torstai 14. kesäkuuta 2012

Tapojen vangit

Layla, Jari Tervo.
WSOY 2011. 362 s.

Jari Tervon viime vuonna julkaistu teos Layla kertoo nuoresta kurditytöstä, Laylasta, joka pettää sukunsa hääyönään: peitteeltä ei löydy pienintäkään veritahraa. Laylasta tulee koko suvun häpeätahra, joten hänet on tapettava. Veli Nasir kuitenkin auttaa Laylan pakoon: matka jatkuu pitkin Eurooppaa kohti Finlandiyaa, Suomea. Isä ja veli Ismail kirivät kuitenkin koko ajan välimatkaa. He eivät palaa ennen kuin veitsellä valuu Laylan veri ja suvun maine on puhdistettu.

Avioliitto on vain laasti suvun muurissa. Avioliitto on vain tapa synnyttää suvulle uusia jälkeläisiä järjestäytyneeseen ja uskonnollisesti hyväksyttävään tapaan. Kurdit eivät lisäänny kuin eläimet tai turkkilaiset tai eurooppalaiset, sattumanvaraisesti, rakkaudeksi sievistellyn himon äkkioikkujen seurauksena.  

Suomessa, valkoisten liljojen maassa, avioeronnut Helena kaipaa pientä poikaansa takaisin. Alkoholi on pyörittänyt Helenan elämää, mutta nyt hän on päättänyt hankkia rahaa, jotta voisi olla jälleen hyvä äiti. Helena lyö kättä päälle kauppatieteitten maisterin, Armonlahden, kanssa ja niin Helenasta tulee prosti. Yksi hänen vakkareistaan on filosofian ylioppilas, Jaussi, joka pelkää islaminuskon tuhoavan kristityt ja joka ei ole tyytyväinen Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Jaussi aikoo ottaa ohjat omiin käsiinsä: uskonsodan aika on koittanut. 

Jaussi korosti nykyisten ristiretkeläisten taistelevan selkä seinää vasten. Nyt vihollista vastaan ei sodittu heidän omalla maaperällään, vaan meidän pihoillamme, kaduillamme, kouluissamme ja ravintoloissamme. Selkä oli kotiseinää vasten. Uimahalleihimme pitää jo nyt järjestää oma vuoro islamilaisille naisille. 

Lopulta henkilöt soljuvat osaksi toistensa elämää. Jokaisen näkökulma saa teoksessa sijaa. Valitettavasti aina silloin, kun näkökulmasta kiistelee useampi henkilö kuin kaksi, on vaarana, että henkilöhahmot jäävät haperoisiksi. Lukiessani odotin muun muassa sitä, milloin edes vähän valotetaan Helenan ja Jaussin taustaa. Ylipäänsä Jaussi jäi minulle kokonaisuudessaan etäiseksi henkilöksi. Ehkä siihen vaikutti, että tämän ääni nousee esille muistaakseni vasta puolessa välissä teosta.

Surullisia kohtaloita on paljon. Ne sivaltavat ihoa niin, että lukijaan jää jälki. Teksti on intensiivistä, ja oli ilo pitkästä aikaa lukea sellaista kirjaa, jonka riveistä ei malttaisi siirtää katsettaan pois. Toisaalta välillä oli pakko saada happea, sillä kansien välistä pulppuaa niin paljon tapahtumia, että välistä tuntui kuin hukkuisi ryöpytyksen alle.  Juoni on kuitenkin tarkasti mietitty ja taitavasti punottu. Se pitää lukijan otteessaan loppuun asti eritoten yllätyksellisyyden ansiosta. Laylaa lukiessa piirsin jo itse mielessäni kaavion, miten kaikki varmasti tulee menemään. Siksi olikin mahtavaa, että osa ennakkokuvitelmista mureni niin että rysähti. Layla antaa lukijan ymmärtää, että tämä tuntee henkilöt ja näiden aikomukset mutta hah! Juuri, kun sitä kuvitteli kaiken menevän omian odotusten mukaan, niin keinu keikahtaakin ympäri. Teoksen loppuun olen kuitenkin vähän pettynyt. Se oli mielestäni melkeinpä liian yksinkertainen, turhan arvattava. 

