torstai 31. toukokuuta 2012

Vai kuvittelinko minä vain?

Kaksoisolento (Dvojnik), Fjodor Dostojevski.
Alkujaan 1846. Suom. Olli Kuukasjärvi.
2011. Otava. Sivuja 223.

Herra Goljadkin otti tapansa mukaan kiireesti kasvoilleen aivan erityisen ilmeen, joka kertoi selvästi, että hän kulkee omissa asioissaan eikä halua häiritä ketään, että tie on kaikille tarpeeksi leveä ja että hän, Goljadkin, ei itse kajoa keneenkään. Yhtäkkiä hän pysähtyi kuin naulittuna, kuin salaman iskemänä, ja kääntyi kiireesti katsomaan ohikulkijaa joka oli juuri ehtinyt sivuuttaa hänet -kääntyi sillä tavoin kuin joku olisi kiskaissut häntä takaapäin, niin kuin tuulenpuuska kääntää tuuliviirin. Ohikulkija oli jo katoamassa lumipyryyn. Hänkin käveli nopeasti, oli pukeutunut samaan tapaan kuin herra Goljadkin, kietoutunut tiukasti vaatteisiinsa päälaelta jalkoihin asti ja tepsutti Fontankaa pitkin lyhyin ja tihein, hieman lönkyttävin askelin. 

Fjodor Dostojevskin pienoisromaani Kaksoisolento (1846) kaivautuu hätkähdyttävän syvälle ihmeelliseen ihmismieleen. Pietarilainen Jakov Petrovitš Goljadkin näkee eräänä iltana kadulla henkilön, joka on kuin hänen kaksoisolentonsa. Yllättäen sama hahmo aloittaa työt Goljadkinin työpaikalla. Herra Goljadkin on pelosta suunniltaan mutta toisaalta hän tuntee myös ihailua kaksoisolentoaan kohtaan: tämä kun on sanavalmis, rohkea ja pian suosittukin. Herra Goljadkin itse sen sijaan on kömpelö, takeltelee sanoissaan ja luo katseensa mieluummin maahan kuin toisen silmiin. Pian herra Goljadkin huomaa, että hunajaisesti häntä myötäillyt kaksoisolento kääntyykin häntä vastaan. Kaksoisolento alkaa tuhota pietarilaismiehen elämää ja käännyttää ihmisiä tätä vastaan. Mikä lopulta onkaan totta, mikä kuvitelmaa, kun hulluudesta kirkuva mieli vaikeroi ihmisen pään sisässä. 

Luin Kaksoisolennon toukokuun puolivaiheilla ja mielestäni on hyvä, että kirjoitan lukukokemuksestani vasta nyt. Toisin kuin muutama viikko sitten, näen teoksen paljon enemmän positiivisessa valossa ja ymmärrän sen ansiot. Vaikka lukeminen oli ajoittain raskasta ja vaikeaa (oletettavaa, kun hulluudesta kärsivä on kertojana), niin juuri se jälkeenpäin palkitsee lukijan. Kunhan tämä antaa itselleen aikaa sulatella ja pohtia tarinaa sen sijaan, että siirtyisi heti lennosta seuraavaan kirjaan. Kaksoisolennosta tekee kiehtovan juuri se, että mielisairas itse, Goljadkin, on kertojana lähes koko ajan. Lukija ei voi olla kertaakaan täysin varma, onko kaikki oikeasti niin kuin Goljadkin sanoo vai onko jokin hänen mielensä aiheuttamaa harhaa. Onko kaksoisolento oikeasti täysin Goljadkinin näköinen vai muistuttaako hän pikemminkin serkkua tai veljeä niin kuin virkatoverit kokevat? Mitä pahemmin Goljadkinin mieli alkaa syöpyä ja mustua, sitä vaikeampi lukijan on uskoa mihinkään. Lukeeko Goljadkin oikeasti kirjettä, kuvitteleeko hän tekstin? 

Mieli sättii, puree ja tiuskii. Se ailahtelee; ensin Goljadkin saattaa suuttua, samassa jo peruu sanansa. Tässä yksi esimerkki, jossa Goljadkinin mieli kiukustuu tälle. (Goljadkin on aiemmin lähettänyt tiukan kirjeen kaksoisolennolleen ja pyytänyt palvelijaansa Petruškaa viemään kirjeen tälle. Petruškan puheesta ei kuitenkaan saa selville, onko tämä antanut kirjeen kaksoisolennolle. Goljadkin epäilee palvelijansa olleen juopuneena ja on raivostunut tälle.)

