Harmaa mystisyyden verho

Odelma/ Katja Kaukonen.
2011. WSOY.
Sivuja 155.

Mullan alla keitettiin. Luusoppaa, ihrasaippuaa, lahoavista kasveista väriä vanhoihin säikeisiin. Kaikki käytettiin hyväksi. Sitä luutiin maantumiseksi, materian katoamisesta syntyväksi sihinäksi ja liikkeen tuottamaksi lämmöksi. Niin oli helpompi ajatella, eikä nainen ollut koskaan jaksanut väittää vastaan. Toisinajattelijat juoksivat kuutamoöiden sammuttua suonsilmiin, tai heidät poltettiin laiskalla loimulla keskellä peltoa, sanoivat niitä pääsiäistuliksi. 

Maan päällä on vellonut sota. Se on ahmaissut erilaiset, muista poikkeavat yksilöt. Muistutuksena kauhun ajoista on hedelmätön pelto. Sen alla nälkäiset savinaiset, joessa vedettäret, joiden ahnaat kädet vetävät mukaansa varomattoman. Taivasta halkoo vauhko musta lintu. Joella lepää harmaa kivi, jolla on naisen muoto. Hitaasti se avautuu, niska kohoaa, jalat suoristuvat verkkaan, hiukset napsahtavat irti, virta repii ne mukaansa. Iholla kimaltavat kirkkaat pisarat. Nainen nousee vedestä, kasteesta, ja kettu antaa hänelle nimen: Odelma. Sadonkorjuun jälkeen nouseva uusi heinä, äpäre. Lukijan päätettäväksi jää, kumman merkityksen hän Odelmalle haluaa antaa. 

Eikö hän ollut kutsunut heitä aalloiksi, laineiksi ja mainingeiksi, vaikka pisaroitahan he olivat, kastetta, kiteitä ja hiutaleita. He kaikki, hänkin.

Katja Kaukosen esikoisromaanissa Odelmassa (2011) itsepäinen jääriite peittää kaiken. Se kietoutuu tarinan ympärille tiukasti, piilottaa vastaukset ja hymyilee ovelasti hämmentyneelle lukijalle. Odelma ei anna mitään valmiina, vaan lukijan on oltava utelias, oma-aloitteinen ja kärsivällinen, etsittävä itse. Tarina elää vertauskuvallisuudesta, suomalaisesta kansanperinteestä ja myyttisyydestä. Kieli lähes tainnuttaa upeudellaan. Odelmassa kieli imee voimansa luonnosta puhaltaen ja aaltoillen sivuilla. 

Odelma on tarina menneiden aiheuttaman repeymän korjaamisesta, lähdöstä, paluusta ja naisen sekä miehen liitosta. Se on tarina siitä, miten me käsittää aina lopulta kaksi erilaista ihmistä: minä ja sinä. Teos jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, joihin tietenkin haluaisi vastauksia. Odelma on kuin aalto, joka huuhtoo rantahiekkaan kirjoitetut vastaukset ja vie ne kuohujen mukana takaisin pohjamutiin. On vain tyydyttävä ihailemaan aaltojen mahtia ja hyväksyttävä, ettei kaikkeen välttämättä ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Ehkä aallot heittävät jonkin vinkin huomaamatta sitten joskus, kun teoksen luvusta saattaa olla kulunut jo aikaa. 

Mies näki eläimen muodon, mutta tunnisti sen naiseksi, jota hän odotti. Eläin loikkasi rajan yli pellolta pihaan ja tarttui kynsillä karvaan. Se ei irronnut kuten ennen. Eikö Odelma ollut vieläkään turvassa? Hän repäisi uudestaan, tällä kertaa niin lujaa, että ohut kerros käsivarren nahkaa irtosi karvan mukana. Odelma voihkaisi ja heitti karvan vadelmapensaikkoon. Pienet lehtevät kädet nappasivat sen luokseen. Hetken vihreä lainehti ja kohisi, sitten se pysähtyi ja maisema oli taas tyyni. 

Tarttuessani Odelmaan en tiennyt siitä mitään etukäteen, sillä en ollut lukenut ainuttakaan arviota muista blogeista. Kiinnostuin teoksesta sen takakannessa olevan katkelman takia, joka tuoksui mystiseltä ja erikoiselta. Koska rakastan hedelmällistä kieltä, ei liene yllätys, että se on seikka, jonka takia Odelmaa oli mukava lukea. Jouduin topputtelemaan itseäni, etten ahmisi liian nopeasti. Lähes jo riemuitsinkin, kunnes harmillisesti väsyin hieman teoksen puolivälin jälkeen. Tarkoin asetellut sanajonot alkoivat tukahduttaa ja varastaa itsepäisesti voimaa toisiltaan. Pieni teos alkoi tuntua kovin raskaalta, ihan kuin pellon savinaisten kädet olisivat yhtäkkiä tarttuneet minua nilkoista, vetäneet toimuisen maan loukkuihin. Aistin ajoittain myös turhaituneisuuden näykkäyksiä. Odelmassa on niin paljon piilossa sanojen takana, paljon kaikkea, jonka merkitystä en ymmärrä. Itse tarina jää jonnekin vahvojen sanojen taakse ja piiloutuu välillä niin, että sitä pitää huudella takaisin. Ihan kuin tarina olisi Odelman kesyttämötän joki, jota on lepyteltävä, jotta se antaisi takaisin ottamansa. Siksi Odelma tuo mieleeni Bo Carpelanin teokset, joista ennen kaikkea kieli jää mieleen. Lopulta hieman epäröin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että teoksen kieli, vertauskuvallisuus ja kansanperinteet jättivät minuun jäljen -ei itse tarina. 

