Valtameri välillämme

Huominen on liian kaukana (The thing around your neck),
 Chimamanda Ngozi Adichie.
Otava. 2009 (2011).
Sivuja 261.

Tunkeutujat kiistelivät niin äänekkäästi, että sulkivat todellisuuden hänen tajunnastaan, ja hetken hän kuvitteli, ettei pamaus ehkä ollutkaan lähtenyt aseesta, ehkä äänen oli aiheuttanut yksi niistä salakavalista ukkosmyrskyistä, joita esiintyi harmattan-kauden alussa, ehkä punainen läikkä oli todellakin palmuöljyä ja ehkä Ugonna oli saanut pullon jotenkin käsiinsä ja leikki nyt tajutonta vaikka ei ollut tehnyt niin milloinkaan ennen.

Chimamanda Ngozi Adichie on Afrikan nykykirjallisuuden suurimpia lahjakkuuksia. Hän on varttunut Nigeriassa Nsukkan yliopistokaupungissa ja asuu nykyään Yhdysvalloissa. Nuori nainen sai arvostetun Orange Prize -palkinnon vuonna 2007 teoksestaan Puolikas keltaista aurinkoa (2006). Lisäksi hän on kirjoittanut Puppuranpunainen hibiskus -teoksen (2003). Minä en ole lukenut vielä kumpaakaan, mutta törmäsin kirjastossa Adichien novellikokoelmaan Huominen on liian kaukana (2009) ja aloitin tutustumiseni hänen tuotantoonsa siitä. 

Huominen on liian kaukana sisältää kaksitoista novellia, joista jokaisessa on päähenkilönä afrikkalainen nainen. Tapahtumat sijoittuvat joko Nigeriaan, usein etenkin sen suurimpaan kaupunkiin Lagosiin, tai Yhdysvaltoihin. Lähes jokaisessa käsitellään Afrikasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden naisten sopeutumista uuteen maahan ja sen kulttuuriin. Naiset joko sopeutuvat itse jotenkuten, mutta alkavat nähdä kotimaansa uusin silmin ja kaivata takaisin kotimaahansa tai sitten naiset sopeutetaan uuden maan tavoille pakolla. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon Naimakauppojen järjestäjät: nuori tyttö naitetaan ja lähetetään Yhdysvaltoihin, missä puoliso vaatii heti sisäistämään maan tavat ja kielen. Novellikokelmassa kaksi erilaista kulttuuria kohtaavat eikä kipeää törmäystä pysty välttämään. Millaista on olla afrikkalainen Yhdysvalloissa? Miten käy esimerkiksi Nkemille, joka elää Yhdysvalloissa, mutta aviomies tekee töitä suuren meren takana ja joka saa tietää vieraan naisen muuttaneen miehensä ja hänen kotiinsa? 

Adichiella on upea taito saada lukija heti sisään novellin miljööseen ja henkilöihin. Kertaakaan en kokenut eksynyttä oloa tai joutunut ihmettelemään, mistä on kyse. Kerronta on sujuvaa, selkeää ja latautunutta tunteiden voimasta. Lukija voi tuntea, miten pölyinen harmattan kuivattaa ihon ja miten ilmassa kieppuu epätoivo, kun nainen etsii sisartaan raunioista. Huominen on liian kaukana tarjoaa matkan afrikkalaisten naisten elämään ja maahan, mistä ainakin minun tietoni ovat vähäiset, mutta kokoelman lukemisen jälkeen hieman rikkaammat. Novellikokoelma on täynnä erilaisia ihmiskohtaloita, unelmia, toivoa, pelkoa, ahdistusta ja katkeruutta. 

