Särö yhteiskunnassa leviää

Vihan liekit (Catching Fire),
Suzanne Collins. 2009, suomeksi 2010 Wsoy.
Suom. Helene Buzow. Sivuja 354.

Vihan Liekit (2009, suom. 2010) jatkaa suoraan siitä, mihin Suzanne Collinsin kirjoittamassa Nälkäpelissä jäätiin. Teoksen kertaava alku on helpotus niille lukijoille, jotka eivät ole heti trilogian ensimmäisen osan luettuaan tarttuneet seuraavaan. Toisaalta taas lukijalle, jolle edellisen teoksen kuviot ovat vielä kirkkaana muistissa, saattaa alku olla kuivaa kauraa. Vaikka minulla ensimmäisen osan lukemisesta ei ole kauaa, ei alun tasatahtisuus haitannut: janosin seikkailua, oli kiire ahmia lisää.

En ollut koonnut itselleni ennakko-odotuksia enkä tiennyt, mitä odottaa, sillä olin vältellyt lukemasta arvioita. Niinpä koin teoksen aikana useitakin yllätyksiä, joskin erityisesti yksi niistä sai suuni mutrulle: Nälkäpelin neljännesvuosijuhlat. Katniss ja Peeta joutuvat uudelleen Nälkäpelin armottomalle kentälle. Tästä aiheutunut toisteisuus  ja tutut kuviot olivat syynä siihen, että innokkaasti parisataa sivua ahmittuani, lukutahtini hieman hidastui ja huomioni alkoi herpaantua. Juoni oli menettämässä kiinnostukseni ja sai pidetttyä sen juuri ja juuri otteessaan. Kuitenkin loppua kohden juoni alkoi taas rummuttaa ja sai minut taas tiukemmin pauloihinsa.  

Mietin lukiessani paljon sitä, miksi toisteisuus ei häirinnyt minua kuin vasta keskipaikkeilla ja muutenkin varsin vähän. Collinsin ote juoneen ja henkilöihin tuntui itsevarmemmalta kuin Nälkäpelissä. Toisaalta miksi ei, kun Vihan liekeissä on paljon samoja elementtejä mutta vain eri muotteihin sommiteltuina. Ehkä syynä oli, että pelko, viha ja raivo välittyivät toisessa osassa selvemmin lukijalle, ainakin minulle. Tunsin pelon presidentti Snow'ta kohtaan selkärangassani ja piinaavan jännityksen sisuskaluja myöden Nälkäpelin aikana. Tuntui, että Collins oli osannut nyt rakentaa paremmin näitä tunteita tarinaan ja välittää ne lukijalle. 

Valitettavasti tapahtumien tohinassa ja pyörityksessä Collins unohtaa henkilöt. Katniss ei ole muuttunut lainkaan eikä ole kasvanut ihmisenä. Hän on yhtä tuittupää, päättämätön ja saa lukijan pyörittelemään silmiään. Ehkä tämä on pitkän pinnani ansiota, mutta vasta ihan lopun tapahtumissa Katnissin teen ennen kuin ajattelen -luonteenpiirteet alkoivat todenteolla kyllästyttää. Lisäksi Katniss jatkaa jahkailuaan Peetan ja Galen välillä. Hän pompottaa poikia kuin palloja osaamatta pysähtyä perusteellisesti tutkimaan omia tunteitaan. Pojista Gale jää yhä minulle etäiseksi samoin kuin Katnissin sisko Prim. Henkilöitä vilisee paljon tapahtumien välkkeen mukana, mutta kaikkiin heistä ei lukija ehdi rakentaa tunnesidettä, sillä pian on taas juostava jotain karkuun.

Vihan liekit uhkuu voimaa kapinasta, joka on hiljaa kytenyt asukkaissa siitä lähtien, kun Katniss ja Peeta voittivat Nälkäpelissä. Trilogian toinen osa tarjoaa aitiopaikan lukijalle seurata, miten pienestä kipinästä kapina saa voimaa kasvaa ja miten se lopulta leimahtaa liekkeihin. Katnissin onnenkorusta, matkijanärhestä, syntyy kapinan symboli. Hiljaista kapinaa alkaa ilmetä myös yhteiskunnan ylimmän tason päättäjien keskuudessa.

