sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Eletty elämä kulkee vierellä

Hevosvarkaat (Ut og stjaele hester), Per Petterson.
Otava. 2003, suomeksi 2009.
Suom. Katriina Huttunen.  214 s.


Ei minun elämässäni, ja sitten aloin itkeä, olin tiennyt että tämä päivä tulisi joskus, ja eniten pelkäsin maailmassa sitä että olisin Magritten maalauksen mies joka katsoo itseään peilistä ja näkee suoraan omaan niskaansa, yhä uudestaan ja uudestaan.

Aloitin Per Pettersoniin tutustumisen tänä vuonna Kirotusta ajan katoavasta virrasta, mikä ponnautti norjalaiskirjailijan aiemmin suomennetun teoksen Hevosvarkaat (2003, suomeksi 2009) lukulistalleni. Viime kuussa teos onnekkaasti sattui osumaan saalistajasilmiini kirpparilla ja luinkin löytöni jo samana kuuna,  hämärtyvinä elokuun iltoina. 

Hevosvarkaat ei nimestään huolimatta sisällä kiivasta kavioiden tykitystä ja päättömän seikkailun huumaa. Teos on temmoltaan kiireetön ihan kuin Kirottu ajan katoava virtakin. Tarina etenee jälleen kahdessa eri ajassa. On nykyhetki, jossa leskeksi jäänyt 67-vuotias Trond on paennut muusta maailmasta syrjään, erakkoelämään. Tai onhan Trondilla kuitenkin uskollinen ystävänsä, Lyyra-koira. Ympärillä tuoksuu lapsesta asti tutuksi tullut tuoksu: männyn neulaset ja makea pihka. Ikkunasta näkyy kimmeltävä järvi, johon laskee joki. Trond tutustuu sattumalta naapuriinsa, jossa on jotain tuttua. Trondille valkenee, että samoin koiransa kanssa asuva naapurinmies on Lars, hänen lapsuuden ystävänsä Jonin pikkuveli. Tukahdetut muistot palautuvat Trondin mieleen.  

Muistot kiidättävät Trondin vuoteen 1948, jolloin hän oli 15-vuotias. Oli kesä, jolloin tapahtui paljon. Hyvin alkanut kesä muuttaa suuntaansa päivänä, jolloin Trond ja hänen ystävänsä Jon lähteävät hevosvarkaisiin. Hauskaksi tarkoitettu aurinkoinen päivä vaihtuu myrskyyn, joka alkaa siitä hetkestä, kun Jon murskaa hippiäisen pesästä munat. Tuon päivän jälkeen Trond ei enää näe Jonia. Sateen piiskatessa ikkunoita hän saa tietää Jonin perheessä tapahtuneesta tragediasta. Kesän aikana Trond aistii muuttuneen tilan isänsä ja Jonin perheen suhteessa. Perheet paiskivat yhdessä töitä tukkien uitossa, mutta tunnelma on erilainen kuin ennen. Jonin äidin katse on tyhjä, Trondin isä on usein lohduttamassa tätä, vaikka Jonin isäkin olisi paikalla. Isän ystävän, Franzin, myötä lukijalle valotetaan myös sota-ajan 1944 tapahtumia, jotka selittävät myös kirjan nimeä. 

Kesä 1948 muovaa pojan ja isän välistä suhdetta. Se tulee niin lähelle lukijaa, että tuntuu vahvana sydänpohjassa asti. Muita tärkeitä teemoja ovat muun muassa yksinäisyys, menetysten vaikutus ihmiseen ja katoamaton suru, joka säilyy mukana arjessa. Pettersonin kieli on jälleen toteavaa ja kaunista. Petterson kuljettaa taitavasti kaipauksen tunnetta sanojen väleissä. Sanomatta jätetyt asiat aistii, vaikkei niitä selkeästi lukijalle näytettäisi. Tunnelma on viipyilevä, paikoin lähes unettava. Stressin kireyttämät illat eivät ihan olleet nappivalinta Hevosvarkaille, minkä takia osa lukuhetkistä kärsi omasta syystäni, kun ajatukset sinkoilivat välillä karkuun tarinan kustannuksella. Siksi minulla kestikin teoksen lukemisessa varsin pitkään, koska halusin suoda sille paremman lukuhetken ja vaihdoin välillä Miss Farkku-Suomeen. 

Henkilöiden kuin myös luonnon kuvaus on onnistunutta. 67-vuotias Trond on verkkaisessa elämänrytmissään miellyttävä vanha mies. En tuntenut, että hänen lähelleen olisi helppo päästä vaan Trondista jää jotain piiloon minulta saavuttamattomiin. Hämmentyneen 15-vuotiaan Trondin kasvua pojasta mieheksi kuvataan hellästi. Muista henkilöistä ei jää yhtä vahvaa jälkeä mieleen, mutta Jonin perheen onnettomuus ja sen vaikutus myöhempään elämään liikutti minua kovasti. Yhtenä syynä tähän lienee sekin, että pian sen jälkeen, kun olin lukenut perheen surusta, uutisoitiin lehdissä samankaltaisesta tragediasta Suomessa. Vaikka Hevosvarkaissa on paljon surua, kaihoa ja ikävää, teos ei peity niiden alle. Teoksen hennossa lopussa nimittäin pilkahtaa valoa.

Hevosvarkaat on teos nuuskamuikkumaiseen hetkeen: kun istuu kiireettömänä sillankaiteella tai kun tekisi mieli vaeltaa ajattelematta mitään omia arkisia juttuja. Seikkailunhaluiselle viipeltäjälle suosittelisin kuitenkin jotain muuta. 


Norjan ja Ruotsin rajalle ovat matkanneet myös MargitKatjaSanna ja Valkoinen kirahvi. 



8 kommenttia:

  1. Nuuskamuikkusmaisuus kuulostaa sopivalta juuri minulle :) Tämä oli jo kerran kirjapinossani, mutta kirjasto tahtoi sen takaisin ennen kuin ehdin sitä lukea. Mutta varmasti tämänkin vuoro vielä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olen huomannut lukumaustasi, uskoisin, että tämä teos saattaisi miellyttää sinua :-) Toivottavasti saat Hevosvarkaat vielä joskus uudelleen kirjapinoosi!

      Poista
  2. Hevosvarkaat on kaihon ja ikävän valoisa kirja, kuten kirjoitit. Vertauksesi Nuuskamuikkuseen toi hymyn huulilleni. Rakastan tätä kirjaa, samoin kuin Kirottua ajan katoavaa virtaa. Toivon niin, että Pettersonia suomennettaisiin pian lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katja, samaa toivon minäkin! Ehkä hyvää kannattaa odottaa ja meidän odotus pian palkitaan.

      Poista
  3. Olet tavoittanut hienosti kirjan tunnelman, joka on minulla vielä tuoreessa muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit! Kävinkin lukemassa arviosi, sillä kuten kommentoin sinulle, oli Hevosvarkaat itselläni juuri silloin kesken. Kirjan tunnelma on upea, se jää mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista
  4. Oi, kirjoitit niin kauniisti - Petterson on tbr-listallani, ja tämä vahvisti tunnettani että tulen rakastamaan kirjojaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, sinun niin täytyy lukea tämä ja/tai Katoava virta! :-) Mitä kirjamakuasi tunnen, uskallan sanoa, että tykkäisit.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!