Odelma vaatii ympärilleen keinuvan hiljaisuuden ja tyhjän mielen. Lue Odelmaa yöllä, kun maailma nukkuu ja kun olet vielä pirteä. Lopeta heti, kun mieli alkaa vaatia unta tai kun ajatuksesi laukkaavat vauhkoina karkuun. Odelma on hyvä valinta silloin, kun kaipaat vaikehkoa teosta ja kun haluat antaa teoksen määrätä lukutahdin. Teos on suositeltava etenkin, jos pidät lähes runonomaisesta kielestä.

Odelma on herättäny erilaisia mielipiteitä. Arvion ovat kirjoittaneet ainakin MorreSannamarjisJoanaKatja ja Amma


Kommentit

  1. Nyt, kun omasta Odelma-kokemuksesta on jo aikaa, tunnistan hyvin tuon, ettei kirjan tarina jää mieleen, mutta kieli, metaforat ja folkloreaines sitäkin enemmän.

    Minä luin Odelman juuri yöaikaan (juhannuksena) muun maailman nukkuessa. Se oli hyvä, sillä ehkä tuon vaalean yön ihmeellinen ilmapiiri sai minut miltei rakastumaan Odelmaan. Pidin kirjasta kovasti.

    Kiva, että linkitit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, olisikohan niin, että Odelma tarvitsee ympärilleen salaperäisen ilmapiirin: yön tai juhannusyön. Silloin Odelman kaunis kieli ja mystisyys tuntuu pääsevän oikeuksiinsa. Itse en usko, että pystyisin lukemaan Odelmaa esimerkiksi bussin hälinässä.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus hienon kirjan henkeen! <3 Itse en ole vielä lukenut Odelmaa loppuun asti, olen aloittanut sen parikin kertaa, mutta kirja on jäänyt kesken koska en halua lukea sitä kiireessä tai väsyneenä. Odelma on jotenkin niin pakahduttavan hieno, että haluaisin sen lukemiseen täydellisen hetken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Oikein hyvä, ettet ole lukenut kiireen ja väsymyksen keskellä. Itse erehdyin muutaman kerran lukemaan uupuneena ja jouduin lukemaan uudelleen. Oi että, miten hienoa on, että jollekin kirjalle hetken ja ympäristön valinta on merkittävää! Uskon, että Odelma antaa sinulle enemmän, kun täydellinen hetki osuu kohdalle. :-)

      Poista
  3. Tuo raskauden tunne on minulle kirjasta jäänyt mieleen. Lukemisesta on pian kulunut vuosi, mutta tunnelma on vahva. Muistan laillasi myös paikoin turhautuneeni, kun tuntui, että tarina pakenee käsistä loistavan kielen ja viittausten taakse. Ristiriitainen vaikutelma tästä jäi. Ehkä juhannusyö tosiaankin olisi oikein ajankohta tälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin malttamattomana lukiessa, että lopussa selviäisi jotain merkittävää ja että ymmärtäisin. Kun kieli ja tunnelma kuitenkin olivat ainutlaatuisia, jäi tosiaan ristiriitainen tunne. Uskon kuitenkin, ettei lukeminen ollut turhaa, mutta ihan kevyeksi makupalaksi Odelmaa ei voi suositella.

      Poista
  4. Ai ajankohta mulla meni pieleen! Juhannusyö... ;-) Ei vaiskaan, kivaa että niin moni on saanut tästä paljon irti - minulle oli liian raskas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meitä lukijoita on moneksi :-)

      Poista
  5. Minäkään en tähän erityisemmin ihastunut, tosin kieli oli kaunista, mutta itse tarina jäikin hieman taka-alalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odelma on sellainen, että siitä muistaa viikkojen jälkeen upean kielen ja mystisen tunnelman, mutta tarinasta ehkä palan sieltä toisen täältä. Harmi, että tarina jäi piiloon, sillä sitten Odelma olisi lähes napakymppi.

      Poista
  6. Miten sinä osasitkaan kuvailla kirjaa noin hyvin :)

    Minullekin jäi päällimmäiseksi muistoksi kirjasta sen kaunis kieli, ei niinkään tarina. Minä en malttanut lukea Odelmaa tarpeeksi hitaasti ja taisin lukea liian väsyneenäkin, eli välillä tosiaan tuntui raskaalta ja liian salaperäiseltä, silti tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varsin samankaltaiset lukukokemukset :-) Minäkin myönnän ainakin pariin kertaan lukeneeni väsyneenä, mutta huomasin aina lopettaa heti, koska muuten jouduin ärtyneenä palaamaan uudelleen jo lukemaani kohtaan. Minustakin Odelma on lukemisen arvoinen, etenkin juuri mahtavan kielen takia.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!