoksi. Kuten teoksen eräs henkilö toteaakin: Nyt sinä tarvitset ilmaa, ilmaa, ilmaa! Suomentaja Olli Kuukasjärvi kertoo jälkisanoissaan, miten hänen mielestään Pietaria voisi nimittää teoksen päähenkilöksi Raskolnikovin sijaan. Hän mainitsee näin: Pietari ei ole erityisesti tapahtumapaikka eikä tausta, vaan nimensä mukaisesti hahmo, joka toimii, päättää ja tekee ratkaisuja romaanin henkilöiden puolesta -tai ainakin heidän rinnallaan, vaikuttaen ratkaisevasti heidän ikään kuin itsenäisesti tekemiinsä ratkaisuihin. 

Dostojevskin kerronnassa pidin hänen tavastaan jatkaa luvun päättymisen jälkeen matkaa yllättävämmän osapuolen näkökulman mukana. Dostojevski ei jääkään katsomaan tilannetta sen henkilön silmin, jonka lukija kuvittelisi etukäteen luonnollisesti olevan vuorossa. Ainakin minä yllätyin iloisesti monesti, kun matka jatkuikin oven sulkemisen jälkeen vähemmän odotetun henkilön mukana. Samalla Dostojevski jättää jännityksen ja odotuksen kipinän kasvamaan lukijan mieleen, kun tämä joutuukin odottamaan jonkin henkilön näkökulmaa tapahtumiin.

Mietin hyvin paljon teoksen lukemisen aikana sitä, miten Dostojevski sen päättää. (En aio suinkaan paljastaa tapahtumia, kerron vain lyhyesti mielipiteeni, joten voit turvallisin mielin jatkaa lukemista.) Loppu nimittäin jäi jotenkin vaivaamaan minua, sillä odotin siltä enemmän. Se tuntui turhan helpolta ratkaisulta, ja minulle syntyi tunne, että ehkä Dostojevski ei enää itsekään tiennyt, miten mestariteoksensa lopettaisi. Ehkä hänelle kävi niin kuin kirjoittajalle voi käydä: hullaantua tekstistä niin paljon, ettei malta lopettaa sitä. Olisikohan Dostojevskilla tämän vuoksi herännyt kauhun tunne, että on lopettava tarina nopeasti ennen kuin se paisuu liikaa? Vaikka loppu mielestäni vähän lätsähti, suon sen anteeksi, koska kaikki muu ennen sitä on kuitenkin ainutlaatuista ja mykistävää tekstiä. En saa kyllikseni siitä onnen ja ilon tunteesta, joka kuohahtaa, kun on löytänyt uuden lempparikirjan! 

Palaan nopeasti vielä äskeisiin mietteisiini, ihan nopeasti vain. Pohdinnat Dostojevskin kenties nopeasti tehdystä teoksen lopettamisratkaisusta voivat hyvin pitääkin paikkansa, sillä Olli Kuukasjärvi kertoo jälkisanoissaan seuraavaa: Paitsi kirjailijan hätäisestä aikataulusta tämä kertonee teoksen julkaisuajankohdan vähäisestä tai olemattomasta toimitustyöstä. Kuukasjärvi viittaa tällä yhteen hauskaan seikkaan, jota en ollut itse huomannut lukiessani. Teoksen tarinassa nimittäin henkilön asuinkerros saattaa kesken kaiken vaihtua tai asunnon huonejärjestys muuttua. En voinut olla hieman naurahtamatta tälle huomiolle. :-D

Rikos ja rangaistus kestää aikaa hyvin, ja sitä voisikin verrata nykypäivän terrori-iskuihin ja joukkosurmiin, esimerkiksi Norjan tapahtumiin. Raskolnikovhan kirjoittaa siitä, miten nerokkaimmilla ihmisillä on oikeus ja valta, joita keskinkertaisilla ihmisillä ei ole. Nerokkaimpien täytyy hävittää yhteiskunnasta muille mielipahaa aiheuttavat täit. Näin he tekevät muille palveluksen, hyvän teon, joten lain rikkomisella ei ole väliä, koska lopulta ihmiset huomaavat nerokkaimpien teon merkityksen. Eivätkö vain kuulostakin samankaltaisilta ajatuksilta kuin joukkosurmien tehneiden mielipiteet? Raskolnikovin tekemän murhan motiivina ei olekaan rahanpuute, vaan testi siitä, uskaltaako hän ylittää omat rajansa. Samalla hän tahtoo puolustaa omaa ajatustaan siitä, miten eukon murhaaminen tuottaa kansalle pelkkää hyvää. 

