sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Uskotko sinä uskomattomaan?

Piin elämä (Life of Pi), Yann Martel.
Ilmestynyt Kanadassa 2001,
suomeksi 2003.
Wsoy 2007, Loisto-pokkarit.
suom. Helene Butzow. 394 s.

Pääsiäismunien ja muiden herkkujen mussuttamisen lisäksi olen viettänyt pääsiäistäni -tietenkin- lukien. Teoksen valitseminen ei ollut vaikeaa, sillä olin jo aiemmin aloittanut kanadalaisen Yann Martelin Piin elämän (Life of Pi, 2001). Se kertoo 16-vuotiaasta intialaispojasta, Piscine "Pii" Patelista, jonka isä omistaa eläintarhan. Intiassa kytevien levottomuuksien takia Piin perhe myy eläintarhan Amerikkaan ja päättää muuttaa itse Kanadaan. Ylittäessään merta suuri laiva uppoaa tuntemattomasta syystä, mutta Pii onnistuu pääsemään pelastusveneeseen. Matkakumppaneinaan hänellä ovat seepra, oranki, hyeena ja bengalintiikeri. Vähitellen jäljellä ovat enää Pii ja bengalintiikeri nimeltään Richard Parker. Onko Piillä minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä samassa lautassa villin tiikerin kanssa? 

Tuli pimeää. Kuutamoa ei ollut. Tähdet olivat pilvien peitossa. Ääriviivoja oli hankala erottaa. Meri, pelastusvene, oma ruumiini -kaikki katosi. Meri oli tyyni eikä tuulta ollut nimeksikään, joten en saanut kiinnekohtaa äänistäkään. Tuntui kuin kelluisin puhtaassa, abstraktissa pimeydessä. Tuijotin sinne missä kuvittelin horisontin olevan ja kuulostelin valppaasti mahdollisia eläinten ääniä. En osannut kuvitella, miten selviäisin aamuun asti. 

Piin elämän voi lukea seikkaluromaanina tai ammentaa siitä vertauskuvallista ja uskonnollista pohdintaa. Teos sisältää runsaasti uskonnollisia aiheita. Piin elämässä uskonto on tärkeää, ja hän itse on sekä hindu, muslimi että kristitty. Muut eivät voi ymmärtää, miten Pii voi uskoa kolmeen niin erilaiseen uskontoon, mutta intialaispoika pitää tiukasti kiinni omasta mielipiteestään. Kun muut korottavat omaa uskontoaan ja alentavat toisten omia, Piin mielestä jokainen uskonto on oikea; jokaisessa rakkaus on sama. Vaikka uskontoa käsitellään runsaasti, se ei tulvi ja läisky lukijan naamalle. Martel kirjoittaa uskonnosta myönteisen pehmeästi ja rauhanomaisesti. Tarinassa uskonto osoittautuu merkittäväksi turvan ja voiman antajaksi haaksirikkoiselle. Lisäksi se erottaa Piin Richard Parkerista, ihmisen eläimestä.

Luin itse teosta ensin seikkaluromaanina. Alkuni oli tahmeaa, sillä odotin niin innoissani haaksirikkoa, että alun tarinoinnit Piin lapsuuden vaiheista tympäännyttivät. Muuten sitten luinkin Piin uskomatonta selviytymistarinaa innokkaasti. Teoksen lopussa Pii kertoo seikkailustaan toisen version, kun virkamiehet eivät usko ensimmäistä. Tuo versio oli niin pysäyttävä, että robinsoncrusoe-seikkailu unohtui ja aloin kiinnostua tarinan vertauskuvallisista seikoista. (Huom. Jos et ole teosta lukenut etkä halua lukea symbolipohdintojani ja spoilaantua, niin lopeta lukeminen tähän.) Pii joutuu eroon yhteisöstä, perhe ja muu miehistö hukkuvat laivan mukana. Intialaispojan viettämä aika yksin merellä eläinten kanssa  kuvastanee sitä, miten yksin ihminen maailmassa lopulta on. Kukaan ei etsi Piitä, ja ainut rahtilaivakin melkein murskaa pelastusveneen alleen eikä huomaa haaksirikkoisia. Toisaalta meri edustaa voimia ja piirteitä, joita ihminen ei ole tiennyt itsellään olevan. Pii oppii selviytymään; hän pyydystää kaloja, kilpikonnia, rakentaa itselleen pakoaluksen ja niin edelleen. Lisäksi Pii kouluttaa bengalintiikeriä niin, että tämä ymmärtäisi Piin olevan veneen johtaja. Alun uskottomuus omista selviytymistaidoista muuttuu merellä vietetyn ajan kasvaessa. Paitsi meren päällinen puoli, myös vedenalaisella maailmalla voi olla oma merkityksensä. Pii hämmästyy siitä, miten paljon elämää pinnan alla. Se on kuin oma kaupunkinsa, missä erilaisia eläviä on paljon, mutta kaikki vaikuttavat elävän sovussa. Kuvastaako meren alla oleva elämä Piin mielen sisäisiä, (kenties) tiedostamattomia puolia? 

