maanantai 12. maaliskuuta 2012

Niin se käy

Teurastamo 5 eli lasten ristiretki
(Slaughterhouse five, or the children's crusade)
Kurt Vonnegut. 1969 (suomeksi 1970)
Tammi (2004).  Suom. Juhani Jaskari.
Sivuja 190.

Hahaa! Tämän kirjan lukemiseen tarvitsin kolme kuukautta ja epäilin, kirjoitanko kirjasta koskaan blogiini. Päähäni oli kuitenkin piintynyt ajatus, että totta kai sinä nyt edes yhden Vonnegutin luet! Jämähdettyäni noin sivulle 73 jätin surutta Teurastamo 5 kesken. Kätkinpä sen vielä tarkoin yöpöydän kätköihin ja asettelin muista kirjoista suojamuurin, etten takuulla näe koko Vonnegutia. Hassua, miten jotkut teokset kuitenkin jäävät painamaan mieltä. Muutamien kuukausien jälkeen huomasin innostuvani ajatuksesta, että antaisin Vonnegutille uuden mahdollisuuden. Luin Teurastamo 5 loppuun paremmallla menestyksellä, kuin sen aloitin. Siitä huolimatta Vonnegut ei vakuuttanut niin paljon, että pitäisin häntä minulle tarkoitettuna kirjailijana. 

Teurastamo 5 on postmoderni tarina, jonka taustalla pyörii Dresdenin pommitus helmikuussa 1945. Vonnegut on itse kokenut toisen maailmansodan ja ollut saksalaisten sotavankina. Vonnegutin parhaaksi tituleerattu teos onkin kirjoitettu kirjailijan ja hänen sukupolvensa kokemusten pohjalta. Sota on teoksessa kuitenkin vain taustalla kulissin tavoin eikä sen julmuuksia suoda päänäyttämölle. Vonnegut keskittyy enemmän ihmisiin ja heidän elämäänsä. 

Päähenkilönä toimiva Billy Pilgrim on aikamatkalainen. Hän seilaa nykyisyydessä, menneessä ja jopa tulevaisuudessa. Minulla kesti varsin pitkään tajuta tämä. Lukemisen vauhtiin pääsemiseni olikin varsinaista suossa rämpimistä, sillä en yksinkertaisesti saanut otetta tarinasta enkä päähenkilöstä. Jätinkin teoksen kesken, kun en ymmärtänyt, ketä seurataan ja missä ajassa mennään. Kun sitten viime viikolla jouduin vastakkain Vonnegutin kanssa (lukutoukka oli ahmaissut kirjoista kyhätyn suojamuurin), tunsin pääseväni paremmin teoksen jujusta kiinni. Luin mustan huumorin täplittämää tarinaa ihan mielelläni eikä pääni yläpuolella kieppunut enää koko aikaa hämmästynyttä kysymysmerkkiä. 

Teurastamo 5 kohauttelee sodalle harteitaan. Niin se käy, toteaa Billy joka kerta (Markku Soikkelin mukaan yhteensä 106 kertaa), kun joku kuolee. Välinpitämättömyys sotaa kohtaan ja tyyli, miten se tuodaan esille, on jollain tapaa kiinnostava. Sota vain on.

Suojasta ei voinut vaaratta tulla ulos ennen kuin kello kaksitoista seuraavana päivänä. Kun amerikkalaiset ja heidän vartijansa lopulta tulivat ulos, taivas oli savusta musta. Aurinko oli äkäinen pieni neulanpää. Dresden oli nyt kuin kuu, ei muuta kuin mineraaleja. Kivet olivat kuumia. Kaikki muut heidän ympäriltään olivat kuolleet. Niin se käy. 

Mielenkiintoinen seikka on myös planeetta, jonne Billy ajoittain joutuu näyttelykappaleeksi (tosin tämä ufojuttukaan ei uponnut tajuntaani aluksi). Markku Soikkelin mukaan Tralfamadoren planeetta on Vonnegutin tapa parodioida universaaleina pidettyjä näkökulmia, joilla ihmiskuntaa selitetään kokonaisuutena. Tralfamadorelaiset osoittautuvat varsin viisaiksi olennoiksi, suorastaan symppiksiksi, jotka opettavat Billylle, miten maapallon asukkaat voisivat elää paremmin. He esimerkiksi toteavat Billylle, että ihmisten ei pitäisi välittää pahoista ajoista vaan keskittyä hyviin aikoihin. Miksi mässäillä ikävyydessä, joka on jo mennyttä, kun voi kylpeä onnellisissa hetkissä ja saada suupielet kaartumaan ylöspäin?

