Tuleeko hän tänään?

Kuvassa vanhempieni luona asustava Vilma-kisuni.
Elena, Joel Haahtela.
2003. Otava. Sivuja 126.
Joel Haahtelan vuonna 2003 ilmestynyt pienoisromaani Elena alkaa odotuksesta. Tuosta tunteesta, jolloin viisarit tuntuvat liikkuvan tahallaan hitaasti ja kiduttaen ihmistä. Kohta hän tulee. En vielä näe häntä, mutta voin melkein kuulla hänen askeleensa. Mieli täyttyy toiveesta ja uskosta. Se leikittelee ihmisen kustannuksella: kuvitelmissa kaikuvat jo odotetun askeleet. Ihminen ei voi muuta kuin vaalia ja helliä kuvitelmaa, sillä se antaa voimaa uskolle, mutta kuitenkin... Hän on joskus myöhässä. Pelko kouraisee syvältä. Mahaan sattuu. Kunnes... Nyt hän tulee. 

Elena on lyhyt, mutta sitäkin koskettavampi ja kauniimpi tarina 81-vuotiaasta miehestä, jonka päivät täyttyvät odotuksesta. Kertojana oleva mies, jonka nimi jää hämärään, on jo teoksen alkaessa seurannut kuukausia nuorta, tummahiuksista naista. Mies istuu joka aamu kastanjapuun varjon alla nimettömän kaupungin puistossa, jonka läpi nainen kävelee aina tiettynä kellonaikana kohti torin laidalla olevaa yliopistoa. Mies ei tiedä naisesta mitään, mutta hän rakentaa naisen ja tämän elämän pala palalta itse. Kun nainen unohtaa kirjansa portaille, mies huomaa siihen kirjoitetun nimen: Elena. Nimi, joka tarkoittaa kreikaksi soihtua tai kuuta. 

Minä rakennan Elenan pienistä paloista, otan hänen hymynsä, askeleidensa kaiun, kirjaimet paperilla, kenkien ääriviivat sateen jälkeen. 

Lukijalle ei heti kerrota, miksi nainen on miehelle pakkomielle, mutta Haahtela antaa lukijalle pieniä johtolankoja, joista voi tehdä omia päätelmiä. Huomasin varsin pian, miksi Elena on niin tärkeä miehelle, joten en siksi kokenut vastenmielisyyttä tai inhoa miehen pakkomielteisyyttä kohtaan. Teoksen lopussa kaikki selviää, ainakin lähes kaikki, eikä yllätyksiltä voi välttyä. 

Elena on tarina siitä, millainen merkitys satunnaisilla ihmisillä voi olla ihmisen elämässä. Se, ovatko ne sattumia vai kohtaloa, voi jokainen päättää itse. Elena on kuin laulu tai runo yksinäisen ihmisen elämästä ja vanhuuden kohtaamisesta. Elena osoittaa, ettei mennyt unohdu ja jätä ihmistä, vaan menneen kanssa on opittava elämään, mennyt on yritettävä hyväksyä. Tapahtumien määrällä ei mässäillä eikä pidäkään. Mielestäni Haahtelan taitavuus kirjailijana näkyy juuri siinä, miten hän saa pelkästään 128 sivussa kerrottua kaiken ja liitettyä hyvin lyhyihin lukuihin paljon tunnetta ja merkitystä. Elena ei mielestäni kantaisi, jos se olisi pituudeltaan useita satoja sivuja. Elenaan pätee sanonta: ei se määrä, vaan se laatu. Vyöryvien tapahtumaketjujen sijaan mies tekee jatkuvasti pieniä ja kiinnostavia huomioita ympäristöstään. Nuo huomiot avaavat lukijalle tien miehen ajatuksiin, muistoihin ja tunteisiin. 

