Seisovaa vettä pitää pelätä

Krokotiilin keltaiset silmät (Les yeux jaunes des crocodiles),
Katherine Pancol. suom. 2011 (2006). Bazar.
Suomentanut Marja Luoma. Sivuja 697.

Elämä satuttaa kasvukivuillaan, pakottaa ihmisen etsimään itseään ja hyvin varmasti pyörittää ihmistä tunteiden tekosekoittimessa. Jos elämä antaa ihmiselle sisaruksen, kuuluu elämään tällöin sisarten välinen kateus: toinen on aina jollain tavalla parempi tai kauniimpi. Elämä on vuoristorata: välillä noustaan ja välillä ollaan ihan pohjalla. Elämä ei siis suo ihmisen elämään pelkästään onnea -miten ihmiset muuten tunnistaisivatkaan, mitä onni on? Ranskalaisen kirjailijan Katherine Pancolin ensimmäinen suomennettu teos, Krokotiilin keltaiset silmät (2011), kertoo muun muassa juuri näistä palasista, joita elämän palapeli rakentuu.

Katherine Pancolin raikas teos voisi hyvin olla televisiosarja. Sellainen, jota naiset kokoontuvat seuraamaan ystävättäriensä kanssa iltaisin viinilasit käsissään ja olohuoneessa soljuu hersyvä nauru. Kun viimeisen jakson aika koittaa, naiset tirauttavat pari kyyneltä ja elämä seisahtuu hetkeksi ja herää kysymys, miten iltoja tästä eteenpäin vietettäisiin yhdessä. Itse koin tällaisen kaihon tunteen, kun viimeisen sivun kääntäessäni suljin ikkunan Ranskaan ja muutamien sen asukkaiden elämään. Hieman yllätyin lämpimistä tunteistani teosta kohtaan, koska luen harvoin viihteellisiä teoksia, sillä yleensä en koe saavani niistä mitään irti. Turhaudun. Jätän kesken. Unohdan. Krokotiilin keltaiset silmät osoittautui kuitenkin piristäväksi poikkeukseksi, ja yhdyn täysin kirjan etulipareen tekstiin: Pancolin kirjan lukeminen on kuin suklaariippuvuus: kun rasian avaa, sisällön tulee nauttineeksi saman tien. Jos jotain kirjaa verrataan suklaaseen, se ei voi olla kuin suussasulava kokemus, vai mitä?

Krokotiilin keltaiset silmät vie lukijansa tyylikkääseen Ranskaan, mutta välillä piipahdetaan mutka rennossa Lontoossa ja vietetään aikaa lämmöstä hohkavassa Keniassa. Lukija pääsee seuraamaan useiden eri henkilöiden elämää, mutta keskiössä on kiltti, itsevarmuuden ja itsensä kadottanut Joséphine. Teoksia työkseen kääntävä Joséphine on menettänyt otteensa elämään: työtön aviomies Antoine lähtee toisen naisen matkaan ja rahaa ei juuri ole. Silti pitäisi pystyä elättämään kaksi tytärtä, joista teini-ikää lähestyvää Hortense on vieläpä melkoisen vaativa ja hyökkäävä Joséphinea kohtaan. Elämä mullistuu entisestään, kun Joséphinen sisko Iris, joka on (tietenkin) täydellinen sisarensa vastakohta, valehtelee eräissä illalliskutsuissa eräälle kustantajalle kirjoittavansa romaania 1100-luvusta tehdäkseen tähän vaikutuksen. Todellisuudessa jumalaisen kaunis ja rikas Iris ei saa napattua sanoja paperille, vaikka kuinka haluaisi, eikä hän sen lisäksi tiedä mitään 1100-luvusta, jossa hänen siskonsa Joséphinen on varsinainen tietopankki. Kustantaja innostuu heti Iriksen tulevasta romaanista ja pian tieto kantautuu Iriksen juoruavien ystävättärien janoisiin korviin. Pelastaakseen itsensä ja maineensa Iris pyytää sisareltaan Joséphinelta apua: suostuisiko tämä kirjoittamaan romaanin Iriksen nimissä rahoja vastaan, jos Iris hoitaisi markkinoinnin?  Tietenkään kiltti Joséphine ei voi Iriksen pyynnöstä kieltäytyä -onhan hän aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta.

