Kuunnellaan elokuvaa

Elokuvankertoja (La contadora de peliculas),
Hernán Rivera Literaria.
Siltala 2012. Suom. Terttu Virta. 133 s.


Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän, että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen. 
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan.



Nuori chileläistyttö Maria Margarita on viidestä lapsesta nuorin ja ainoa tyttö. Kaikki lapset on nimetty samalla alkukirjaimella: Mariano, Mirto, Manuel, Marcelino ja itse Maria. Isä olisi halunnut nimetä kauan odotetun tytön Marilyniksi, mutta äiti Magnolia ei ollut siihen aikanaan suostunut. Maria asuu syrjäisessä kylässä pampalla, missä ihmiset paiskivat töitä salpietarikaivoksissa. Kaunis äiti on kääntänyt perheelle selkänsä ja lähtenyt, kun onnettomuus vammautti isän ja vei häneltä kävelykyvyn.

Raskas työ saa vastapainoa elokuvista. Koska Marian isä ei pysty kustantamaan jokaiselle perheenjäsenelle lippua, saa lapsista parhaimmaksi kertojaksi tituleerattu Maria rahat lippuun. Kun Maria sitten palaa elokuvista, joita ovat tähdittäneet Marilyn Monroe tai Gary Cooper, hän kertoo näkemänsä tarkasti ja voimakkaasti eläytyen isälleen ja veljilleen. Kertojan sielunsa ansiosta Maria elää elokuvat uudelleen koko kehollaan, ilmeillään ja ääntään muuttamalla. Tyttö ei koskaan unohda pienintäkään seikkaa näkemästään ja kiinnittää elokuvan aikana huomiota yksittäisiin pieniin asioihin. Tytön terävä huomio kiinnittyy niin papin himokkaseen katseeseen kuin tytön viattomaan hymyyn, jotka monilla muilla katsojilla livahtavat ohitse. Maria huomaa omaavansa ainutlaatuisen taidon ja alkaa kehittää itseään yhä paremmaksi. Pian sana kiiriikin ja Marian kodin olohuone täyttyy kylän ihmisistä. Katsojia alkaa olla niin paljon, että perhe alkaa pyytää pientä pääsymaksua ja järjestää useampia näytöksiä päivässä. Lisäksi Mariaa aletaan tilata ihmisten omiin koteihin ja täyttämään tilat tarinoiden sykkeellä.

Kertojan sielu saa vastuksen, kun ensimmäinen televisio saapuu kylään. Haluaako kukaan enää kuulla suullisesti sepitettyä elokuvaa? Syrjäyttääkö television kuvavälke kalliit elokuvat ja Marian kertojana?

Yllätyin kirjan suhteen moneen kertaan. Ensinnäkään en olisi varmaan koskaan ollut tietoinen Elokuvankertojan olemassaolosta ellei se olisi jäänyt mieleeni monien muiden blogien  jälkeen. Elokuvankertoja oli siis minulle puhdas blogitärppi. Kun sen sitten sattumalta näin kirjaston uutuuksia pursuavalla hyllyllä, yllätyin kirjan pienestä koosta. Monesti ennen kuin kirjaa luinkaan, hypistelin pikkuista kirjaa kätösissä ja kummastelin, että voiko söpömpää olla. Enää olisi puuttunut, että olisin silitellyt kantta ja tuitutellut opukselle. Kirjan kansi on sanoinkuvaamattoman upea. Ulkokuorta ihastellessa aloin hieman epäillä, voiko niin pieni ja lyhyt kirja olla sisältäkin yhtä mieleenpainuva. Lukemisen aikana ja sen jälkeen teos sitten jälleen yllätti: jätti jälkeensä hyvällä tavalla mietteliään lukijan.

Letelier osoittaa, ettei kooltaan pientä kirjaa pidä tuomita ennen kuin sen on lukenut. Elokuvankertojan lukee yhdessä pyrähdyksessä, mutta se ehtii näyttää lukijalle paljon. Se vie lukijan matkalle auringon porottamaan Chileen ja sen historiaan, näyttää palan koko maailman menneistä ajoista. Täytyy jälleen vinkata teosta erikseen opettajille, sillä mielestäni Elokuvankertoja olisi oivallinen teos yläkoulun tai lukion kurssille, jossa käsitellään elokuvaa ja televisiota. Letelier ravistelee ihmisiä katsomaan taakseen: aikaan, jolloin maailma ei vielä pursunnut kuvapaljoudesta samalla tavalla kuin nykyään. Aikaan, jolloin suullisellakin tarinalla oli mahdollisuus elää vahvana. Maria antaa kertojana elämyksiä kuulijoille, minkä takia ihmiset tulevat hänen luokseen mieluummin kuin menevät elokuviin. 

Letelierin tarina ei kuitenkaan tyydy pelkästään Marian elokuvatarinoihin. Se käsittelee myös hieman hyväksikäyttöä ja Marian perheen sisäisiä kipukohtia. Marian äiti peilautuu vanhassa säilytetyssä mekossa, isän sulkeutuneessa katseessa, musiikkikappaleen sävelessä. Letelier herättää voimakkaan kiinnostuksen Marian äidin historiaan. Janosin saada lisää tietoa, mutta kerta toisensa jälkeen jouduin pettymään: kaikki jää pintaraapaisuksi, lukijaa ei päästetä syvemmälle. Teoksen loppupuolella tapahtuu paljon surullisia ja lopullisia asioita. Näin pienessä kirjassa ne kuitenkin vievät voimaa, ahtaavat ja tuntuvat lähes merkityksettömiltä, koska sivut tuntuvat loppuvan kesken. En osannut surra tai herkistyä, koska en ollut päässyt tarpeeksi lähelle henkilöitä, etenkään Marian äitiä ja muitä perheenjäseniä. Suhde kirjan(kin) kertojana toimivaan Mariaan syntyy kuitenkin luontevasti. Tuntui muutenkin miellyttävältä lukea tekstiä Marian kertomana: ihan kuin olisi  istunut hänen kotikatsomossaan vanhojen puupenkkien päällä. 

Elokuvankertojaa voi suositella niin kaikille elokuvan ystäville kuin niillekin, joilla on aikaa nopealukuiseen kirjalliseen välipalaan. Teos on niin pikkuinen, että se mahtuu pienempäänkiin laukkuun mukaan vaikkapa työmatkalle bussiin luettavaksi.  

Pienen mutta merkittävän kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Norkku (täältä löytyy useita linkkejä muihin blogeihin), SaraElma Ilona ja Maria.


Kommentit

  1. Olen samaa mieltä, kirja on pieni ja silti merkittävä. Sen kansien väliin mahtuu paljon, paljon enemmän kuin "ääneen lausuttu" määrä sanoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!