sunnuntai 5. helmikuuta 2012

"Sinulla näyttää olevan hauskaa"

Aikaa sitten aikuisina (Back when we were grownups),
Anne Tyler. 2002 (2011). Otava. Seven-pokkarit.
suom. Kristiina Drews. Sivuja 379.

Olipa kerran nainen, joka tajusi että hänestä oli tullut ihan väärä ihminen.

Näillä sanoilla Anne Tyler aloittaa nautittavan tarinansa viisikymppisestä Rebeccasta teoksessaan Aikaa sitten aikuisina (2002). Rebecca järjestää juhlia väsymättä kuin duracellpupu yrityksessään Avoimet ovet, joka on jäänyt hänen hoidettavakseen aviomiehen menehdyttyä auto-onnettomuudessa. Vaikka juhlatiloja tarjoava talo on vanha, elo sen sisäpuolella on  samanlaista hyörinää kuin muurahaiskeossa. Rebeccan lapset, lapsipuolet, lapsenlapset ja lähes satavuotias Poppy pitävät huolen, ettei elämä pääse pysähtymään. Juhlahumun alle kätkeytyy kuitenkin pelkoja ja epäilyksiä. Sillä vaikka Rebeccalla on naururyppyjä silmäkulmissaan, hänen mielensä on levoton. Voiko elämässään tehdä U-käännöksen vielä viisikymppisenä? Millaista Rebeccan elämä olisi, jos hän olisi mennyt naimisiin opiskelujen jälkeen turvallisen Willin kanssa niin kuin suunnitelmissa oli? Oliko virhe valita toinen elämänpolun haara ja kirmata avioon Joe Davitchin, eronneen ja kolmen tyttären isän, kanssa?

Aikaa sitten aikuina on makujen ilotulitusta; se on kuin iloisesti poreilevaa mansikkashampanjaa, mutta toisaalta se kirpaisee kuin tulinen turkinpippurikarkki. Vastakohtaiset maut ovat niin huumaavan koukuttavia, että Rebeccan ja Avoimien ovien hyörinän seuraamista ei olisi malttanut laskea käsistään. En muista, milloin olisin viimeksi kiintynyt johonkin kirjallisuuden naishahmoon mutta suloinen, hieman homsuinen ja iloinen Rebecca tuntui itselle tärkeältä -kuin omalta isovanhemmalta. Jos olisi mahdollista saada Rebecca järjestämään minulle valmistujaisjuhlat, varaisin hänet ja Avoimet ovet tältä istumalta! Anne Tylerilla on taito luoda jokaisesta henkilöstä omanlaisensa aito persoona -ja henkilöitä tosiaan on enemmän kuin kädessä sormia. Toinen lempihahmoni Rebeccan jälkeen oli hurmaava, iäkäs ja varsinainen sokerihiiri Poppy. Sympaattinen, ihana ukko, joka saattaa vahingossa nostaa maljan itselleen, vaikka se täytyisi kohottaa jollekin toiselle päivänsankarille. Lukiessa välittyi tunne, että myös Tyler on tuntenut lämpöä luomiaan henkilöitään kohtaan.

Henkilökuvauksen lisäksi myös tunnelmanluominen on onnistunutta, mihin osaltaan vaikuttaa vahva ja tarkasti laadittu henkilökuvaus. Tunnelma nimittäin välittyy pitkälti dialogien ja henkilöiden omien ajatusten pohjalta. Davitchit ovat kaikki varsinaisia hölöttäjiä, ja nautin siitä, miten taitavasti Tyler osaa tuon luonteenpiirteen avulla luoda lähes kaaottisia ja hupaisia tilanteita. Yksi takuulla hauskojen juttutuokioiden tarjoaja on Rebeccan äiti, joka uskoo itse tietävänsä aina paremmin, mikä on muiden parhaaksi. Tylerin kieltä on helppo lukea. Se ei ole erityisen kuvainnollista, mutta siinä on jotain erityistä. Se on kuin väkevä pieni mustapippuri, joka on kätkeytynyt tavallisen pottuperunan alle keittokulhossa: ensisilmäys johtaa harhaan, mutta pinnan alla piilee iskevyys. 