Rikoksesta ja rangaistuksesta varmasti riittäisi pohdittavaa vielä vaikka kuinka, huh. Toivottavasti olen saanut kylvettyä kiinnostuksen siemenen mieleesi, jos et ole uskaltanut Dostojevskiin vielä tarttua. Omassa mielessäni siintävät jo seuraavat venäläiset kirjailijat, joihin olisi hienoa tutustua myöhemmin, esimerkiksi Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja Anton Tsehovin Lokki. Voi, miten ihanaa onkaan, kun on vakuuttunut löytäneensä uuden rakkauden: venäläisen kirjallisuuden!




11 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta ja kattavasta arviosta, sait ainakin minut kiinnostumaan tästä klassikosta ja taidankin lainata sen kirjastosta jo pian! Kiitos siis:)

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus, jota oli mukava lukea! Upeaa, että olet löytänyt lempparikirjan. Se totisesti on iso ilo, kuten kirjoitat.

    Näistä klassikoista olisi tosiaan kirjoitettavaksi vaikka kuinka pitkään. Olisi loistavaa päästä vaikka keskustelemaankin hyvässä seurassa tällaisista merkkiteoksista!

    Rikos ja rangaistus on minulta lukematta (vielä). Se on kiinnostanut pitkään, ja nyt laitan sen (taas) kunnolla muistiin.

    VastaaPoista
  3. Hei ja kiitos arviostasi. Mukavaa, että olet löytänyt venäläisen kirjallisuuden, itse hurahdin siihen jo vuosia sitten. Noista suunnitelemistasi kirjoista suosittelen ehdottomasti Bulgakovia.

    VastaaPoista
  4. Sanna: Jippii, onnistuin! Jännää lukea sitten, mitä tykkäät kirjasta. :-) Itse tuumin, että olisin voinut melkein kirjoittaa blogiin aina muutaman sadan sivun jälkeen heränneitä miettiä ja ajatuksia. Nyt, kun kirjoitin vasta teoksen lukemisen jälkeen, ajatuksia pyörii mielessä niin paljon, että varmasti unohdinkin mainita jotain, mitä olisin halunnut kertoa. Toisaalta on ihanaa, ettei koskaan voi kertoa kirjasta täysin tyhjentävästi. :-)

    Paula: Keskusteleminen mukavassa porukassa tosiaan olisi mainio keino purkaa ajatuksia tällaisesta klassikosta! Itse ajattelin lukiessani, miten kiinnostavaa olisi keskustella tarinan unien merkityksistä jonkun sellaisen kanssa, joka niistä ymmärtää. Nyt henkilöiden unet jäivät hieman huteriksi, koska en oikein osannut analysoida niitä. Hienoa, että arvio sai sinut laittamaan Dostojevskin jälleen listalle ;-)

    Jaana: Kiitoksia suosittelustasi! Bulgakov kiinnostaa minua kovasti tällä hetkellä, niin paljon kehuja siitä(kin) olen kuullut. Into siitä, kun on löytänyt jotain uutta on upea tunne. :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos jälleen laadukkaasta kirja-arviostasi!
    Olen itsekin nyt reilun vuoden koittanut tsempata venäläisten klassikoiden kanssa. Niiden maine on todellisuutta raskaampi :) Oikeasti olen pitänyt lähes jokaisesta!
    Rikos ja rangaistus on vielä hyllyssä odottamassa, samoin Karamazovin veljekset.

    VastaaPoista
  6. Kaisa, kirjoitin tänne paljon, mutta se vastasi, että 'evästeasetuskesi jotain plaa plaa plaa...'

    Nyt minulla jo kiire, joten toistan lyheysti:

    Lukenut melkein kaikki venäläiset sinun iässäsi. Rikos ja rangaistus yksi hienoimmista: Ei unohdu ikinä. Vain saatana saapuu Moskovaan ei mene minulla läpi.

    Arvostelusi on uskomattoman täydellinen!

    Ja yläbannerisi oikein viehättävä.

