torstai 26. huhtikuuta 2012

Hassu eno, mielensäpahoittaja vai paskiainen?

Miniä, Tuomas Kyrö. 2012.
Kirjakauppaliitto. s.122.


Voihan Tuomas Kyrö! Olen vahvasti sitä mieltä, että aina, kun on huono mieli tai noussut ylös aamulla väärällä jalalla, kannattaa olla edes yksi Mielensäpahoittaja hyllyssä valmiina luettavaksi. Tai jos on jo hyvällä mielellä, niin sittenhän voikin vaikka treenata naurun avulla vatsalihaksiaan. Itse vietin ratkiriemukkaan maanantai-illan Kyrön kirjoittaman Miniän (2012) parissa. Teoksenhan sai kirjan & ruusun päivänä (23.4) kaupanpäällisiksi kirjakaupasta, jos osti kirjoja vähintään kympillä. Vähän aikaa piti tuumata, että kummastakohan Kyröstä sitä aloittaisi, Ruskeasta kastikkeesta vai Miniästä, mutta lopulta päädyin jälkimmäiseen. 


Appiukko ja anoppi seisoivat talon portailla, eri rappusilla. Pyyhin märät silmökulmat paidanhihaan. 
- Niin kuin olisivat seisseet siinä aina, minä sanoin ääni tunnetta täynnä ja sammutin auton.
- Isän tuntien ne on seisseet siinä vähintään pari tuntia. Se tykkää ottaa vähän varuaikaa.


Niille, jotka ovat aiemmin lukeneet joko Mielensäpahoittajan (2010) tai/ ja Ruskean kastikkeen (2012), on Miniän perusjuju tuttua kauraa. Appiukko on Sysi-Metsän oma Mielensäpahoittaja, joka asuu kotonaan yhdessä vaimonsa, Hertan, kanssa. Miniä ei ole koskaan ymmärtänyt appiukkoaan, jota tämän oma poikakin hieman pelkää. Miniä on menestyvä uranainen, joka hoitaa kodin talouden, kun taas mies on koti-isä ja huolehtii ruuasta ja kodinhoidota. Appiukko sen sijaan ei ole ostanut kalenteria sitten vuoden 1954, ei ole koskaan jouten eikä ole koskaan tehnyt ns. naisten töitä.

Aviomies ja lapset ovat lähteneet Sysi-Metsään viikonlopunviettoon. Miniä, Liisa, tuudittautuu autuaaseen viikonloppuun, johon kuuluu vain hän, viinilasi, lehti ja kaukosäädin. Kunnes yhtäkkiä rentouttava ilta vaihtuu kaaokseen, kun mies ilmoittaa appiukon tulevan koko viikonlopuksi heidän kotiinsa. Mies ja lapset saapuvat sen sijaan vasta myöhemmin. Miten miniä selviytyy yhdessä jääräpäisen appiukkonsa ja tämän periaatteiden kanssa? Voiko lopputulos olla mitään muuta kuin sotkua, kun myös työ ja venäläiset vieraat liittyvät arvaamatta mukaan kuvioihin?

En minä tiedä mitä 80-vuotiaan miehen ja 43-vuotiaan naisen yhteiselämässä syödään. Appiukon ruokavalio koostuu perunasta, minä olen siirtynyt riisiin, nuudeleihin ja linsseihin jo vuosia sitten. Lisäksi on näitä pikantteja pikkueroja, kuten puoli vuosisataa ja elämänkatsomus. Saako sillä reseptillä gratiinit rakennettua?

Muistan lukeneeni jostain, että Kyröllä olisi ollut aikaa Miniän kirjoittamiseen nelisen kuukautta. Sisua on varmasti tarvittu, ja sitä löytyykin roppakaupalla myös kirjan välistä. Hampaat irvessä läpi, vaikka harmaan kiven. Miniällä ei jää sormi suuhun, vaan puhtaan sisun voimin hän yrittää selviytyä raskaasta ja hermoja raastavasta viikonlopusta. Mihin tuli laitettua appiukolta saatu mokkamasteri? Miten perunoista taiotaan syötäväksi kelpaavaa? Miten saisi nilkkansa kolhineen appiukon pysymään hetkeksikään aloillaan? 

