perjantai 3. elokuuta 2012

Kauan sitten ja nyt (+kirjalöytöjä)

Aikamatkustajan vaimo (The Time
Traveler's Wife)
, Audrey Niffenegger.
2003. Gummerus 2005.
suom. Paula Korhonen. 652 s.

Audrey Niffeneggerin teos Aikamatkustajan vaimo (2003, suom. 2005) herätti kiinnostukseni lukemieni blogiarvioiden myötä. Teos ei alun perin ollut lukulistani kärjessä ja vilkaistuani teosta kirjastokäynnillä, kauhistuin yli kuuden sadan sivumäärää niin, että sysäsin sen nopeasti takaisin hyllyyn. Vaan sen, minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää. Otin viikon mittaiselle kesälomareissulle mukaan vain yhden, lyhyen kirjan ja uskoin siihen, ettei mikään kirppari ole minulle niin tyly, etteikö sieltä yhtä kirjaa löytyisi. Ja kuinkas kävikään, Aikamatkustajan vaimo lähti mukaani Tampereen suosikistani, Radiokirppikseltä. Kun ainut mukaan ottamani kirja sitten loppui, oli annettava mahdollisuus Aikamatkustajan vaimolle.

Henryn geeneissä on häiriö, minkä takia hän hyppelee nykyisyydestä omaan menneisyyteensä ja joskus jopa omaan tulevaisuuteensa. Hän tietää lähtevänsä aikamatkalle, kun voimakas pahoinvointi valtaa kehon. Jäljelle jäävät vain miehen vaatteet. Henry siis tupsahtaa toiseen aikaan ilman rihman kiertämää, minkä takia matkustelu ei suinkana ole riskitöntä. Entä, jos on kolmekymmentä astetta pakkasta? Aikamatkustelun ansiosta Henry tapaa tulevan vaimonsa, Claren, tämän ollessa vasta 6-vuotias, kun taas Henry on 36-vuotias. Nuori Clare ihastuu, rakastuu ja odottaa niitä määrättyjä päiviä, jolloin tulevaisuuden Henry ilmestyy niitylle. Aikamatkustajan vaimo on näiden kahden rakkaustarina. 

Kun olen siellä, eksyksissä ajassa, olen päälaellani, muuttunut epätoivoiseksi versioksi itsestäni. Minusta tulee varas, kulkuri ja elukka, joka pakenee ja piiloutuu. Säikyttelen vanhoja rouvia ja pelottelen lapsia. Olen taikatemppu. Illuusio parhaasta päästä. Olen niin uskomaton, että olen itse asiassa totta. 

Pelkäsin hieman etukäteen, että pulppuaakohan tarina hunajaisia rakkauden lässytyksiä liikaa minun makuuni, mutta yllätyinkin positiivisesti. En maistanut tarinasta ällösiirappia, koska huomioni oli pääasiassa aikamatkustelussa ja sen jännittävyydessä. Erikoisimpia hetkiä aikamatkustelussa ovat hetket, jolloin Henry tapaa oman itsensä esimerkiksi nuorempana tai pelastaa itsensä pinteestä milloin mistäkin. Kuvitella, jos sitä yöllä heräisi puhelimen soittoon ja kuuntelisi omaa itseään.. Koukutuin tarinaan, koska aika ja kertojat vaihtuvat tiheään ja sen myötä Henryn (kuin myös Claren) elämästä selviää kerrallaan pieniä paloja. Näiden seikkojen ansiosta en kyllästynyt pitkään tarinaan kertaakaan. Ainoastaan Henryn ja Claren perheenperustamisyritykset tuntuivat liian pitkitetyiltä ja Henryn geenien tutkimukset turhalta täytteeltä tarinan etenemisen kannalta. Onhan tarinassa myös ennalta-arvattavuutta, mutta syy siihen, miksi teosta kuitenkin halusi lukea, oli halu saada tietää, miten kaikki tapahtuu ja miten teos loppuu. Samaan ajatukseen on päätynyt myös Amma arviossaan. 

