11 + 11 kysymystä ja toukokuulumisia

Toukokuu on ollut kirjojen suhteen hiljaista aikaa minulle. Olen potenut pienoista kirjaähkyä, minkä vuoksi olen pitänyt pientä taukoa kirjoista ja kirjastoista. Ennemmin olen iltaisin valinnut muoti- tai sisustuslehden luettavaksi kuin kirjan. Lisäksi tulevan matkan suunnitteminen ja matkakirjoihin tutustuminen on ollut ensisijaisena kohteenani. Ensi viikolla lähden nimittäin lomailemaan Kroatian Splitiin! Rannat ja aurinko siintävät jo siis mielessäni. 8)

Kirjaväsymykseni alkaa tästä hiljalleen parantua, ja olenkin hitaasti lueskellut Dostojevskin yllättävän lyhyttä (vain hieman yli 200 sivua) ja tuntemattomampaa teosta Kaksoisolento. Arviota siitä joutuu vielä odottelemaan matkan yli, kesäkuun alkupuolelle. Sitä ennen onkin sopiva aika rikkoa blogihiljaisuutta vastaamalla haastekysymyksiin, jotka olen saanut Lukuisan Lauralta ja MJAU:n Janninnalta. Kiitos tytöt! Haasteen sääntöihin kuuluisi kertoa 11 vapaavalintaista asiaa itsestään, mutta koska vastaan nyt 22 kysymykseen, ajattelin jättää vapaavalintaiset paljastukset pois -ettette vallan kyllästy löpinöihini ;) Lopuksi täytyy haastaa ihmisiä ja laatia heille kysymyksiä.


weheartit


Ensin vastaukseni Lauran laatimiin kysymyksiin:

1. Minkälaiset ovat kesäsuunnitelmasi?
Suomen kesä on niin lyhyt, että siitä on nautittava ja otettava kaikki ilo irti. 8) Niinpä en ole hakenut kesätöitä (oman alan eli opetöitähän ei kesällä ole). Minun kesäni alkaa ensi viikolla viikon mittaisella Kroatian matkalla (arvatkaa vain, kuinka täpinöissäni olen!) Myös Suomen suvessa aion matkustella ainakin eteläisessä Suomessa avopuolisoni kanssa ja toivottavasti myös ystävieni.

2. Laulu, josta pidät tällä hetkellä erityisen paljon?
Hmm, nyt on tullut aika vähän kuunneltua mitään. Olavi Uusivirran uusimmalta levyltä olen viimeksi kuunnellut usein mm. biisejä Oodi ilolle ja Nuoruus. Herra Ylpön uusinta levyä olen kuluttanut myös aikalailla.

3. Mikä on jännittävin tai sinulle merkittävin asia, mitä on tapahtunut elämässäsi?
Valmistuminen ylioppilaaksi vuonna 2007 oli minulle tärkeä merkkipaalu.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras kirja tähän asti lukemistasi kirjoista?
Hmm, en ole kohdannut vielä tajunnanräjäyttävää kirjaa. Asteikolla hyvä-teoksia olen kyllä lukenut, kuten vaikkapa Haahtelan Traumbach ja Kyrön tuotantoa.

5. Missä asiassa olet erityisen hyvä ja missä erityisen huono?
Ensimmäisenä tulee mieleen, että olen erityisen hyvä saamaan ihmiset hyvälle tuulelle :D
Erityisen huono olen pesä- ja lentopallossa (en ole pelannut niitä sitten yläasteen enkä takuulla pelaakaan).

6. Mikä oli lempiaineesi koulussa?
Äikkä, kuvis, maantieto.

7. Pelaatko pelejä (tietokone-, konsolo-, lauta- ym. pelit)? Mikä on suosikkisi?
Aika vähän. Tietokonepelejä pelasin viimeksi ala-asteikäisenä. Lautapeleistä tykkään, mutta nykyään niitä ei tulee pelattua harmillisen vähän. Olen vasta tämän vuoden puolella kokeillut älypuhelimella ja tabletilla pelattavia pelejä, kuten Angry Birds (Space) ja Fruit Ninja :D Näitä pelailen silloin, kun on tooodella tylsää eikä jaksa tehdä mitään muuta.

8. Millaista elämäsi oli viisi vuotta sitten?
Valmistuin ylioppilaaksi ja maailma oli suurena ja avoimena edessäni. Aloin elää itsenäistä elämää kaukana kotikolosta.