Layla ei suitsuta ketään toista korkeammalle, kaikki ovat pahnan pohjimmaisina -kukin tavallaan. Vaikka Layla tietenkin saa miettimään muun muassa maahanmuuttoa, uskontojen välisiä kiistoja ja naisten asemaa, niin paljon pyörittelin päässäni myös rahaa. Sitä, miten Helena tahtoo prostata saadakseen rahaa, jotta sen avulla saisi poikansa takaisin. Rahallako saa rakkaansa takaisin? Sekö palauttaa jälleen äidiksi? 

Teos osoittaa, että niin mies kuin nainen voi olla paha. Heillä vain saattaa olla eri aseet käytössään. Miehellä konkreettiset pyssyt ja veitset, naisella nokkeluus. Se vaatii hiottua tekniikkaa ja aikaa, mutta viekkaudella voi lyödä onnistuneen shakin ja matin, vaikka vastapelureina olisivatkin kurdimiehet ja suvun tiukat säännöt.

Layla takasi hyvän lukukokemuksen. Ei ihan huippua, mutta aika lähelle. Kertaakaan en tuntenut ikävää toisteisuuden makua, mikä helposti voisi olla vaarana; onhan ihmiskauppaa ja maahanmuuttoa riepoteltu paljon mediassa. Jotain väkevää Laylassa on, sillä pidän sitä parempana lukukokemuksena kuin Anja Snellmanin Parvekejumalia. Varmaa, nopealukuista ja ajatuksia herättävää tekstiä! Suosittelen. 

"En minä elä hunnun takana, te kaikki muut elätte", nainen vastasi. 


Laylaa on luettu paljon. Vinkkeinä mm. INAltaBooksyltä ja Kirsiltä. Lue myös Kaisa Neimalan arvio Parnassoksesta.


6 kommenttia:

  1. Minulla on joku ihme ennakkoluulo Tervoon, mutta viimeistään tämän kirjan myötä olen kypsymässä antamaan miehelle mahdollisuuden. Aihekin kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Tervo on aika vieras, siksi en tässä arviossa tarttunut hänen kieleen tai huumoorin käyttönsä, koska minulla ei ole tietoa verrata sitä tv-Tervoon tai hänen aikaisempiin kirjoihinsa. Tosin ihan ummikko en ole, sillä Koljatin kyllä olen lukenut :-) En tosin tykännyt saatika oikein ymmärtänyt teosta, koska en ole haka politiikassa. Layla kuitenkin oli mukava yllätys, joten ehkä sitä voisi jotain vanhempaa tuotantoa herralta vielä joskus lukea.

      Poista
  2. On totta että Jaussi jäi melkeimpä hahmokavalkadin etäisimmäksi, mutta yllätyin myös kuinka onnistuneesti kaikki lopulta, kuten sanoit, soljuivat osaksi toisiaan. Itsensä liian sekavaksi on moni samankaltainen sotkenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan miettineeni silloin, kun Jaussin näkökulma tuotiin esille ensimmäisen kerran, että "eii, eikö tässä jo ole riittämiin näkökulmia?!" Kun teoksen sitten oli lukenut loppuun, niin myönsin, että Jaussille oli paikkansa. Häntähän voisi verrata vaikkapa Norjan Breivikkiin. Huh.

      Poista
  3. Elma Ilonan tapaan minäkin suhtaudun Tervoon hieman epäillen. Olen tainnut lukea häneltä minun kannaltani väärät kirjat, Koljatin ja sitten jonkun toisen, jonka nimeä en muista. Layla kyllä kiinnostaa, samoin kuin Kallellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aika lailla samankaltainen tilanne kuin sinullakin. Pohjalla oli luettuna ainoastaan Koljatti, josta en tykännyt ja jota en ymmärtänyt. Tervo yleensäkin on entuudestaan ollut vieras, sillä en ole koskaan -yllätys, yllätys- katsonut ainuttakaan jaksoa Uutivuotoa (!) tai seuraanut kirjailijaa muutenkaan. Laylassa kuitenkin vetosi aihe ja se, että mies kirjoittaa kurditytön näkökulmasta. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, sillä Layla on sen arvoinen. :-)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!