Hiljainen Laakso

Muumilaakson marraskuu (Sent i november), Tove Jansson.
ilm. alun perin 1970. WSOY. (2007)
Sivuja 173. Kirjastolaina.

On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, päiviä joina heräsi aamulla ja oli iloinen, alkaa kaivata onnellista perhettä. Kaivata Muumilaaksoon.

Eräänä päivänä järjestelmällinen Hemuli, pikkuinen Homssu, nutturapäinen Mymmeli ja siivoamista rakastava Vilijonkka huomaavat kaipaavansa kesäisiä muistojaan -niitä, jotka tapahtuivat Muumilakson hellässä huomassa. Oman nimensä unohtanut, mutta itseään Ruttuvaariksi kutsuva vanhus sen sijaan kaipailee kunnon kemuja. Jatkuva sade on valuttanut kaiken ilon joukosta, mutta aurinkoinen mielikuva Muumilaaksosta ja sen omalaatuisista asukkaista saa jokaisen mielen hetkeksi kihisemään odotuksesta.

Muumilaakso ei kuitenkaan ole entisellään: se on typötyhjä. Ennen elämäntäyteinen talo kaikuu hiljaisuudesta, ilmassa kieppuva pöly puuteroi kalusteet ja pimeisiin nurkkiin kätkeytyy kamaluuksia. Ulkona sade jatkaa itkuaan, valuttaa kyyneliään ikkunoita pitkin ja vaahteranlehdet peittävät ruskistuneen nurmen. Ilmasta voi haistaa kaipuun ja kuoleman, sillä ne ovat joka puolella, minne katseensa luo. Muumit ovat lähteneet, poissa. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. Ystäväjoukko voi vain yrittää jatkaa elämäänsä: Vilijonkka yrittää paikata Muumimamman paikkaa keittiössä, Hemuli ryhtyy rakentamaan Papalle majaa ja Nuuskamuikkunen etsii viittä kadonnutta säveltään. Surutyötä tehdessään hahmoilla on myös omat ongelmansa ratkottavanaan. Uskaltaako Vilijonkka koskaan enää siivota ja päästää pelostaan irti? Oppiiko Hemuli ajattelemaan muita kuin itseään? Voittaako pieni ja ujo Homssu ujoutensa? 

Muumilaakson marraskuu on erilainen kuin muut Muumikirjat, vakava ja haikea. Laiva on irrotettu satamasta, köysien solmut avattu ja rakas Muumiperhe on päästetty vapaaksi meren ulapalle. Eikös usein meren syliin lähde lopuksi ne, jotka katoavat, peittyvät sumuun ja jättävät toisille itsestään kauniit muistot. Muumilaakson marraskuu on Tove Janssonin viimeinen Muumikirja, kirjailijan hyvästien jättö Muumeille. Luin jostain, että Toven vanhemmat olisivat kuolleet teosta edeltävänä aikana, joten viimeinen Muumikirja lienee myös Toven omaa surutyötä. Teoksessa korostuukin äidin tärkeys. Hahmoilla on ikävä erityisesti pehmeää ja kilttiä Muumimammaa, äitihahmoa. Tärkeintä asiaa, mitä maailmassa voi olla. 

Mamma vihelsi aina ruokaa laittaessaan, Mymmeli sanoi, Kaikki oli vähän niin ja näin... En tiedä... se nyt vain oli toisenlaista. Toisinaan ne pakkasivat ruuat mukaansa ja lähtivät jonnekinm ja joskus ne eivät syöneet ensinkään... 

Marraskuu ei liene valittu turhaan kahdentoista eri kuukauden joukosta. Marras tarkoittaa nimittäin kuolemaa tai kuolemaa tekevää henkilöä. Suomalaisessa kansanuskomuksessa martaita ovat kuolleiden sielut, pian kuolevat ihmiset tai kuoleman ennusmerkit (lähde: wikipedia). Surullisuudesta huolimatta pidin tästä Muumikirjasta. Syynä lienevät sen erilaisuus ja monitulkintaisuus. Teoksesta huokuu myös jotain runomaista. 

Muumilaakson marraskuu on väreiltään yhtä harmahtava ja rusehtava kuin marraskuun vihma. Se kätkee pimeyteensä monia tulkintoja, joita lukija voi yrittää etsiä ja ymmärtää (tällaisiä ovat esimerkiksi taloa kiertävä pelottava Eläin). Teoksen lopussa odotellaan jo tulevaa talvea, jolloin elottoman harmaa ja musta maa saa pian kauniin, valoa hohtavan valkoisen peitteen. Talvi on samalla merkki selätetystä kuolemasta, Marraskuusta. Talvi on kiihkeää odotusta. 

Talven jälkeen koittaa aina kesä.

Päivän koitteessa Nuuskamuikkunen lähti hakemaan viittä tahtiaan, ne olivat meren rannalla. Hän kiipesi levien ja ajopuitten harjanteen yli ja pysähtyi hietikolle odottamaan. Sävelet tulivat heti, ja ne olivat vielä kauniimpia ja yksinkertaisempia kuin hän oli osannut toivoakaan. 

(Pst. Osallistun tällä kirjalla samalla Lumiomenan satupäivän haasteeseen. Tarkoituksenani oli alun perin lukea haasteeseen Astrid Lindgrenin Veljeni leijonamieli, mutta tehdäänpä nyt sittenkin näin. :-)) 


Kommentit

  1. Hankin tämän juuri omaan kirjahyllyyni enkä malttaisi millään odotella oikeaa hetkeä sen lukemiseen. Juuri mahdollisen synkkyytensä takia kirja saattaa muodostua lempparikseni kaikista muumikirjoista. Surumielisyys on tämän tytön mieleen näin syksyisin:)

    VastaaPoista
  2. Kuvailet ja tulkitset todella kauniisti tätä ihanaa kirjaa <3

    VastaaPoista
  3. Sonja, minun oli tarkoitus aloittaa kirjan lukeminen marraskuussa, mutta en malttanut oottaa :-D

    Maria, kiitos näteistä sanoistasi <3

    VastaaPoista
  4. Lumoava kirjoitus!

    Et tiedäkään kuinka monta marraskuuta olen selvinnyt tämän surullisen kirjan avulla. Sitä jotenkin oikein kaipaa melankoliaa marraskuussa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!