    Toivottavasti tämä nyt saapuu perille...

    VastaaPoista
  7. Leena, oieii! Kommentoinneissa ei ole ollut aiemmin ongelmia, joten olikohan vika hetkittäinen :o Yritin etsiä asetuksista syytä, mutta en löytänyt. Jos joku tietää ongelman, hihkaiskoon minulle!

    Olisinpa minäkin jo lukenut tässä iässä kaikki venäläiset klassikot niin kuin sinä! :-D Vaan onneksi heräämiseni ei ollut kovin myöhäinen, hihi. Dostojevskin koko muukin tuotanto kiinnostaa kovasti, haluaisin ahmaista niin Idiootin kuin Karamazovin veljeksetkin, jotka ainakin jo juonikuvauksiltaan vaikuttavat sellaisilta, joista saatan pitää. Onneksi kirjatarjonta ei lopu koskaan <3

    Nöyrät kiitokset mieltä lämmittävistä kommenteista, Morre ja Leena!

    VastaaPoista
  8. "Kuukasjärvi viittaa tällä yhteen hauskaan seikkaan, jota en ollut itse huomannut lukiessani. Teoksen tarinassa nimittäin henkilön asuinkerros saattaa kesken kaiken vaihtua tai asunnon huonejärjestys muuttua."

    Kiintoisaa. Rikos ja rangaistus on myös yksi omista suosikeistani, mutten ole huomannut tuota yksityiskohtaa itsekään! Pitää lukea uudestaan koko tiiliskivi. :-D

    VastaaPoista
  9. Olipa mukavaa lukea sinun arviosi nyt, kun omakin lukukokemus on tuoreessa muistissa. Kiva kuulla, että olet löytänyt venäläisestä kirjallisuudesta uuden ystävän:) Minulle ei käynyt ihan niin onnellisesti, mutta toisaalta, riittäähän noita kirjoja muutenkin luettavaksi:) Saatana saapuu Moskovaan kiinnostaa minuakin, sillä olen kuullut siitä NIIN paljon hyvää. Ehkä joku päivä haastan itseni lukemaan sitä...

    VastaaPoista
  10. Hymyilyttää tuo termi venäläinen kirjallisuus - itsekin mielsin sen ihan mielettömäksi tiiliskivikollaasiksi. Tosin Tsehovin, Bulgakovin, Turgenevin, Dostojevskin ja Tolstoin välillä on isoja aukkoja. Venäläisessä klassikkokirjallisuudessa on toki jotain eittämättä venäläistä, jonka tuntuu voivan löytää jokaisesta teoksesta. Mikäli rakastuit Rikokseen ja rangaistukseen, suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Idioottiin. Tsehovin kolme sisarta on myös lumoava näytelmä, oivaa syyslukemista! Saatana saapuu Moskovaan - oh, mikä ihana kirja! Siinä oli jotakin ikäänkuin taiteellista hurmiota ja vapautumista. Harmi että omasta lukukokemuksesta sen suhteen on niin kauan... Suosikkini on kuitenkin venäläisestä kirjallisuudesta Anna Karenina. IB:ssä se oli meillä listassa pakollisena, ja ensimmäiset sivut tuntuivat tuskalta. Sitten kuitenkin jotain naksahti, ja rakastuin siihen, kuinka kirjailija oli onnistunut miehenä luomaan todentuntuisen ja rehellisen naishahmon. Onnea tutkimusretkellesi venäläiseen kirjallisuuteen :) joskus juuri se raskaus, jota pelkäämme, voikin tuottaa suurinta nautintoa.

    VastaaPoista
  11. noora, iso kiitos kirjaehdotuksistasi, esimerkiksi tuo Tsehovin näytelmä on minulle täysin tuntematon entuudestaan eikä sano yhtään mitään :-D Idioottia olenkin haikaillen katsellut joka kirjastokäynnilläni, mutta Dostojevski joutuu nyt hieman odottelemaan, ennen kuin sen vuoro koittaa. Anna Kareniinan pelkokin olisi joskus tarkoitus voittaa, sillä niin monet ovat järkäletta kehuneet. Huh, Anna Karenina pakollisena lukiossa :o Onpa ihailtavaa. Oi, viimeinen lauseesi on todella kaunis ja täyttä totta! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!