Hevonen, joka syö halkoja

Rautatie, Juhani Aho.
Ensipainos 1884, Icasos 2011.
Toim. Tatu Kokko.  Kaikkiaan s. 249.


Vai oli se Lapinlahden kirkolla rautatie? hän tuumi. Ei olisi uskonut, jos ei olisi omin korvin kuullut. Äsken kai se sinne oli tullut, kun ei hän ollut siitä aikaisemmin kuullut. Eikö sitä höyrylaivalle enää vesitiet riittäneet, kun maalle piti kiivetä? Kyllä se mahtoi olla näky, kun ihmeellinen oli ollut jo vedessä sätkättäessäänkin. Pitäisikö sitä käydä oikein katsomassa?

Matti ja Liisa lähtevät jalkapatikassa Lapinlahden kirkolle katsomaan omin silmin rautamöhkälettä, jonka rovasti ja ruustinna kertovat jo nähneensä. Kylällä ei muusta puhutakaan, ja pehtorikin kehuu päässeensä asemamieheksi. Miten on mahdollista, että Lapinlahdelta voisi muutamassa tunnissa päästä Helsinkiin? Mikä se sellainen hevonen on, joka syö halkoja liikkuakseen? Entä millainen se juna on? Matti ja Liisa ovat pyörällä päästään ja kummissaan. Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt klassikko Rautatie on mieleenpainuva, lyhyt tarina edistyksen tiellä olevasta Suomesta. Matti ja Liisa saavat kokea rautaisen uutuuden huuman, joka sekoittaa heidän päitään niin, että matka saa yllättävän ja surkuhupaisan käänteen. Olisi pitänyt uskoa nauravaa harakkaa.

Matti ja Liisa ovat lapseton ja iäkäs pariskunta. He asustavat pienessä talossaan sivummalla kylän vilskeestä. Liisa hoitaa lehmän ja kehrää rukillaan villoja ruustinnalle, kun taas Matti tarkistaa jänisansoja, hoitaa peltotöitä ja vie hevoskärryissään viljoja rovastille. Pariskunnan yhteiseloa kuvataan realistisesti. Illalla ajatuksia vaihdettaessa rapsutetaan kissaa, välillä pidetään mykkäkoulua, mutta pian taas autetaan toista arjen askareissa. Sympaattisen parin väleistä annetaan aidon toverillinen kuva: juuri sellainen, mitä parisuhteen arki tavallisesti on. Tekstistä huokuu lämpö, jota Aho itse kirjailijana on luomiaan hahmojaan kohtaan selvästi tuntenut. Lukijana on miellyttävää seurata vierestä pariskunnan eloa. 

- Kuulehan Liisa, kun minä selitän. Rautatie on rautatie ja maantie on maantie. Maantie on maasta ja mullasta, rautatie raudasta.
- Ja puutie puusta, ilkkui Liisa. 



Pakko myöntää, että ennakkoon kuvittelin, ettei Rautatie olisi kummoinen enkä tiedä, mistä tuo kuvitelma kumpusi. Hah, sepä kuitenkin romahti varsin pian lukemisen aloitettuani! Rautatien juoni on yksinkertaisuudessaan kekseliäs ja henkilöt värikkäitä. Dialogit on rakennettu niin, että uuden ihme ja mullistavuus ihmisten mielissä välittyy realistisesti ja paikoin humoristisesti. Muutaman kerran hiljaisen huoneen rikkoi naurun pyrskähdykseni. Juuri henkilöiden puhetta, ajatuksia ja sitä, miten heidän mielensä liikkeet näkyvät arjen teoissa, on antoisaa seurata. Matti ja Liisa innostuvat ja välillä epäilevät: onko rautatie sittenkin vain pötypuhetta? 


- Minä en kyllä mene mokomalle rautatielle kesken kirkonmenojen, sanoi Liisa Matille. - Mene sinä itseksesi.
- Mitä syntiä siinä on?
- On se syntiä, kun pitää kesken kirkon menojen mennä?
Matti ei sanonut mitään, vaikka Liisa selvästi odotti, että hän olisi väittänyt, ettei se mitään syntiä ollut.

Liisan ajatuksiin ja tekoihin vaikuttavat taikausko ja uskonto. Matti sen sijaan on lukutaidoton ja vaikuttaa hieman häpeävän itseään: vaimolta lukutaito löytyy. Siksi Matti onkin innoissaan kuullessaan rautatiestä kylällä: nyt hän tietää jotain merkittävää ennen Liisaa. Koska Matilta puuttuu tärkeä taito, hän tahtoo päteä taidoissa, joita osaa: jäniksenpyynti, hevosen hoito ja peltotyöt. Kun Liisa on yllättäen käynyt tarkistamassa pyydykset ja tuo ensimmäisen jäniksen, alkaa pettynyt Matti etsiä syitä, miksei itse ole saanut jänöä. 

Rautatiessä vastakkainasettelulla erotetaan köyhälistö ja vauraampi kansa, vanhanaikainen ja kehittynyt, tietämätön ja sivistynyt. Uskonnolla ja kirkolla on merkittävä rooli ihmisten elämässä ja kirkkoherra on tärkeä auktoriteetti. Matin ja Liisan mielissä kytee pieni epäilys, jonka kanssa painitaan kuitenkin vain omassa mielessä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten Liisa epäröi, onko kirkon menoista poissaoleminen sittenkään syntiä ja yrittää turhaan saada Matilta vahvistusta ajatuksilleen. Ihmiset ja tapahtumat asettuvat mukisematta Ahon upeasti kuvattuun miljööseen. Luontokuvaus on tarkkaa ja aitoa suomalaisen maiseman kuvausta ja tuo vahvasti mieleen Aleksis Kiven. Pyrstöä keikuttavan harakan naurun voi kuulla korvissaan, kuusen neulasten tuoksun tuntea nenässään ja kuivan heinän kahisevan tuulen tahdittamana. 