"Pitikö minun vielä ruveta läksyttämään häntä keskellä yötä", tuumi sankarimme itsekseen vapisten kauttaaltaan ja tuntien olonsa hyvin kurjaksi. "Ja pitikö minun sotkeutua tuollaiseen juoppoon! Mitä järjellistä voi odottaa humalaisen suusta! Joka sana pötyä. Mutta mitä hän oikein vihjaili, tuo roisto? Herran Jumala! Ja miksi minä rupesin kirjeitä kirjoittamaan, minä pahantekijä, mokomakin itsemurhaaja! Enkö voinut pysyä vaiti! Pitikin ruveta lavertelemaan! Niin siinä käy! Olet mennyttä miestä, kuin kynnysmatto, mutta niin vain piti tunkea sinne kunniantuntoinesi, kun kunniaasi oli muka loukattu, kun sinun täytyy pelastaa kunniasi! Tämähän on itsemurha!"

On uskomatonta, miten tarkasti ja syvälle Goljadkinin mieleen Dostojevski lukijansa johdattaa. Miten maailma ympärillä kapenee ja synkistyy mielen mukana, miten kaikkialta huokuu ahdistusta ja pelkoa. Goljadkinin järkkyvän mielen aiheuttamat tunteet välittyvät voimakkaasti, kylmien väristysten tavoin, lukijalle. Teoksen takakantta lähestyessä tunsin  koko ajan enemmän sääliä Goljadkinia kohtaan. Loppu on lohduton. 

Arto Virtanen on antanut arviolleen osuvan otsikon: Saatana käväisi Pietarissakin (Parnasson kritiikit). Niin, kaksoisolentohan on paholainen itse. Virtanen selventää niin osuvasti, että liitän tähän hänen sanansa: "Paradoksi on siinä, että se on toinen ja kuitenkin sama; siitä ei pääse eroon, eikä siihen pääse kiinni; se on ihmisessä yhtä erottamattomana ja toisaalta aineettomana kuin hänen varjonsa, mutta aivojen varjotuotteena vahingollinen. Ahdistus tulee kaksoisolennon myötä syntyvästä symmetriasta, joka ei pysy tasapainossa." (Kannattaa muuten lukea kokonaan tuo Virtasen laadukas teksti. Ja miten lohduttavaa: myös hän on kompuroinut aluksi teosta lukiessaan.)

Kaksoisolento on yllättävän lyhyt Dostojevskin teokseksi: vain 223 sivua! Niinpä se sopiikin hyvin luettavaksi, jos kirjailijan tiiliskiviklassikot eivät houkuta. Itse luin Olli Kuukasjärven uusimman suomennoksen (2011), joka on selkeää ja todella hyvin suomennettua tekstiä.    Olen vakuuttunut siitä, että jos vain käsiini saan, niin loputkin Dostojevskit luen Kuukasjärven suomennoksina (ks. Rikos ja rangaistus). Suosittelen tutustumaan tähän vähän tuntemattomampaan Dostojevskin teokseen. 


8 kommenttia:

  1. Dostojevski on kyllä mestari! Minulla on Karamzaovin veljekset ollut vaiheessa jo vuosia, se on hieno mutta lannistun aina kun katson sen massiivista selkää tuolla hyllyssä... tämä voisi olla tosiaan helpompi saada loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Dostojevski on hämmästyttävä. Ymmärrän, olen itsekin lannistunut kirjastossa useasti käytäyäni D-luokituksen kohdilla vakaina aikomuksissani lainata joko K. veljekset tai Idiootti. Sinä sentään olet jo päässyt aloittamisvaiheelle :) Tämä Kaksoisolento tulikin sitten juuri soppelisti vastaan kirjastolla, siihen oli paljon helpompi tarttua kuin järkäleisiin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! :)

      Poista
  2. Tätä Dostojevskia en ole lukenutkaan, nuo klassikkomaineen saaneet kyllä.

    Hienosti kirjoitit tästä, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana! :) Oli mukavaa lukea tällainen hieman tuntemattomampi Dostojevskiltä. Ei ainakaan omaan silmääni osunut edes muita arvioita blogistaniasta. Klassikkomaineiset ovat minulla vielä edessä, tosin Rikoksen ja rangaistuksen olen kyllä lukenut ja se kuuluu lempparikirjojen listallenikin.

      Poista
  3. Oli kiinnostavaa lukea tästä, kiitos! Kaksoisolento on minulla tbr-listalla, se on käväissyt lainassa kirjastosta mutta en silloin ehtinyt sitä lukea, jossain välissä yritän uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Maria! Toivottavasti jossain välissä sinäkin saat Kaksoisolennon lukuvuoroon :)

      Poista
  4. Hyvin kirjoitit. Itse olen lukenut vain Rikoksen ja rangaistuksen. Se, että jättää hetken aikaa lukukokemuksen jälkeen, ehkä paljastaa, mikä kirja todella jäi mieleen ja mitä siitä jäi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, ihan hyvä malttaa ja pysähtyä jättämään kirja muhiintumaan mieleen. Nyt minulla on sellainen tilanne jälleen, mutta Huorasadun kanssa. En vielä yhtään tiedä, miten ajatukseni siitä tänne kirjoittaisin, mutta ensi viikon aikana aion yrittää. :)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!