Katniss on elänyt Nälkäpelin jälkeen kuvitelmassa, että voitto ratkaisee kaiken ja paluu arkeen koittaa. Tosi-tv:n valvova silmä ei kuitenkaan sammu koskaan: se janoaa jatkuvasti lisää. Vihan liekit osoittaa, mitä tosi-tv voi pahimmillaan tehdä ihmiselle. Monet aiemmin pelin voittaneista ihmisistä ovat alkoholisoituneita, huumeiden väärinkäyttäjiä tai muuten menettäneet otteensa elämästä. Julkisuuden aiheuttama paine ja epätoivo syö heitä. Tosi-tv elää tunteista, joissa katsojat haluavat kylpeä. He haluavat kokea tunnekuohuja, joilla puhdistaa itseään. Kiinnostavaa on, miten he tuntevat lähestulkoon rakkautta, voimakasta mieltymystä voittajia kohtaan. Katsoja rakentaa erityisen siteen itsensä ja pelaajan välille, vaikka he olisivat entuudestaan toisille tuntemattomia. Ikään kuin pelaaja olisi television katsojan vanha tuttava. Vihan liekit antaa runsaasti monipuolista näkökulmaa tutkittavaksi ja keskusteltavaksi. Tosi-tv:n lisäksi Colins näyttää jälleen, miten rikkaiden ja köyhien elämä eroaa toisistaan: rikkailla on esimerkiksi varaa oksentaa syöty ruoka pois, jotta saisi ahmittua lisää herkkuja. Itselleni juuri nämä seikat ovat antoisempia puolia teoksessa kuin vaikkapa Katnissin suhdesopat. 

Toisen osan loppu antaa selkeitä vihjeitä siitä, mitä viimeinen osa, Matkijanärhi, sisältää. Haluaisin saada teoksen jo käsiini, mutta ei auta kuin odottaa, sillä vielä on monta muuta edelläni lainausjonossa. 

Vihan liekit kannattaa lukea, ehdottomasti. Vaikka olen antanut jonkin verran kritiikkiä, ovat päällimmäiset tunteeni kirjasta todella positiivisia. Halusin kiihkeän juonen imua, tunteiden ääripäitä ja hedelmällisiä näkökulmia muun muassa tosi-tv:n maailmasta. Kaiken tämän sain, ja olo oli kansien sulkemisen jälkeen kylläinen. Jännityksellä sitten odotetaan, miten Matkijanärhi aikanaan puree.


Muissakin blogeissa on koukututtu Collinsin kirjoihin. Marjis ja Emilie ovat ihastuneet täysin. Linnea luki tämän englanniksi ja koki yllätyksiä useamman kerran lukiessaan. 

Kommentit

  1. Minusta tämä toinen osa oli jotenkin heikoin, vaikka tästäkin pidin. Ja toisaalta juonenkuljetukset olivat olennaisia kolmannen osan kannalta. Mutta juuri nuo mainitsemasi vähän ärsyttivät: toisteisuus ensimmäiseen osaan nähden ja rasittava kolmiodraama. Mutta pidin silti. Kolmas osa upposi minuun ehkä parhaiten, hauska kuulla mielipiteesi siitä, kunhan pääset sen lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla mielipiteesi kirjasta, Merenhuiske!

      Vihan liekit on tosiaan siitä jännä kirja, että toisaalta siinä on ärsyttäviä piirteitä (toisteisuus, Katnissin muuttumattomuus), mutta toisaalta kirjan juoni vetää mukaansa. Luulen tosin, että lukukokemukseeni vaikutti paljonkin se, että kaipasin seikkailuja ja yksinkertaisia juttuja (simppeli kieli, juonivetoisuus, ei tarvitse kauheasti pohdiskella koko ajan lukiessaan), koska olen viime aikoina lukenut enemmän kirjoja, joissa on tyyliteltyä kieltä ja rivien välisiä löytöjä.

