maanantai 26. joulukuuta 2011

Sirkus sydämessäin

Vettä elefanteille (Water for Elephants),
Sara Gruen. 2006.
suomentanut 2008 Anna-Maija Viitanen.
Bazar. Sivuja 363 + kirjoittajan jälkisanat.

Olen ollut vain kerran sirkuksessa. Siitä on jo hyvin, hyvin kauan, enkä muista sirkusvierailustani yhtään mitään. En ole koskaan kummemmin tuntenut vetoa sirkuksiin, klovneihin ja huimiin temppuihin, mutta Sara Gruenin sirkukseen sijoittuva esikoinen Vettä elefanteille (2006, suom. 2008) imaisi minut nopeasti 1930-luvun sirkuselämään ja takasi viihdyttäviä lukuhetkiä. Kiitokset siis Leenalle, jonka arvonnasta tämän kirjan sain!

Vettä elefanteille etenee kahdessa aikatasossa. Sympaattinen Jakob Jankowski on yhdeksänkymmentävuotias ja elelee vanhainkodissa vasten omaa tahtoaan. Piltillä ja mitä tylsemmillä mössöillä kuorrutetut päivät täyttyvät eletyn elämän muisteluilla, kun sirkus ja sen taianomaisuus saapuu kaupunkiin. Jakob palaa hurjaan nuoruuteensa, jolloin hän vanhempansa traagisesti menetettyään hyppää yön pimeydessä ohi kiitävään junaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tavallinen juna, vaan Benzinin veljesten sirkus. Eläinlääketiedettä opiskeleva Jakob pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi, ja hän tutustuu kantapään kautta sirkuksen hyvin hierarkiseen yhteisöön. Vaaleanpunaisten glitterien, spottivalojen loisteen ja kohisevien aplodien meren taakse kätkeytyy kuitenkin myös armottomia ja säälimättömiä tekoja, viiltäviä sanoja ja sokeaa oman edun tavoittelua. Arjessa jaksamista edesauttaa sädehtivän kaunis Marlena, sirkuksen tähti, joka Jakobin harmiksi on naimisissa äksyn eläintenkesyttäjän, Augustin, kanssa. Kolmikko työskentelee paljon yhdessä, sillä sirkuksen uusi vetonaula, Rosie-norsu, on saatava temppuilemaan -muita vaihtoehtoja sirkuksen johtaja, Al-setä, ei anna.

Vettä elefanteille on tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja vanhuuden kohtaamisesta. Ennen kaikkea Vettä elefanteille kertoo ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Yhdeksänkymmentävuotias Jakob Jankowski sulatti sydämeni kertakaikkiaan. Naureskelin hänen letkauksilleen ja huumorintajulleen. Aijaij, pystyin hyvin kuvittelemaan oman isoisäni Jakobin tilalle laukomaan ironialla kyllästettyjä huomautuksia ja sekös vain lisäsi hymyäni. Toki iäkkään Jakobin hauskojen huomioiden takana piilee muistutus todellisuudesta: vanhusten olot ja heidän kohtelunsa. 

Mieluisinta oli Jakobin vanhuuden arkipäivien lisäksi seurata nuoren Jakobin ystävyyttä sirkuksen raihnaiseen Kameliin sekä kääpiöön Walteriin. Heidän ystävyytensä syntyy pienistä teoista ja lujittuu, kun toisen etu laitetaan oman edun edelle. Jakobin, Kamelin ja Walterin ystävyys tuo teokseen aitoa iloa, koskettavuutta ja surua. Ystävyys tuntui mielestäni nousevan kiinnostavammaksi ja merkityksellisemmäksi kuin rakkaus, jonka pitäisi olla teoksessa se pääjuttu. Marlena jäi kuitenkin hivenen taka-alalle salaperäiseksi kaunokaiseksi, joka liitää aina kauemmas, kun on juuri samassa hänestä otteen. Lisäksi odotin vielä räikeämpää onnen tunteiden ilotulitusta Marlenankin osalta. Kuvittelin etukäteen, että rakkauden tunteet oikein roihuaisivat ja kipinöisivät, mutta jotenkin ne jäivät melko vaimeiksi ja nopeasti käsitellyiksi. Höh.  

