Sanaselityksiä illan ratoksi

Kirjablogeissa kiertää piristävä haaste, jossa toinen antaa sinulle selitettäväksi viisi sanaa/ asiaa. Pyysin Saraa antamaan minulle sanoja selitettäväksi, ja sain seuraavanlaisia sanoja: runo, valo, oppiminen, Pariisi ja nauru. 

Runo
on minulle tauko, hetkeen pysähtymistä, rauhoittumista, sanojen ja ajatuksien maistelua ja pohdiskelua hiljaa omassa mielessäni. Runo maalaa ympärilleni hiljaisuuden -siihen kuuluvat vain minä ja runo. En ole koskaan osannut päästää ketään muuta runon ja minun pieneen kahdenkeskiseen hetkeen, siksi analysoin harvoin runoja kenenkään kanssa (ellei oppitunteja lasketa mukaan). Runo on minulle myös harvinainen vieras, jonka kutsun luokseni etenkin silloin, kun kaipaan tunnelmallisuutta, mietiskelyä, havahtumista. Erityisesti runo viehättää minua, jos se on helppo ja yksinkertainen, mutta kätkee itseensä myös monitulkintaisen puolen.

Valo
weheartit
on tärkeä energiani lähde. Rakastan ennen kaikkea auringon tarjoamaa valoa, joka lämmittää. En pidä pimeästä, koska se kätkee ympäröivän maailman salaperäiseen vaippaansa. Näin syksyllä ja talvella nautin etenkin kynttilöiden valosta hämärässä huoneessa. Valo luo tunnelmaa ja esimerkiksi edellä mainittuja runoja luen mieluiten kynttilöiden tuikkeessa. Lamppujen valoihin minulla on ristiriitainen suhde. Lukiessa valon ei saa olla hämyisä, mutta liian kirkkaat valot (myös auringon) saattaa olla laukaiseva tekijä migreenille (onneksi melko harvoin).

Oppiminen
Oppiminen on oivalluksen iloa, taitojen ja tietojen siirtymistä ihmiseltä toiselle. Ponnistelua, toistoa, periksiantamattomuutta, uudelleen yrittämistä, tuskastumista. Nämä vievät kohti ahaa-elämystä ja oppimisen saavuttamista. Elämä olisi mitäänsanomatonta, jos kaiken voisi osata heti. Oppiminen on myös tärkeä osa tulevaisuuden ammattiani ja arkea. 

Pariisi
weheartit
tuo mieleeni rakkaat ystäväni, joiden kanssa teimme ensimmäisen yhteisen matkamme ulkomaille keväällä 2009. Kohteenamme oli keimaileva ja tyylitietoinen Pariisi. Jonot kiemurtelivat aamuisin leipäkauppoihin, värikkäät keksit (en jaksa muistaa niiden nimiä) iloitsivat lasivitriineissä, Eiffeltornin huipulla tuuli pyöritti hiukset solmuun, katutasossa säihkyivät monet kalliit liikkeet, mutta maan alle kätkeytyivät irvistävät pääkallot katakombikäytävissä. Mona Lisan salaperäinen hymy, joka jäi kokematta, koska väsymys ja pitkä käärmemäinen jono saivat minut huokaisemaan tuskasta: "Ei jaksa. Mona Lisa on niin out." 

Nauru
on hyvin tärkeä seikka elämässä. Aito, iloinen nauru on kuin lääke, ja se saa ympäröivienkin ihmisten mielen pirteäksi. Nauru on parhaimmillaan silloin, kun vatsaan sattuu, kyyneleet virtaavat silmistä ja poskia kuumottaa. Nauravat ihmiset ovat mielestäni kauniita. Olen aina nauttinut siitä hetkestä, kun onnistun saamaan ihmiset nauramaan: oli kyseessä sitten höpsöt juttuni, huvittavat huomautukseni tai oma pieni mokani. Arvostan sitä, että ihminen osaa nauraa itselleen eikä ota kaikkea turhan vakavasti. Pienenä tyttönä yksi leikeistäni oli oma televisio-ohjelma, jonka nimi oli omaperäisesti Kaisan naurunurkka. :-D Veikkaan, että sain nyt monelle vähintäänkin hymyn huulille! 


Nautinnollista viikonloppua! Muistakaa nauraa paljon! ;) <3

weheartit

Kommentit