Aikamatkustajan vaimo on pullollaan henkilöitä, joilla on enemmän tai vähemmän merkittävä suhde Henryn tai Claren elämään. Valitettavasti Niffenegger ei saa puhallettua voimaa tarpeeksi kaikkiin henkilöihinsä ja osa niistä jää ikään kuin luonnostelmiksi ja heidän merkityksensä tarinan kannalta kysymysmerkiksi. Näin käy mielestäni esimerkiksi Henryn entiselle tyttöystävälle, Ingridille. Lukijalle käy kyllä selväksi, että Henry syyttää eräästä tapahtuneesta asiasta itseään, mutta jostain syystä Ingridin kohtalo ei herättänyt tunteita, vaikka se kenties olisi ollut tarkoituksena. Samoin Henryn lääkäri jää haparoivaksi hahmoksi. Tuntuikin, että henkilöiden määrää tai merkitystä ei ehkä ihan oltu mietitty loppuun asti suunnitteluvaiheessa. 

Henryn ja Claren rakkaustarina on lämmin, höpsö ja surumielinen. Se on seksuaalisesti latautunut, suudelmista juopunut ja ikävästä korventunut. Jostain syystä minulla tulvahti Titanic mieleen, vaikkei siinä aikamatkustellakaan. Rakastavaisten tarinaa lukiessa muistan hymyilleeni, jännittäneeni Henryn puolesta, unohtaneeni ajan, nähneeni unia kirjan tapahtumista ja tunteneeni surua. Aikamatkustajan vaimo havahduttaa lukijan huomaamaan, ettei aika pysähdy (ei edes aikamatkusteltaessa) ja jokaisella se loppuu joskus. Teoksen olisi suonut loppuvan erääseen kirjeeseen, jolloin teos olisi loppunut kauniisti ja herkästi. Lopun kuitenkin annetaan pitkittyä ja kertautua kaikella sillä, mikä sanotaan jo kyseisessä kirjeessä. Lopun tapahtumissa herätellään myös turhaan uutta draaman kaarta toisen miehen avulla. 

Aikamatkustajan vaimosta jäi päällimmäisenä olo, että se kannatti lukea ja että viihdyin sen parissa. Vaikka teoksessa oli heikkoja osia, kiinnitin niihin enemmän huomiota vasta lukemisen jälkeen eivätkä ne haitanneet häiritsevästi lukemisen aikana. Aikamatkustajan vaimoon kannattaa tarttua, jos kaipaa jännitystä, outoutta arkeen ja romantiikkaa. 

Muualla: Teos jakaa mielipiteitä kahtia. Osalla se kuuluu parhaimpien kirjojen listalle ja osalla taas ei. Arvioin ovat kirjoittaneet Amman lisäksi myös InaKatjaKirjapeto ja Satu

~ ~ ~

Lopuksi hieman kirjalöytöjen esittelyä. En ole Aikamatkustajan vaimon lisäksi pitkiin aikoihin bongannut kivoja kirjoja kirppareilta, mutta nyt tein jopa kolme löytöä, jotka kaikki ovat aikomuksissani lukea. Per Pettersonin Hevosvarkaat ja Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin löytyvät kumpikin omalta TBR 100 -listaltani. Joyce Carol Oatesin teos Blondi sen sijaan on herättänyt mielenkiinnon muiden blogiarvioista. Lähes tuhatta sivua hivelevä sivumäärä tosin vähän kammoksuttaa, mutta eiköhän teos joskus tule projektiluontoisesti luettua. Toivotaan ainakin! :D 


Per Petterson: Hevosvarkaat (2 e)
Joyce Carol Oates: Blondi (1 e)
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (1 e)

6 kommenttia:

  1. Ohhoo mitä aarteita pikkurahalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näistä ostoksista ei kukkaro paljoa köyhtynyt 8)

      Poista
  2. Aikamatkustajan vaimosta pidin kovasti kauan sitten. Pitäisi lukea uudestaan, koska tarina on sen verran ehtinyt hämärtyä.. Blondi odottelee minullakin hyllyssä! Välillä sitä olen hiplannut, mutta vielä en ole saanut voimaa aloittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit. Aikamatkustajan vaimo varmasti kestääkin toisen lukukerran. :) Huh, Blondin aloittaminen vaatii kyllä melkoisesti voimaa minultakin, jolle järkäleet ovat aina vähän mörkömaineessa. Tosin parhaimmillaan paksu kirja sitten palkitseekin sinnikkään lukijan. Ennen Blondia tavoitteenani on kuitenkin tarttua Dostojevskin Idioottiin syksyn aikana.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!