9. Kerro kolme tämän hetkistä pakkomiellettäsi, joihin olet koukussa?
Lempi-ohjaajani pitämä zumba, pinaatti ja kivojen, vanhojen huonekalujen etsiminen kirppareilta entisöintiä varten.

10. Mainitse jokin unelmasi.
Hankkia oma kisumirri! Ja saada hyvä työpaikka viihtyisältä paikkakunnalta.

11. Mikä on parasta kirjablogin pitämisessä? Mikä huonointa tai ikävintä?
Parasta on, kun pysyy hyvin kartalla muiden blogien ansiosta, mitä uusia kirjojan on julkaistu ja löytää kauan sitten julkaistuja helmiä (oma tbr-lista ei kuivetu koskaan ;)). Kaikkein tärkeintä kuitenkin on tämä sosiaalisuus ja yhteisöllisyys, mitä kirjablogien välillä on! Ikävin piirre on, että olen itse varsin laiska kommentoimaan muiden arvioita, vaikka käynkin niitä lähes päivittäin lukemassa. Usein kommentoimatta jää silloin, kun lukee arvioita puhelimen kautta.

Sitten vastaukseni Janninnan kysymyksiin.

1. Katsotko paljon televisiota? Mikä on lemppari sarjasi?
Suhteellisen vähän. Lempparisarjani on HIMYM, jota seuraan jenkkiaikataulujen mukaan. Nyt olen kuitenkin alkanut seurata The Big Bang Theoryä; olen vasta 1. tuotantokaudella menossa. Naureskelin dippainssiksi opiskelevalle avopuolisolleni, että minun piti seurustella kaksi vuotta hänen kanssaan ennen kuin ymmärsin kyseisen sarjan nörttivitsejä :D Muutamiin tositv-sarjoihin olen koukussa ja syksyllä tapitankin jälleen Suomen huippumalleja ja Dancea.

2. Ärsyttävin kirjoitusvirhe, jonka tiedät?
Ihana kysymys! Yksinkertaiset yhdyssanavirheet.

3. Oletko kuunnellut äänikirjoja? Mitä olet tykännyt niistä?
En ole koskaan kuunnellut äänikirjoja! :o Pitäisi ehdottomasti kokeilla.

4. Mikä oli toiveammattisi lapsena?
Ensin haaveilin parturikampaajan urasta ja harjoittelinkin ahkerasti nukkien hiuksilla. Yläasteikäisenä olin varma, että minusta tulee eläinlääkäri. Onneksi tein TET-harjoittelun eläinlääkärillä, koska siellä ymmärsin, että ei minusta ole siihen työhön.

5. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Halusin yläasteella jättää kesken Ihanan meren, koska kaikki anoreksiaan ja vastaaviin liittyvät kirjat ovat sellaisia, jotka aiheuttavat minulle kauhean pahan olon enkä siksi lue niitä vapaaehtoisesti. En kuitenkaan jättänyt kesken, koska teos piti lukea äidinkielen tunnille, mutta muistan hyppineeni tekstiä yli aika paljon.

6. Ihanin vuodenaika? 
Kesäkesäkesä! Ainut vuodenaika, jolloin en palele. 8)

7. Erikoisin tai hupsuin tapasi?
Avopuolisolta saan kuulla olevani hieman hupsu silloin, kun silmät tuikkien ja innosta täpisten esittelen kirpparilöytöjäni tai jotain muuta huikeaa hankintaani.

8. Paras Disneyn piirretty?
Leijonakuningas, Topi ja Tessu. En osaa valita kumpi, koska kumpikin jäi vahvasti mieleen lapsena.

9. Miten lievität stressiä?
Hyvillä yöunilla, liikunnalla ja pakenemalla kirpparille ja/ tai kirjastoon. Olen alkanut harjoitella huonekalujen entisöintiä ja huomannut myös sen toimivan oivana stressin lievityskeinona.

10. Inhottavin kotityö?
Tiskaaminen silloin, kun tiskejä on kertynyt pienen Mount Everestin verran. Noin yleensä tykkään kotitöistä. Olen sellainen mymmelimäinen touhuaja. :D

11. Mikä kirja tai millainen kirjallisuus kuuluu kesään?
Kesälukemistoni ei hirveän paljoa poikkea tavallisesta. Rannalle en kuitenkaan valitse tiiliskiviä ja raskasta luettavaa vaan ennemminkin kevyttä, sujuvaa ja nopealukuista.