Luin novellikokoelmaa ensin suurella nautinnolla ja ihastuneena Adichien kynänjälkeen. Kuitenkin neljän viimeisen novellin kohdalla tunsin väsymystä. Koska jokaisessa novellissa käsitellään sopetumista, kulttuurien välistä törmäystä tai naisen asemaa, koin, että novellit alkoivat syödä voimaa toisiltaan. Olisin voinut tuntea ahdistusta ja järkytystä novellista, jossa tyttö luovuttaa veljensä kuoleman käsivarsille, mutta koska kaikki edellisetkin tarinat olivat tunnelmaltaan surumielisiä, olin ilmeisesti jo niin puutunut tuohon tunteeseen, etten enää jaksanut tuntea mitään. Edes erikoinen sinä-kerronta ei pelastanut novellia. Lisäksi en lopuissa novellleissa enää yllättynyt juonenkäänteistä, koska ratkaisun pystyi päättelemään harmillisen helposti edellisten pohjalta. Tähän voi toki vaikuttaa se, että osa novelleista on julkaistu eri aikoina lehdissä. Olisin kuitenkin kaivannut sekaan jonkin muulla täysin erilaisella tunteella sävytetyn novellin tai vastaavasti hyvin erilaisen juonenkäänteen tai lopetuksen. Silloin novellien väkevyys voisi säilyä jokaisessa paremmin eikä toinen veisi energiaa toiselta. 

Pienestä napinasta huolimatta nautin kokoelman alkupään novelleista. Etenkin Jäljennös, Yksityisasia ja Viime viikon maanantaina jäivät vahvasti mieleeni. Viimeisenä mainitsemani on helmi, koska se erottuu kirkkaasti muista kokoelman novelleista. Viime viikon maanantaina kertoo nigerialaisesta naisesta, Kamarasta, joka on kotiapulaisena Yhdysvalloissa. Novellissa on vahvaa jännitettä ja odotusta, sillä perheen taitelijaäiti on linnoittautunut kellariin maalaamaan tärkeää työtään. Kun Kamara sitten yllättäen tapaa salaperäisen äidin, hänessä herää toivo suhteesta tämän kanssa. Seksuaalinen jännite huokuu vahvana ja novellin lopetus onnistunut. 

Hänen teki hirveästi mieli mennä alakertaan, koputtaa kellarihuoneen ovelle ja tarjota jotaina: kahvia, lasi vettä, voileipä, itsensä. Hän meni vessaan, silitti uusia lettejään, lisäsi huulikiiltoa ja ripsiväriä ja laskeutui sitten vähän matkaa kellarin portaita. Hän pysähtyi ja palasi yläkertaan useita kertoja. Lopulta hän ryntäsi alas ja koputti kellarihuoneen ovelle.

Novellikokelman lukeminen muistutti minua siitä, miten tärkeää on lukea muutakin kuin länsimaista kirjallisuutta -ja useammin. Lukumatka Nigeriaan oli onnistunut ja aion ehdottomasti lukea tänä vuonna Adichielta hänen kehutut romaaninsakin. Suosittelen paukkuviin pakkasiltoihin ihan kaikille, koska matka erilaisiin kulttuureihin on aina valaisevaa.  Novellien naiset joutuvat tekemään valintoja -tee sinäkin ja lue tämä kokoelma.


Novellikokoelmasta löytyy arviota myös esimerkiksi HannaltaOpuscololtaKaroliinalta ja Kirsiltä


Kommentit

  1. Mie taas en ole lukenut tuota novellikokoelmaa, mutta molemmat Adichien romaanit kyllä. Suosittelen. :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin aloitin Adichien tuotantoon tutustumisen tästä kirjasta :) Todella henkilökohtainen tapa kirjoittaa, minä tykästyin!

    VastaaPoista
  3. Minulle tämä taas oli hyvin tasavahva kokoelma, vaikka malttamattomana luinkin sen melkein yhteen putkeen. :) Ihana teos, niin kuin ovat molemmat Adichien romaanitkin.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  4. Äää, nyt vain kasvaa se fiilis, että täytyy lukea nuo romaanitkin pian. :-) Puolikas keltaista aurinkoa olisi kiva lukea seuraavaksi Adichielta. Hänen kirjoitustyylinsä on kyllä vetoava!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kyllä sellaiselta, että voisin hyvin lukea tämän tai jotain muuta Adichielta. Matka lämpimään Afrikkaan, vaikkakin surumielinen, voisi olla paikoillaan.

    Sinulle on blogissani jotain, käypä kurkkaamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse katselen tässä juuri, että molemmat Adichien romaanien pokkariversiot kuuluvat Suomalaisen kolme pokkaria kympillä -kampanjaan. Hmm, pitäisiköhän... ;) Kannattaa tosiaan Linnea kokeilla: uskon, ettet pety.

      Laitoin sinulle mailia tulemaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!