Teurastamo 5 on sotasatiiri, joka ei tyydy käsittelemään sotaa perinteisin vedoin. Teos onkin oivallinen, kun haluaa verrata sen kerrontatapaa muihin sotakirjoihin. Itse lämpenin ja hymähtelinkin Vonnegutin mustan huumorin värittämälle kirjoitustyylille, vaikka alku oli tahmeaa liisteriä. Teos ei oikein missään vaiheessa suoranaisesti kutsunut lukemaan, vaan minulla oli siihen samanlainen suhde kuin vaikkapa vaikeisiin tenttimateriaaleihin: Aluksi nyrpistelen sille aikani, kunnes huomaan uponneeni tekstiin ja kellon tikittäneen huimasti eteenpäin. 

Teurastamo 5 avautui paremmin, kun luin Markku Soikkelin asiantuntevan arvostelun kiiltomato.net -sivustolta. Suosittelen lukemaan hänen tekstinsä, jos luet Vonnegutin teosta tai olet sen joskus lukenut. Oman lukukokemukseni pohjalta en liittäisi Teurastamo 5 kaikkein helpoimpien kirjojen listaan. Ainakin itseltäni se vaati paljon lukuaikaa ja taustatutkimusta lukemisen jälkeen, koska en heti ymmärtänyt kaikkea. 

Millaisia kokemuksia teillä muilla on Vonnegutin teoksista? Nautittavaa vai tahmeaa?

14 kommenttia:

  1. Kiitos taas älyttömän hyvästä postauksesta ja vinkeistä.
    En ole lukenut, mutta kirja kiinnostaa kyllä. Hyvä tietää tuo, että asiaan kannattanee perehtyä taustatiedoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehan hyvä, Morre! Ainakin minun itseni olisi pitänyt lukea vaikkapa tuo Soikkelin teksti ennen kuin luin Teurastamon tai viimeistään siinä vaiheessa, kun jätin kesken -moni seikka olisi avautunut ja helpottanut lukemista. En kovin paljoa tiennyt ennalta itse kirjailijastakaan, krhöm (jos olisin tiennyt hänen olleen sotavankina, olisi teoksen alku auennut paremmin, koska siinä käsittääkseni itse kirjailija puhuu). Muuten teksti on kyllä jopa hauskaakin luettavaa. :-)

      Poista
  2. Minä menin ihan ihastumaan Kurtiin kun luin juuri Kissan kehdon. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja se oli menoa se. Tämän Teurastamo 5:n ostin Akateemisesta omaan hyllyyn, siitä on juuri tullut uusi painos ja uskon pitäväni. Katsotaan miten käy, kun sen aika koittaa!

    Hyvä ja rehellinen arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina mukava kuulla, että jollekin kirjailija on mieleinen, vaikkei itselle olisikaan. :-)Vonnegutin tuotanto yleensä on minulle varsin tuntematonta, joten en itsekään tiedä, millainen Kissan kehto on. Täytyypä lukea arviosi sitten, kun kirjoitat blogiisi -teoksen nimi kuulostaa nimittäin jännältä.

      Poista
  3. Kiitosta! Minä löysin tämän juuri miehelle ja lupasin lukea itsekin, saa nähdä miten tässä käy mutta nyt ainakin realistisin mielin matkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Realistisin mielin on aina hyvä aloittaa. :-) Minulla tämä teos vaatii aikaa ja pureskelua -ehkä sitten muutaman vuoden päästä ymmärrän teoksen hienoutta vielä enemmän kuin nyt. Tyytyväinen kuitenkin olen siitä, että sain luettua edes yhden Vonnegutin.

      Toivottavasti Teurastamo tarjoaa miehellesi loistavia lukuhetkiä! :-)

      Poista
  4. Minä rakastin tätä ja muitakin Vonnegutin kirjoja! "Niin se käy" tarttui Teurastamon jälkeen pahasti novellikirjoittamiseeni (harrastin sellaistakin nuorempana) hetkeksi. Kauhea tajuta, että siitä on pitkälti yli 10 vuotta kun viimeksi luin Vonnegutia. Olisikohan kesällä uusintakierroksen aika... voisi ainakin muutaman lukea uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olisipa hienoa lukea novelleitasi, joihin Vonnegut on tarttunut! :-)Kesä on täydellistä aikaa lukea omia lempikirjailijoitaan, ah!