Krokotiilin keltaiset silmät kätkee 697 sivunsa väliin monia salaisuuksia. Joséphine ei nimittäin ole ainut, joka yrittää kätkeä salaisuuksia muilta. Ketä miestä Iriksen aviomies, Philippe, tapailee salaa ja miksi? Miksi Marcel ei vietä öitään kotonaan vaimonsa Henrietten, Joséphinen ja Iriksen ilkeän äidin, luona? Tarjoaako krokotiilien kasvatus oikeasti Antoinelle tien menestykseen Keniassa? Miksi Joséphinen paras ystävä ja naapuri, Shirley, ei halua avautua ystävälleen menneisyydestään? Kenestä heistä lopulta kasvaa vahvin krokotiili ja kuka menettää valta-asemansa?

Pancolin teoksessa on, totta kai, perinteisiä vastakkainasetteluja. Sisaruksista aina toinen on kömpelö ja nuhjuinen ja toinen kuin antiikin jumalatar (Joséphine vs. Iris ja Hortense vs. Zoé). Jumalattarella on kuitenkin aina omat kulissinsa, jotka eivät välttämättä seiso tukevalla jalustalla. Kaikesta huolimatta en kokenut näitä seikkoja kovin häiritsevinä, koska ne eivät korostuneet liikaa. Myönnän, että Joséphinen heikkous ja silmät ummessa elely saattoi aiheuttaa muutamia syviä huokauksia välillä, mutta koska kirjassa vaihdellaan usein kertojaa, en kokenut ketään henkilöistä liian ärsyttävänä. Kuten takakannessakin todetaan, Pancol käyttää erilaista kieltä jokaisessa henkilöhahmossa, mikä luo hienosti jokaiselle henkilölle omanlaisensa ääneen eikä lukija kyllästy järkäleen lukemiseen. Esimerkiksi Hortensen ääni on itsevarma ja vaativa, Iriksen peittelevä ja hyppivä ja Antoinen epävarma ja haaveileva. Kaikista hauskin ja sympaattisin ääni on nallekarhumaisella Marcelilla, joka vielä kuusissakymmmenissä haaveilee omasta potrasta Juniori Marcelista. Pancolin huumori on kerrassaan loistavaa, ja naurahtelin monesti ääneen. 

Yksi syy, miksi tykästyin Krokotiilin keltaisiin silmiin, on, miten se oikeastaan kätkee sisäänsä toisenkin kirjan eli sen, jota Joséphine kirjoittaa pelastaakseen siskonsa liemestä. On kiinnostavaa seurata, miten aloitteleva kirjailija poimii teokseensa henkilöitä, tapahtumia ja muita piirteitä omasta elämästään ja millaiseen pyöritykseen esikoiskirja vie Iriksen ja miten hän "teostaan" myy. Lisäksi on jännittävää huomata, miten Joséphine 1100-luvulle perustuvalla tarinallaan yrittää huomaamattaan käsitellä ja ymmärtää oman elämänsä solmuja ja miten hän tuntee itse kasvavansa teosta kirjoittaessaan. Krokotiilin keltaiset silmät avaa maailman kirjan syntyyn, millaisen puristuksen se vaatii ja miten kirja ja sen henkilöt kulkevat mukana kirjailijan elämässä. Kuitenkin merkittävin seikka minulle oli, ettei Pancolin teos ole pelkästään viihteellinen. Komppaan Mari A:ta: Krokotiilin keltaiset silmät sisältää myös paljon syvällistä pohdintaa siitä, mitä elämä on, mitä on saavutettu tähän asti ja mitä olisi mukava vielä saavuttaa. Monen henkilöhahmon pohdinnat voisi pukea Henrietten sanoihin, jotka tämän arvion otsikoksikin pääsivät: Seisovaa vettä pitää pelätä. 

