Oman elämänsä Batman

Little Been tarina (The other hand),
Chris Cleave. 2008, suomeksi 2011.
Gummerus. Suom. Irmeli Ruuska.
Sivuja 369.

Myönnän: rikoin kirjailijan kehoituksia. Chris Cleave toteaa nimittäin teoksensa Little Been tarina (2011) etulipareessa heti ensimmäiseksi näin: Emme halua kertoa sinulle liikaa tämän romaanin tapahtumista. Tarina on niin hieno, että juonen paljastaminen voisi pilata lukukokemuksesi. Lisäksi hän kehottaa lukijaa olemaan kertomatta ystäville kirjan juonta teoksen lukemisen jälkeen. Noh, minä viisveisasin tästä ja kerroin parille ystävälleni, mitä teosta parhaillani luen. Mistä se teos kertoo?, ystäväni kysyivät. Kerroin heti innoissani niistä jännittävistä tapahtumista, mitä teoksessa oli jo noin sadan sivun jälkeen ehtinyt tapahtua. Miksi? Mitä sitten tapahtui? ystäväni kyselivät. Jouduin vain toteamaan salaperäisesti, etten tiedä vielä itsekään kysymyksiin vastausta. Vaikutti siltä, että saatoin kylvää ystäviini kiinnostuksen siemenen. Uskon, ettei niin välttämättä olisi käynyt, jos olisin tyytynyt mainitsemaan vain, keiden elämää kirjassa seurataan ja että juoni on pyhä salaisuus. Niinpä teen nyt samoin. 

Little Been tarinan keskiössä on kuusitoistavuotias nigerialaistyttö, Little Bee. Hän on nähnyt niiden miesten tulon ja kotikylänsä tuhon. Little Been ei pitäisi edes olla elossa, sillä kaikki, jotka ovat nähneet niiden miesten teot, eivät yleensä elä kauan. Sattuma tai kohtalo voi kuitenkin heittää elämän noppaa uudelleen. Little Bee tapaa Nigerian rannalla lomasta nauttivan pariskunnan, Sarah ja Andrew O'Rourken. Yllättäen heidän rattoisa iltansa peittyy julmuuden ja pelon alle eikä paha katoa, ei vaikka sulkisi silmänsä. Paha vaatii itselleen yhden sormen. Illan jälkeen tuo sormi ja sen puuttuminen tuntuu määrävän sen, miten elämä jatkuu. Sarah ja Andrew palaavat takaisin Lontooseen. Kahden vuoden jälkeen Little Bee soittaa Andrewlle olevansa tulossa. Mutta miksi Andrew säikähtää ja huutaa: Jätä vain minut rauhaan. Ymmärrätkö? En halua kuulla siitä mitään. Siitä kaikesta on jo aikaa, eikä se ollut minun syyni. Muutaman päivän jälkeen Andrew hirttäytyy. Miksi? Mitä Nigerian rannalla tapahtui? Ja miten Little Bee ylipäänsä on päässyt hengissä Englantiin?

Little Been tarina on kuin maalaus, johon on vedelty sikinsokin erilaisia värejä: riemunkirjavia ja synkkiä. Teoksessa ei nimittäin mässäillä ylettömästi surulla ja voivottelulla, vaan siinä on paljon myös iloa, rakkautta ja elämän kauneutta. Cleave tuo tarinaan myös jännitystä: yhtäkkiä hän paljastaa jotain täysin odottamatonta. Itse suorastaan ahmin noita Cleaven kylvämiä koukkuja. Iho meni aina kananlihalle, välillä olisi melkein tehnyt mieli juosta teosta karkuun ja tulivathan tapahtumat uniinikin. Lähes koko teos on huimaa kiitoa, kunnes tarina sitten vähän notkahtaa, kuten Tuuliakin on kokenut. Rakkausdraama ei tosin haitannut minua liialti. Tosin dialogeja lukiessani saatoin pysähtyä miettimään, että hetkonen, minkäs ikäinen Little Bee olikaan? Voiko kuusitoistavuotias puhua jo näin kypsästi? Ei ihan vakuuttanut minua, mutta luin siitä huolimatta teoksen loppuun asti haluan lukea vielä yhden sivun ja vielä yhden... -taktiikalla.  