Toisaalta meri symboloi darwinismin mukaan elämän syntymän lähdettä. Piihän oppii 277 päivän aikana selvitymisen perusteet, kuten hankkimaan elannon ja tislaamaan merivedestä juomakelpoista. Lisäksi hän kouluttaa eläimen kunnioittamaan ihmistä. Tuntemattomalle saarelle pelastauduttuaan Pii oppii uudelleen kävelemään. Pii rakastuu saareen, joka tarjoaa nelisormimangusteja, sokerista levää ja kaloja syötäväksi sekä makeaa vettä juotavaksi. Onnellista elämää (näennäisesti) tarjoava saari voisi hyvin merkitä paratiisia. Lisäksi saarella on vain yksi hedelmistä kylläinen puu, jonka yhteen kiellettyyn hedelmään Pii tarttuu. Seuraukset ovat kaameat, minkä vuoksi Pii ja Richard Parker palaavat takaisin merelle. Teoksen lopussa Piistä tulee jälleen ihmisyhteisön jäsen ja Richard Parkerista, voiman symbolista, viidakon peto. (Huom. Pohdinnat ja spoilaukset päättyvät tähän.)

Teos ei suinkaan ole tunnelmaltaan ainoastaan synkkää ja surullista, vaan Martel kylvää sekaan myös iloa, onnea ja huumoria. Piin elämä huokuu myös toivoa ja, kuten takakansikin lupaa, se saa lukijan uskomaan uskomattomaan. Teosta oli ilo lukea, vaikka alku polkikin mielestäni paikoillaan ja tarina pääsi vauhtiin vasta haaksirikon myötä. Tällaisissa selviämistarinoissa on jotain, mikä koukuttaa minua aina. Ja vielä, kun tarina on hyvin kirjoitettu, niin a'vot! Suosittelen! 


Muuta: Yann Martel sai Piin elämästä Man Booker -palkinnon vuonna 2002.

Lisää arvioita: Suvi Aholan arvio Helsingin Sanomissa (28.8.2003) ja Kaisan (ei minun :-D) innostava arvio Kirjavinkeissä (7.6.2011). 






8 kommenttia:

  1. Siitä on jo useampi vuosi kun tämän luin mutta olipa kiinnostava ja oli todella mukava palata kirjaan tekstisi ja pohdintojesi myötä!

    Tästä on ilmeisesti enemmänkin erilaisia tulkintoja mutta enpä niihinkään nyt mene tässä ettei kukaan sitten spoilaantuisi vahingossakaan.

    Kiva että luit ja pidit! Martelilta taitaa olla muitakin teoksia, pitäisiköhän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Linnea! Tulkintoja on kuulemma tosiaan useita ja niihin olisikin kiinnostava tutustua. Itselleni Piin elämä on ensisijaisesti jännä seikkailuromaani, mutta tulkintoja on aina kivaa tehdä. :-)

      Minulle Martel oli entuudestaan tuntematon. En olisi varmaan koskaan tullut lukeneeksi tätä, ellen olisi tästä kirjasta kerran kuullut ystävältäni.

      Poista
  2. Mullakin on tämä lukulistalla, kiva siksikin lukea positiivinen arviosi. Kiitos :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin silloin, kun TBR-listoja julkaistiin blogeissa, että tämä teos löytyi monen listalta (kuten myös omaltani). Mukavaa, että se on sinunkin listallasi. :-)

      Poista
  3. Luin tämän joskus pari vuotta sitten. Olin kanssa tylsistyä aluksi, ja harkitsin jopa kirjan kesken jättämistä. Onneksi en niin tehnyt, koska tuo "seikkailupuoli" oli aivan huikea. Ja tosiaan, jo pelkkänä seikkailuna kirja oli jännittävä ja paikoin hyvinkin hauska. Lähemmin tarkasteltuna kirjasta taas voi löytää vaikka mitä ulottuvuuksia, vaikka minä kyllä keskityin lähinnä jännittämään miten Piille käy. Tähän palaan varmasti joskus vielä uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kuivahko alku vaivasi aluksi. Etenkin, kun olin tätä ennen aloittanut Rakkauden aikakirjaa, jonka jätin pettyneenä kesken (ei ollut yhtään minun kirjani tai sitten vain luin väärän fiiliksen aikana). Tämän takia pelkäsin, kävisikö Piin elämänkin kanssa samoin. Onneksi kuitenkin jatkoin sinnikkäästi, sillä luin jostain blogista jonkun kirjoittaneen, että alun jälkeen tarinaa lukee mielellään. Se kannusti jatkamaan. :-)

      Samoin minulle Piin elämä oli ennen kaikkea seikkaluromaani. Tulkintojen tekeminen on antoisa lisäannos -ja voi että, mitä kaikkea tarinan pohjalta voisikaan miettiä!

      Poista
  4. Luultavasti tämä kirja jakaa mielipiteitä, pitäisi ehkä lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, ainakin minun mielestäni. Ja ainahan voi jättää kesken, jos ei tunnu omanlaiselta. :-)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!