Elämä on otettava vastaan kuin ystävä, sen kanssa on tanssittava ja on annettava itsestään, annettava säästelemättä ja silloin elämäkin antaa vastalahjan. On otettava itseään niskasta kiinni, on kehitettävä itseään, virheet on hyväksyttävä ja korjattava, aloitettava muutosliike... Ja silloin elämä tulee mukaan tanssiin. Se valssaa kanssasi. 

Pancol lataa runsaasti erilaisia tapahtumia ja käänteitä teokseensa, sillä jokaisella hahmolla on omat ongelmansa elämässä. Teoksen tapahtumat ovat yhtä runsaita ja kirjavia, kuin riemunkirjava kansikuva krokotiileistä ja muista vedenelävistä, jotka viuhtovat sinne tänne. Seurattavia tapahtumia on ehkä hieman liikaa, sillä joidenkin henkilöiden osalta niiden selvittäminen jää pintapuoliseksi. Yhtäkkiä esimerkiksi Hortense nostetaan yhdeksi kertojaksi, mutta hänen äänensä saa kuulua aina lyhyen aikaa ja lopulta teini-iän mullistuksessa myllertävän Horstensen tapahtumat jäävät taka-alalle. Olisin luullut ja toivoinkin, että Hortensen suhde 35-vuotiaaseen mieheen ja se, mistä Hortense sai kaikki kalliit merkkivaatteet olisi kantautunut äiti Joséphinen korviin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka Joséphinen isäpuoli, Marcel, tiesi työntekijänsä liehittelevän silmätkääntävää Hortensea. Muita esimerkkejä en uskalla antaa, jotten paljasta liikaa juonikuvioista, mutta muutama muukin tapahtuma jäi mielestäni harmillisesti pimentoon. Osa tapahtumista tuntui myös liian epäuskottavilta, ehkä jopa hivenen keinotekoisilta. Olantaputukset Pancolille voi kuitenkin antaa siitä, etteivät tarinat levähdä käsiin vaan pysyvät jämäkästi paketissa.

Krokotiilin keltaiset silmät kannattaa valita luettavaksi, silloin kun uupumus painaa olkapäillä ja kun kaipaa sohvalle käpertymistä rentouttavan ja kevyen kirjan kanssa. Minut kirja sai rauhoittumaan, unohtamaan opiskelukiireet ja viihtymään. Muutamissa blogeissa teosta on kehuttu myös mainioksi riippumattolukemiseksi kesäauringon alle. Kyllä tämä teos tosiaan kelpo suklaaherkku on! 


(Nopeasti googlesta katsottuna tästä teoksesta ovat kirjoittaneet myös ainakin SannaMari AKatja ja Jenni.)


weheartit








Kommentit

  1. Tätä on niin moni kehunut, että harkitsen jo itsekin tämän lukemista, vaikka hieman vierastankin liian viihteellistä kirjallisuutta. Mutta ilmeisesti tämä ei ole liian :) Eikös tälle keväällä ole ilmestymässä jatko-osakin?

    VastaaPoista
  2. Tuulia: Minäkin tartuin tähän kirjaan kirjastossa ainoastaan muiden antamien kehujen perusteella. Muuten kirja olisi varmaan jäänyt hyllyyn, koska luen mieluummin muuta kuin viihdekirjallisuutta. Sinullekin voin suositella tätä juuri sillä perusteella, ettei Pancolin kirja ollut mielestäni liian viihteellinen tai ainakaan en itse kiinnittänyt siihen huomiota, kun tarina tempaisi mukaansa. :-)Joo, jatko-osan nimi on Kilpikonnien hidas valssi (tyylikäs nimi!) En tosin tiedä itse, haluanko siihen tarttua, koska Krokotiilin keltaiset kyyneleet sulki mielestäni hyvin oven henkilöiden elämään. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!