Little Bee ja Sarah vuorottelevat kertojina, mikä toimi mielestäni hyvin. Myönnän kuitenkin aluksi kavahtaneeni taaksepäin, sillä Little Bee puhuu suoraan lukijalle, teille. Aluksi koin sen liian hyökkäävänä, mutta enemmän luettuani ymmärsin, että suora puhetapa antaa Little Been hahmolle voimaa. Se vaatii lukijaa pysähtymään, kuuntelemaan ja miettimään. Se vaatii antamaan nuorelle tytölle oman puheenvuoron. 

Cleave on keksinyt kiinnostavia omaperäisiä elementtejä teokseensa. Näitä ovat Little Been ajoittain toistuvat pohdinnat, kun hän miettii, miten selittäisi jonkin asian kotikylän tytöille. Nuo pohdinnat kuljettavat Little Been kotimaata raikkaasti ja aidontuntuisesti mukana tarinassa. Pidin myös siitä, miten Little Bee pohtii kiperissä tilanteissa sitä, miten Englannin kuningatar Elisabet II tekisi. Venyin niin suoraselkäiseksi ja pitkäksi kuin pystyin ja ummistin silmäni hetkeksi, ja avattuani ne uudestaan katsoin poliisia kylmäkiskoisesti ja puhuin kuningatar Elisabet II:n äänellä. "Kuinka te kehtaatte?" minä sanoin. 

Kirjavassa henkilökaartissa hauskin, omaperäisin ja kenties mieleenpainuvimpia hahmoja  on Sarahin pieni poika, Charlie. Poika verhoaa kuitenkin oikean Charlien mustien vaatteiden ja naamion taakse ja haluaa  itseään kutsuttavan Batmaniksi. Musta viitta lepattaen poika taistelee pensaissa piileskeleviä pahiksia vastaan. Vaikka aikuiset yrittävät saada pojan luopumaan sankarinnaamiosta, ovat hekin huomaamattaan oman elämänsä Batmaneja. Sarah yrittää pelastaa lähes tuntemattoman maahanmuuttajatytön ja laittaa hänet oman elämänsä edelle ja Lawrence kamppailee sisäministeriön itsekkäitä sääntöjä vastaan. 

Viimeisimmät lukemani kirjat ovat vaatineet paljon keskittymistä ja energiaa, joten koin Little Been tarinan mukavan nopealukuiseksi teokseksi, jonka parissa viihtyi alusta loppuun. Tarina imaisi minut heti mukaansa enkä olisi malttanut laskea kirjaa millään käsistäni ennen kuin särkevät silmät pakottivat antamaan periksi. Muissakin blogeissa Little Been tarina on luettu varsin nopsaan, esimerkiksi Katjalla meni lukemiseen vaivaiset viisi tuntia. Cleaven kieli soljuu helposti eteenpäin, joten teosta voi hyvin suositella sellaisillekin, jotka lukevat harvoin. Se, mistä vähän kuitenkin nurisen on teoksen loppupuoli, jossa tarina saa ikävästi siirappisia käänteitä. Tämän takia teos ei lopulta singahtanut täyteen napakymppiin, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Ja vaikka teoksen loppukin sinetöidään vaaleanpunaisin kukkasin, minä toisaalta pidin siitä. Suolaisista kyynelistä huolimatta tarinan loppu säihkyy oranssinkeltaisissa valonsäteissä ja ilo kipeyttää suupielet. 

Little Been tarina kannattaa kokea. Booksyn lailla minäkin kehotan: Lukekaa!

Yllämainittujen blogien lisäksi moni muukin kirjoittanut lukukokemuksistaan, esimerkiksi KaroliinaLinnea ja SusaZephyr on pohtinut etenkin teoksen alussa olevaa lainausta, sen kirjoitusvirhettä ja merkitystä. Tämän vuoden puolella Little Been tarinaan on tutustunut ainakin Sanna.

Kommentit

  1. Ihanan energinen juttu Little Beestä! Näin jälkikäteen näen siinä puutteitakin, mutta lukiessani tykkäsin älyttömästi. Se ei ole mikään pikku juttu, että unohtaa kaiken muun tuntikausiksi ja elää ihan toista elämää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Booksy! Totta turiset: lukiessa pikkuiset puutteet eivät juurikaan häirinneet. Little Bee oli kaivattu ja raikas tuulahdus -sellaista kirjaa olenkin viime aikoina kaivannut. ^^

      Poista
  2. Minustakin tämä oli niin älyttömän ihana, vaikkei se mitään korkeakirjallista klassikkoainesta ole. Ei kaiken tietenkään pidäkään olla. Minusta tämä on omassa lajissaan aivan mestariteos. Ja Chris Cleave on ihana kirjailija!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!