Vettä elefanteille on sujuvaa luettavaa, jota vain lukee ja lukee, kunnes yhtäkkiä huomaa edenneensä kymmeniä sivuja. Sara Gruenin esikoisteoksen juoni voisi olla aika tavanomainen rakkaustarina, mutta siitä tekee kiinnostavan juuri ympäristö: sirkus. Vettä elefanteille nostaa kangasteltan helmaa lukijalle ja näyttää, millaista sirkuslaisten ja eläinten elämä on ollut ja voinut olla. Teoksen niin sanotut pahishahmot kuvataan aika ääripäiksi, mutta muuten Sara Gruen onnistuu luomaan aitoja ja kiinnostavia hahmoja. Teoksen loppua kuitenkin kritisoisin, koska tuntui, että siitä yritettiin väkisin vääntää onnellista. Vähän liian hattaralla kuorrutettu loppu minuun makuuni, mutta onneksi se ei liikaa pilannut jälkimakua. Suosittelen kyllä lämmöllä, jos kaipailee rentoa, viihdyttävää ja nopealukuista luettavaa sirkukseen sijoittuvista ihmissuhteista ja sen arjesta. Elokuvaa en ole tästä itse vielä katsonut, mutta aion siihen vielä jonain sopivana iltana uppoutua. 


Pst! Benzinin veljekset ovat täyttä fiktioita, mutta heidän kovimmaksi kilpailijaksi nimetty Ringling Brothers on todellinen ja toimii yhä nykyään. Kirjavinkeistä löysin tieni heidän kotisivuilleen (klik). Teoksessa on käytetty muutamia mustavalkoisia kuvia Ringling Brothersin historiasta. Lisäksi teoksen lopusta löytyy todella kiinnostavia seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet Sara Gruenin esikoisteoksen syntyyn. 

Vettä elefanteille -kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin SannaNorkkuSusaKatja sekä Janninna. Myös Kirjavinkeistä löytyy arvio. 





6 kommenttia:

  1. Minunkin mielestäni rakkaustarina oli laimeahko, mutta tämä ampaisi suosikkikirjakseni nimenomaan tunnelman takia. Huomasin kirjan loputtua kaipaavani älyttömästi takaisin nostalgiseen ja osittain rajuun sirkusmaailmaan (huokaus). Mielestäni myös Jacob oli mainio letkauksineen ja vanhusten kodin elämä kiinnostavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Olipas ihana palata tämän erityisen ihanan kirjan tunnelmiin arvostelusi myötä!

    Tämä oli elokuvanakin minun mielestä tosi hyvä muuten!

    VastaaPoista
  3. MInäkin pidin tästä loppua lukuunottamatta; se oli vähän pliisu... mukava kirja kumminkin =)

    VastaaPoista
  4. Kiva että tykkäsit ja nostit kirjan taas esille :) Minä ihastuin kirjaan kovasti! Elokuvakin oli ihan ok, tosin siitä olisi varmasti saanut näyttävämmänkin...

    Hieman jännityksellä odotan Gruenin Apinatalon lukemista, ei ole saanut samanlaista hehkutusta kuin Vettä elefanteille.

    VastaaPoista
  5. Minä en pitänyt tästä mitenkään hirveästi, mutta toki se oli ihan viihdyttävä tarina. :)

    VastaaPoista
  6. Mie taidan olla ihan toivoton romantikko. Toki kaikki sirkuselämään liittyvä oli jännää ja sirkuslaisten ystävyyttä kuvattu kivasti, mutta parasta oli silti se rakkaustarina! Ja onnellinen loppu, ah! :--D Ihana kirja, nam. Leffakin oli oikein mainio. Kannattaa tosiaan katsoa.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!