Olen joskus noin pari tai kolme vuotta sitten lukenut Tylerilta teoksen Onnellinen matkamies (1985), joka ei kummemmin vakuuttanut minua eikä jättänyt erityistä muistijälkeä. Hieman pelkäsin lukiessani Aikaa sitten aikuisina -teoksen takakantta, että onkohan tarina minulle liian höttöinen pumpulikehto mutta jo ensimmäinen luvun jälkeen Tyler onnistui nappaamaan minut mukaansa. Tarinaan yhä syvemmälle päästessäni muistan tosin pelänneeni välillä, että unohtaako Tyler itsensä erilaisten juhlien järjestelyyn ja että uppoavatko Rebeccan keski-iän pelot jonnekin kakkukuorrutuksen alle. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, ja teos kätkee juhlahumun väliin myös syvällistä ja antoisaa elämänfilosofiaa. Vaikka juoni sinällään ei siis ole kovin erikoinen, se säilyy kiinnostavana erilaisten, aitojen ja rakastettavien henkilöiden ansiosta. Avoimet ovet on kuin kotoisa Muumitalo. Ketään ei jätetä rappusille, aina löytyy jotain sokerihampaan kolotukseen ja oven valtaisaan taloon avaa ihana ja jokaisen oma muumimamma: Rebecca. 

Paitsi, että teos opettaa hyväksymään valitun elämäntien, se ohjeistaa kaiken ikäisiä talsimaan pää pystyssä ja olla pelkäämättä tienhaaran edessä. Suosittelen lämmöllä lukemaan!

Loppupurtavaksi yksi teoksesta löytyvistä tärkeistä viisauksista:

Todellista elämää ei ole olemassakaan. Ihmisen todellinen elämä on se elämä, jota hän elää, oli se mitä tahansa. Täytyy vain yrittää tehdä parhaansa niistä aineksista jotka on saanut. 








8 kommenttia:

  1. Tyler on yksi suosikeistani! Kiva, että pidit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, tämä tuntuisi olevan monen suosikki. Rebeccaa on jo ikävä. :-D

      Poista
  2. Aika sitten aikuisina on suosikkini Tylerin teoksista. Tämä kirja nousee minun mielessäni ihan samaan Carol Shiedlsin teosten kanssa. Sitä muut Tylerin kirjat eivät tee, vaikka hyviä ne ovat jokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carol Shieldsiä en olekaan vielä lukenut, mutta löytyy kyllä listalta :)

      Poista
  3. Minäkin olen Tyler-fani. Tätä en ole vielä lukenut, mutta se on hyllyssä. Jee! Aloitin juuri tänään tuon Onnellisen matkamiehen kuuntelemisen äänikirjana (englanniksi). Saa nähdä, mitä minä siitä pidän. Ainakin se tuntui olevan kohasti kehuttu joka puolella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tulet tykkäämään tästä kirjasta Karoliina, ihan varmasti. :) Mielenkiintoista lukea sitten, mitä pidät Onnellisesta matkamiehestä. Itse taisin lukea sen väärällä hetkellä tai sitten teoksessa vain oli jotain, mikä ei uponnut toisin kuin tämä yltiöihana Aikaa sitten aikuisina. <3

      Poista
  4. Olen lukenut joitain Anne Tylerin kirjoja, mutta siitä on jo aikaa. Omasta kirjahyllystäkin taitaa joku hänen kirja löytyä. Pitäisi lukea, muistan tykänneeni hänen tyylistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hyllystäsi löytyy Aikaa sitten aikuisina, en voi muuta kuin suositella :-) Jotain minäkin aion Tylerilta vielä lukea.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!