- Onko kamppeet?
- Anteeksi?
- Hiihtokamppeet pitää ihmisellä olla.
- Tuota en tiedä kun olen.. no.. tällä lailla niin kuin näette niin raskaana.
- Hertta hiihti itse synnytykseen. Etkö hiihtänytkin?

Miniä on huumoritäyteinen ja viihdyttävä pieni kirja, koskettavakin. Se on ihan kuin vanha ystävät-kirja, jonka jutuille tirskahdellaan hyväntahtoisesti. Kyrön huumori ei maistu väkisin yritellyltä, vaan se tuntuu niin aidolta, että vitsit sun muut tuntuvat tulevan mieheltä luonnostaan. Ja hyvinhän hän kirjoittaa naisenkin näkövinkkelistä. Lukijan ei oikeastaan tarvitse muuta kuin viihtyä, sillä Miniää lukiessa ei tarvitse valita, kenen puolella on, kenestä tykkää ja kenestä ei. Kaikki henkilöt ovat yhtä symppiksiä, lämpöisiä ja omanlaisiaan persoonia. 

Huolimattomuusvirheitä Miniään on kuitenkin harmillisesti jäänyt. Jokke on tehnyt blogissaan tarkkoja havaintoja, kurkatkaapa. Itse huomasin, että sivulla 43 miniä ottaa vuuan pois uunista ja peittelee foliolla, mutta sivulla 47 vuoka onkin jäänyt uuniin, palanut ja saa palohälyttimen piippaamaan. Kyllähän teoksessa pientä hutaisun makua on, kuten Tuuliakin kirjoittaa, mutta eipä se minun mieltäni ihan kauheasti pahoittanut. Viihdyttävän illan taannut tarina ja suloisen höppänä lopetus antavat tällä kertaa virheet anteeksi. 

Tulipa hyvä mieli! Kannatan huumorin läiskettä, iloa ja ylöspäin kääntyneitä suunpieliä, niitä ei voi tässä maailmassa liikaa olla. (Ja mikä parasta, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike odottaa vielä hyllyssä. Jee!) 

Miniästä on kirjoittanut myös Kirsi ja Janninna. Kirjasta voi keskutella lisäksi Facebookin Suomen suurin lukupiiri -sivulla. 


8 kommenttia:

  1. Minä lopettelin eilen illalla juuri Mielensäpahoittajan ja ruskeankastikkeen. Ai että! Kyllä se vaan Kyrö osaa!

    Miniä odottaakin toisen kirjan kera Suomalaisessa kirjakaupassa, sillä hyödynsin maanantaina tarjouksen netin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin innostuneen arviosi Ruskea kastikkeesta. :-) Olen vieläkin pantannut sitä, jotta saisin ensin luetuksi Märta Tikkasen Emman ja Unon. Sitten, sitten, sitten on Kyrön vuoro (taas)! 8)

      Seurailenpa, milloin blogiisi tupsahtaa arvio Miniästä.

      Poista
  2. Minäkin odottelen yhä Miniää nettikaupasta, mutta taidan kyllä pitää tästä. Kyllä se Kyrö vaan osaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin etukäteen jo päättänyt pitäväni Miniästä :-D Kyrö on vain niin hyvä, ai että!

      Poista
  3. Mukava arvio.

    Allekirjoitan kirjan viihdyttävyyden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Miniän kanssa viihtyisi toisenkin ja vielä useammankin kerran. :-)

      Poista
  4. Minullakin "kylkiäis-Miniä" odottaa omassa hyllyssä, mutta haluan lukea kirjat järjestyksessä eli Ruskeakastike pitäisi hakea kirjastosta :) En kuitenkaan lue näitä ihan yhteen menoon, että en saa yliannostusta Mielensäpahoittajasta ;)

    VastaaPoista
  5. Mie ajattelin lukea Miniän yhtenä osana "ihmiskoe-haastetta" nyt viikonloppuna. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!