Lukemani Rautatie on Tatu Kokon tulkitsema ja nykysuomeksi kirjoittama. Viime vuonna julkaistu teos on siitä mahtava, että siihen sisältyy myös Rautatien ensipainoksen mukainen alkuperäisteksti. Luin ensin nykysuomeksi kirjoitetun, minkä jälkeen luin paloja alkuperäistekstistä sieltä täältä ja lueskelin sanojen merkityksiä lopusta löytyvästä sanastosta. Alkuperäistekstiin on lueteltu tekstin alle, jos jotain sanaa on myöhemmin muutettu (esim. pytinki - rakennus) tai jos se on kokonaan poistettu tai jos jokin sana on lisätty tekstiin. Lauseita ja kappaleita on poistettu, joten nykysuomeksi kirjoitettu Rautatie on lyhyempi kuin alkuperäinen. Lukemani Rautatie koostuu siis seuraavista osista: esipuhe, Rautatien historiaa, Rautatien lukijalle,  Rautatie alkuperäisenä, Rautatie nykysuomeksi ja sanojen selitykset sekä lähteet. Teos on oikein kelpo kokonaisuus, joka tarjoaa rutkasti perehdyttävää tietoa ja kielten vertailumahdollisuuksia. Se löytyy kirjatrailerina täältä. Sivuilta voi käydä lukemassa kaikkia muita osioita paitsi nykysuomeksi kirjoitettua versiota. 

Rautatietä voi suositella luettavaksi kaikille, jotka sitä vielä eivät ole lukeneet. Oma matkani Juhani Ahon seurassa jatkukoon, tästä on hyvä jatkaa. Rautatiellä otan osaa Kolme kovaa kotimaista -haasteeseen, missä olen nyt puolivälissä (lukematta ovat vielä Huojuva talo, Tuntematon sotilas ja Populäärimusiikkia Vittulajänkältä). 

Mikä on sinun suosikkisi Juhani Ahon tuotannosta?


Muualla: Rautatien tahtiin on lenkkeillyt Sanna ja kirjana nauttinut Morre

Kommentit

  1. Pakko myöntää että minullakin on perusteeton ennakkoluulo tätä kirjaa kohtaan... Olen lukenut Aholta vain Papin rouvan, joka tuolloin (19-vuotiaana) tuntui hieman tylsältä. Mutta tähänhän pitää tutustua! Hienoa aina lukea bloggauksia myös näistä vanhoista klassikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma häär, minulla on ollut kaikkii Ahon teoksiin nuivahkot odotukset, mutta Rautatien positiivisesti yllättämänä, odotan muidenkin teosten olevan tutustumisen arvoisia. :-) Juuri Papin rouvaan ajattelin tutustua seuraavaksi, kun Ahoon tartun. Uskoisin, että Rautatie miellyttäisi sinuakin. :-)

      Poista
  2. Mielenkiintoista tuollainen uudelleen kirjoittaminen; vertailu on varmasti antoisaa kun alkuperäisversio on samassa paketissa. Mutta menetetäänkö jotain jos kieltä nykyaikaistetaan? Tuntuuko Rautatien kieli nykylukijalle hankalalta?

    Luin sattumalta viime talvena kirjahyllystäni uudelleen Rautatien sekä Papin tyttären ja Papin rouvan. Vaikea niitä laittaa järjestykseen, sillä omalla tavallaan ne ovat kaikki hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä, Kirjanainen! Minulla oli aikomuksissa lukea Rautatie alkuperäisenä heti perään, jotta saisin kunnolla vertailtua versioita, mutta se sitten jäi, kun työelämään astumisen kiireet alkoivat painaa päälle. Sen verran kuitenkin huomasin, että kyllä alkuperäistekstissä on ihan erilainen tunnelma, mitä nykyaikaisessa versiossa. Toisaalta lukeminen on hieman hitaampaa, kun pitää välillä etsiä jollekin sanalle suomennosta, mutta toisaalta taas sekin on antoisaa: tutkia, mitä sanaa ennen muinoin on käytetty. Mietin, että jos äikän tunneilla aika suo, tämä Kokon teos olisi oivallinen valinta vanhan suomen ja nykysuomen vertailua varten -ja samalla tulisi luettua yksi tärkeä klassikokin.

      Poista
  3. Luin Aholta lukiossa Juhan moneen kertaan. Upea teos! Varmaan luen herran tuotantoa vielä lisääkin, jahka ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha pitäisi itsenikin lukea vielä joku päivä. Niin paljon olisi kirjoja, mihin tarttua!

      Poista
  4. Mä taidan pitää eniten Rautatiestä ja Omatunnosta. Varsinkin joissakin lastuissa on ollut sitä vanhanaikaisuutta ja tylsyyttä enempi, mutta pääosin Ahon tuotanto on kuitenkin omaan makuuni. Yleensä sijoitan hänet sinne parhaaseen päähän suomalaisista klassikoista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!