Kas noin! Huh, olipas siinä vastattavaa kerrakseen :D En ole yhtään varma, ketkä on jo haastettu. Kokeilenpa kuitenkin ja haastan seuraavat neljä bloggaajaa. Ottakaa tai jättäkää. :)

1. Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?
2. Mikä on lempipuuhaasi kesällä?
3. Kuka tai mikä inspiroi sinua?
4. Taito, jonka haluaisit oppia?
5. Jos et asuisi Suomessa, missä maassa voisit kuvitella asuvasi?
6. Jos ottaisit valokuvan juuri nyt, mitä siinä näkyisi?
7. Kuvaile sydämen maisemaasi.
8. Mainitse yksi kirja, jonka aiot lukea kesällä.
9. Jos olisit jokin Muumien hahmo, mikä luultavasti olisit?
10. Tunnetko paljaiden jalkojesi alla mieluiten hienon rantahiekan, vihreän nurmen vai vilvoittavan veden?
11. Jos saisit matkustaa aikakoneella ajassa taakse tai eteenpäin, minne matkaisit käymään?


Ihanaa viikonloppua jokaiselle!
Palaillaan kesäkuussa! :)


Kommentit

  1. Sinulla on ihana erityistaito :)
    Olipas huippukivoja kysymyksiä & vastauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, eikös vain! Minun kanssa ei tarvitse murjottaa :D

      Poista
  2. Kiva kun vastailit, näitä oli hauska lukea :)

    Minäkin olin (ja olen varmasti yhä edelleen) huono pesä- ja lentopallossa. Tai oikeastaan olin huono lähes kaikissa liikuntalajeissa, mutta pesä- ja lentopallo olivat kyllä inhokkejani!

    Ja myös minun yksi unelmani on oma kissa. Näin jopa viime yönä unta, jossa minulla oli ihana pieni ja pehmeä kissanpentu <3 Täytyy vain odotella taloudellisesti parempia aikoja, opintotuesta ei jäisi kissalle paljoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin oli mukava vastailla. Hyviä kysymyksiä olitte kumpikin laatineet. :)

      Lentopallossa pelkäsin sitä palloa enkä osannut lyödä sitä oikein. Pesäpallossa en koskaan oppinut edes sääntöjä :D

      Minulla on samanlainen tilanne kuin sulla, aika ei ole vielä sopiva ottaa lemmikkiä. Itselläni vaikuttaa myös se, että en vielä tiedä, olenko missäpäin Suomea syksyllä. Onneksi vanhempieni luona asustavat kisuni voivat antaa terapiaa lemmikkikaipuuseen. <3 Toivottavasti meillä kummallakin on vielä tulevaisuudessa kisumisu! :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Se olikin ensimmäiseni, täytyy yrittää vastata. :)

    Aurinkoista lomailua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos vastailet sitten, kun ehdit. :)

      Kiitoksia! Matkajalka vipattaa jo :D

      Poista
  4. Hienoja kysymyksiä! Olen ollut surkea haasteiden kanssa, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja tartun tähän heti huomenna. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa kuulla! Täytyy tulla sitten kurkkaamaan, millaisia vastauksia olet kirjoitellut. :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Olen saanut tämän jo kerran, mutta en ole vielä julkaissut vastauspostausta, samallahan sitä vastaa vielä 11 kysymykseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävipä tuuri, ettet ole vielä ehtinyt julkaista. :) Tulen sitten lukemaan, millaisia vastauksia olet kirjoitellut. :)

      Poista
  6. Oletkohan parhaillaan Kroatiassa? Ihanaa lomaa! Mieheni oli kerran viikon mittaisella työmatkalla Kroatiassa ja piti maasta, moni muukin on sitä kehunut.

    Oli kiva lukea vastauksiasi. Sinun suosikkiaineesi koulussa olivat juuri samat kuin omani. Ja Disney-suosikkisi tuovat hymyn huulilleni siksi, että ne lapsuudessa nähdyt ovat tosiaan niitä voimakkaimpia elämyksiä. Itse pidän aika paljon Hiidenpadasta ja Robin Hoodista, vaikkei kumpikaan kuulu Disneyn arvostetuimpiin (ja ok, mielestäni kaikkein paras kuitenkin Lumikki). :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!