      Poista
  5. Tämän Teurastamo 5:n olen lukenut ja kyllä minä siitä pidin, mutta ei ole tullut sen jälkeen jatkettua Vonnegutin lukemista...
    Suht vähillä taustatiedoilla mentiin (Dresdenin pommituksesta sentään tiesin), mutta oli luettu näitä muitakin kirjoja joissa seilataan epälineaarisesti ajassa edestakaisin niin rakenne ei haitannut lukemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua haittasi aluksi se, että ajassa hyppiminen ei tullut selkeästi esille. Tosin taisin myös aloittaa kirjan lukemisen väärän fiiliksen aikana, koska tarina itsessään ei olisi jaksanut temmata mukaansa ja saatoin miettiä muita asioita lukiessani, jolloin aikahyppely jäi huomaamatta. Näin voikin hyvin olla, koska kun aloitin teoksen luvun uudelleen kuukausien jälkeen, ei lukemisessa ollut mitään ongelmaa ja aikahyppelyä oli ihan mukava lukea.

      Tietoni itse kirjailijasta olivat varsin vähäiset, kun aloin lukea Teurastamoa. Lähdin aika kylmiltään teosta lukemaan, mutta nyt jälkeenpäin mietin, että olisi kannattanut lukea jotain infoa Vonnegutista, niin ei olisi mennyt energiaa aluksi hänen tyylinsä ym ihmettelyyn. :-)Hieno teoshan tämä kaikesta huolimatta on, se täytyy myöntää.

      Poista
  6. Meinasin väittää lukeneeni tämän (englanniksi) toissa vuonna, mutta tilastot paljastavat, että lukemisesta on jo neljä vuotta. Tuo kirottu ajan katoava virta! Olenkin jo näköjään ehtinyt unohtaa osan kirjan sisällöstä (ei mitään muistikuvia noista avaruusolioista), mutta sen verran muistan, että tämä oli mielestäni ihan ok.

    Tämä oli toinen lukemani Vonnegut – ensikosketus oli Breakfast of Champions varmaan joskus 90-luvun puolivälissä (tilastoni alkavat vasta vuodesta 1998...). Muistaakseni tykkäsin siitä pikkuisen enemmänkin, mutta toisaalta en vielä siihen aikaan ollut ehtinyt lukea kovin paljon. :) Jostain syystä Vonnegut on minulle sellainen kirjailija, johon ei tule helposti tartuttua, mutta tähänastisten kokemusten perusteella kannattanee lukea jotain jatkossakin.

    VastaaPoista
  7. Olisinpa itsekin ollut jo ennen tämän blogin perustamista niin viisas, että olisin pitänyt tilastoa lukemistani kirjoista. Muistaisipa ainakin paremmin, mitä on lukenut ja milloin. Huh, sinä olet jo pitkään tilastoa pitänyt! Kunnioitettavaa.

    Vonnegutiin en itsekään helposti tarttunut ja oikeastaan odotin Teurastamolta jotain muuta kuin mitä se sitten oli. Nähtäväksi jää, luenko vielä joskus tulevaisuudessa jotain muuta herralta vai jätänkö tähän.

    Nyt tartun kuitenkin mieluummin mainitsemaasi Katoaavaan virtaan, jota olen viime päivinä lueskellut mielissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin jo lapsena jonkin aikaa sellaista lukuvihkoa, jossa on varmaan kaikki Blytonit ja Kolme etsivää -kirjat sun muut. Harmi vain, että se on kateissa, mutta eiköhän se jostain vielä esiin putkahda (vanhemmillani ei ole ollut tapana heittää mitään pois). Nykyisen vihkon pidän visusti tallessa, ja varmuuden vuoksi tilastot ovat myös Excel-tiedostossa parissa eri paikassa. :)

      Breakfast of Champions oli tosiaan muistikuvieni mukaan vähän Teurastamoa hauskempi tapaus, vaikka huumoriahan se mustakin huumori on. Mutta jopas sattui – minäkin tarttuisin ehdottomasti mieluummin Pettersoniin, olen jo valmiiksi päättänyt tykkääväni hänestä!

      Poista
    2. Mustaa huumoria lukee kyllä mielellään -ainakin itseeni puree yleensä kaikenlainen huumori :-D

      Olen lukenut Pettersonia nyt lähes koko illan ja olen tykännyt kovasti. Loistoteos, suosittelen lämpimästi! Teos on ensimmäinen tutustumiseni Pettersoniin. En olekaan lukenut sitten Erlend Loen mitään norjalaisilta kirjailijoilta, joten olikin jo aika. :-)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!