Odotus syntyy lyhyistä lauseista. Haahtelan kieli on Elenassa riisuttua ja herkkää. Olen lumoutunut siitä, miten Haahtela osaa sanoa niin paljon ja niin kauniisti lyhyissä lauseissa. Kielessä ei maistu siirappi eikä aistien huomio kiinnity häiritsevästi yksittäisiin sanoihin. Haahtelan kieli on yksinkertaista, mutta sen merkittävyys kätkeytyy yksittäisiin sanoihin. Haahtela löytää sanojen voiman, ja juuri siihen minä olen rakastunut. Elenassa nautin siitä, miten tarinaa täytyi lukea ikään kuin keveän lumisadeverhon läpi. Aluksi lumisateen läpi tuskin näkee mitään, mutta lopussa verho hieman heikkenee ja ryöpsäyttää lukijan eteen lähes kaiken, mutta vain lähes. 

Kiinnostuin Haahtelasta luettuani Naiset katsovat vastavaloon, enkä kauaa pystynyt olemaan ilman miehen kirjoja, joten päätin napata kirjastolta jonkin Haahtelan teoksen junamatkalukemiseksi. Luettuani Zephyrin hienon arvion vakuutuin siitä, että Elena olisi minun makuuni ja onnekseni tuo teos löytyi lähikirjastoltani. Pidän nyt molemmista lukemistani Haahtelan kirjoista todella paljon, mutta Elena nousee hivenen ylemmäs tyylikkään, mutta samalla riisutun kielensä ja koskettavuutensa ansiosta. Kirjalta vaaditaan hyvin paljon, että vuodattaisin kyyneleitä sen vuoksi, mutta Elenan viimeisiä sivuja junassa lukiessani jouduin puremaan huultani, etteivät silmäkulmissa kutittelevat kyyneleet alkaisi valua poskille. Koskettavuus piilee siinä, että Elena on yksi osa ihmisen elämästä, mikä on jokaista vastassa ja jokaisen kohdattavissa sitten joskus. 


Elenasta ovat kirjoittaneet myös ZephyrKatjaSusa ja Satu. Äänikirjana Elenan ovat kuunnelleet Sara ja Booksy.


Kommentit

  1. Huomiosi siitä, ettei Elena ei kantaisi, jos se olisi pidempi, on hyvä. Juuri niin! Elena onkin oienoisromaani, mutta Haahtelan kirjoitustaidon vuoksi suuri pienoisromaani. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus! (Joskin tuo maininta iästä on ehkä pieni "spoileri". :)

    Mieltä lämmittää yhtä paljon joka kerta, kun kuulen jonkun tykänneen jostain Haahtelan kirjasta. Ensi kuussa ilmestyvä Traumbach on muuten ennakkotietojen mukaan vain 112-sivuinen!

    VastaaPoista
  3. Katja: Haahtelan suuri pienoisromaani <3

    Pekka: Kiitoksia! Hihi, mietin jättäisinkö iän mainitsematta, mutta päätin sen kuitenkin jättää ja mainita "kuin ohimennen". Elenassa tosiaan kaikella pienellä on suuri merkitys ja olikin haastavaa kirjoittaa, jottei kovin pahasti spoilaisi. :-) Ohhoh, 112 sivua! Haahtela tosiaan laittaa pituudessa aina vain paremmaksi. Tykkään siitä, että hän osaa kirjoittaa lyhyesti ja silti niin painavasti. Elenankin luettua olisi voinut aloittaa sen vaikka heti uudelleen. Ihanaa, kun vielä moni Haahtelan kirja odottaa lukemista!^^ Traumbach täytynee ostaa itselle ensi kuussa.

    VastaaPoista
  4. Alan vakavasti miettiä Haahtelaan tutustumista, niin moneen ylistävään postaukseen olen nyt törmännyt. Ja tämä sinun ihana postauksesi vakuutti minut vihdoin siitä, että nyt olisi aika... :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on monta Haahtelaa hyllyyn eksyneenä mutta vielä lukemattomina.. Josko vuodenvaihteen jälkeen ehtisi. Kun kaikki, sinäkin, puhuvat niin kauniisti.

    VastaaPoista
  6. noora ja Linnea: Oi, olisi todella hienoa, jos tutustuisitte Haahtelaan! En voi kuin lämpimästi suositella. Itse en ole sitä katunut -päinvastoin en voi vieläkään käsittää, miten näin upea kirjailija on minulta ollut näinkin kauan piilossa. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!