      Oih, niin odotan, että saan viimeisen osan käsiini. Sitten minäkin pystyisin vertailemaan, mikä osista on paras ja mikä heikoin. :)

      Poista
  2. Teosta en ole lukenut, kiinnostuneena luin postauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jokke, vaikket kirjaa olekaan lukenut. :) Laitahan korvan taakse nämä Nälkäpelit. Suosittelen lämpimästi.

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut kaksi osaa, ja Vihan liekit oli minulle pettymys. Minua häiritsi paljon tuo toisto. Ja minulla on ollut vaikeuksia muodostaa tunnesiteitä jopa päähenkilöihin. Mutta mutta, kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. =D Lisää ajatuksiani kirjasta löytyy omasta blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä lukemassa blogistasi arviosi, sillä vaikka monia luinkin niin sinun omaa en ole vielä lukenut. :)

      Minulla oli siinä puolen välin kohdilla tunne, että jatkaako vai eikö. Loppua kohden juoni kuitenkin sai iha uutta potkua. Kommentoin jo aiemmin, että omaan lukukokemukseeni vaikutti paljon se, että kaipasin helppolukuista ja seikkaluimuista kirjaa, minkä takia luulen, ettei toisteisuus haitannut niin paljon kuin se olisi saattanut haitata, jos fiilis olisi ollut eri. Himpun enemmän alkoi Katniss henkilönä tökkiä. Toivottavasti tyttö alkaisi vihdoin kasvaa kolmosessa!

      Luehan sinäkin se kolmonen, sillä olisi kiinnostavaa verrata lukukokemuksia ;)

      Poista
  4. Alkupuolen laahaavuus tosiaan häiritsi, kun ensimmäisen osan lopettamisesta oli kulunut alle päivä. Janosin tapahtumia, joten pitkäpiimäisyys sai hiukan kyseenalaistamaan hypetystä, jota sarjan kohdalla on riittänyt. Loppupuolisko lunasti kyllä odotukset, vaikka totta puhuakseni en enää edes muista, mitä siinä tapahtui, enkä edes sitä mitä itse kirjoista bloggasin :D Kolmas osa odottelee hyllyssä, mutta arastelen tarttua siihen, sillä korviin on kantautunut kommentti "lässystä" lopusta. Täytyyhän totuus silti tarkastaa itse jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, Disa! Minulla oli onneksi kulunut useampi kuukausi ensimmäisen osan lukemisesta, joten alun kertaavuus oli minulle pelkästään hyvästä.

      Haluaisin lukea kolmosen vaikka heti, mutta siihen on yhä pitkä jono kirjastolla. :/ Minuakin vähän jännittää, että miten kolmosen kanssa käy. Ja voi ei, "lässy" loppu?! Nyt alkoi jännittää entistä enemmän :-D

      Poista
  5. Tämä on niin kovasti hehkutettu kirja, että pakko kai tämä on jossakin välissä ottaa ohjelmaan itselläkin :-)!

    Blogissani on sinulle terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ehdottomasti! Ja vaikka nämä Nälkäpelit on suunnattu nuorille, niin siitä huolimatta näitä voi lukea varttuneempikin lukija. En edes muistanut Vihan liekkejä lukiessa, että teos on nuortenkirjan. ;-)

      Poista
  6. Oon kai ihan poikkeus, mutta itse pidin Vihan liekeistä jopa enemmän kuin muista osista! Nälkäpeli on vain konseptina mielestäni kiehtova, ja aikaisempien voittajien astuttua kuvioihin siitä tuli entistä kiinnostavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Itsekin haluaisin pystyä sanomaan, mikä kolmesta on minulle parhain, mutta pitää odotella vielä kolmososaa. :-) Totta, Nälkäpeli on konseptina huikea. Siitä voi ammettaa vaikka mitä pohdiskeltavaa ja keskusteltavaa. Pakko myöntää, että minäkin lämpesin hieman enemmän vanhempien voittajien Nälkäpelille. Siinä jännitys tuli paremmin esille, koska voittajilla oli jo varmuus omista taidoista ja enemmän kokemusta. Ykkösessä muiden peli jäi muistaakseni vähemmälle huomiolle, koska Katnissin ja Peetan väliseen suhteeseen keskityttiin enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!