sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Sinä olet minusta niin kaukana

Syyspurjehdus (Seglats i september), Johan Bargum.
Suom. Marja Kyrö. Tammi 2012. S
Sivuja 120.


Istuin kajuutan katolla ruuvimeisseliä köyhempänä ja katselin hänen jälkeensä. Olin nähnyt hänet vain parin minuutin ajan, ja kaipasin häntä niin kuin pelastuslautalla keskellä avomerta seilaava haaksirikkoinen kaipaa vieraan aluksen lyhtyä. Ei tämä näin voi päättyä, ajattelin.


Suomenruotsalaisen Johan Bargumin pienoisromaani Syyspurjehdus (2012) tuoksuu vahvasti mereltä. Syksy on tulossa. Se riisuu puut lehdistään, varistaa ne hiljalleen alastomiksi. Jäljelle jää vain runko niin kuin ihmisestäkin jää, kun elämä hiipuu kehosta pois. Horisontissa välkkyy majakka, turvasatama. 

Syyspurjehduksen kannessa loistaa kolme tähteä: sama lukumäärä kuin on henkilöitä tarinassa. Kuvio tuo mieleen otavan, josta puuttuu loput neljä tähteä. Tarina alkaa, kun Olof selittää komisaariolle syksyisen päivän tapahtumia. Miksi kaksi miestä, Olof ja Harald, lähtivät merelle ja miksi vain toinen palasi? Mukana olleesta repusta on löytynyt pistooli. Onko saarella tapahtunut murha? Niin voisi ajatella käyneen, sillä Olof on vuosia sitten mennyt naimisiin Haraldin vaimon, Elinin, kanssa.

Elin on kuollut, mutta molempien miesten muistoissa hän elää. Siitä ei olla varmoja, oliko Elinin kuolema tapaturmainen vai itsemurha. Rakkaus voi roihahtaa hetkessä, mutta se voi kadota tuulen mukana yhtä nopeasti. Olof huomaa, ettei muista vaimonsa hiusten väriä, ja eräänä päivänä vaimon ainoat sanat ovat: Sinä olet minusta niin kaukana. Puhuminen jää vähäiseksi, sanat nilaistaan takaisin. Sanomattomat sanat suistavat lopulta ihmisen elämäntieltä ja jäljelle jää liuta kysymyksiä, joihin ei enää saa vastauksia. 

Bargumin teos sopii syksyyn, joka herättää ihmisissä haikeutta, rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Syksy on saapunut, kun huomaa pysähtyneensä tuijottamaan kellertäviä puita, syvänsinistä taivasta ja muuttolintujen auroja. Mieli on rento ja se, mitä oli aikomuksissa tehdä, unohtuu ja yhtäkkiä ymmärtää, ettei sillä kaupassa käynnillä nyt niin kiire ole. Ihan hyvin voi istahtaa hetkeksi järven rannalle tai vaikka sammalmättäälle. 


Siksi on harmillista, että tämä pieni, ylistetty teos ei herättänyt minussa rauhantunnetta tai ylipäänsä muitakaan tunteita. Ehkä en ole vielä taantunut syksyyn? Ehkä mieleni viipeltää vielä vihreässä kesässä enkä ole suostunut antamaan syksylle tilaa? Niin tai näin, en tavoittanut teoksen rauhallisuutta niin kuin esimerkiksi Maria. Mutta vaikka levollisuus oli minulta hukassa, nautin siitä, miten teos jättää jälkeensä paljon kysymyksiä. Ehkä teos onkin minulle enemmän pohtimisen kuin tunteen ravintoa? Bargum ei anna lukijalle vastauksia saaren tapahtumista tai muustakaan, vaan herättelee tätä pohdiskelemaan itse. Symboliikkaa pieneen teokseen mahtuu paljon ja tiedättekö, juuri sen takia tätä teosta pitäisi lukea syksyisen maiseman ympäröimänä. Voisi tuijotella meren horisonttiin, kuunnella lokkien kirkunaa ja pohtia samalla, miksi mieluummin vaietaan kuin puhutaan asiat halki. Mitä majakka kuvastaa? Entä meri, lokit, laiva ja Rufus-koira? 


Syyspurjehdus on matka uskontoon, muistiin ja uniin. Se on tunnelmaltaan surumielinen mutta majakan valon ansiosta ei suinkaan lohduton. Kappaleet ovat lyhyitä muttei kannata ahmia teosta suinpäin vaan kiireettä. Kieleltään Syyspurjehdus on yksinkertainen ja koreilematon. Simppeliydestään huolimatta kieli on täynnä kaihoa ja lempeyttä. 

Olisin toivonut selkeämpää osoitusta kertojanvaihdokselle Olofista Haraldiin siirryttäessä. En heti sitä pöhkönä huomannut. Ehkä ohitin jonkin selvän merkin epähuomiossani. 

Syksyn merkit värjäävät jo puita, ilman kirpeys on kulkijaa vastassa aamuisin. Lähdetkö sinäkin Syyspurjehdukselle


Teos on tbr 100-listaltani 13:ta luettu teos. Syyspurjehdusta on luettu monissa blogeissa, esimerkiksi Liisa/ Luetut lukemattomat, Annika K./ Rakkaudesta kirjoihin, Karoliina/ Kirjava kammari, Katja/ Lumiomena ja Leena Lumi








2 kommenttia:

  1. En tiedä, tuoko tämä kirja mitään rauhaa...ehkä enemminkin levottomuutta ja kysymyksiä. Pidin kirjasta kovasti, vaikka kaikkeen ei vastausta annettukaan. Olen verrannut teosta Graham Greenen Jutun loppuun, sillä tässä toistuu kolme samaa teemaa: katolisuus, kolmiodraama ja itsemurha. Mitä ilmeisemmin itsemurha ja syyllisyyden aiheuttama.

    Olin hirveän yllättynyt tästä kirjasta, sen upeaan tiivistetystä huikeasta tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kävi tämän kirjan kanssa niin, että joko luin väärän fiiliksen aikana tai sitten kirja ei vain jostain syystä herättänyt kummoisia tunteita: ei rauhaa, ei levottomuutta. Jälkimauksi jäi "luettu, mitäs seuraavaksi?" -tunne. Mutta kuten kirjoitin, ehkä Syyspurjehdus tarjoaakin minulle lukijana enemmän pohdittavaa kuin tunteita. Ehkä luenkin tämän joskus uudelleen, parempana aikana.

      Olen samoilla linjoilla kanssasi itsemurhan ja syyllisyyden tunteen kanssa. Saarella tapahtuneet seikat jäivät kaivertamaan mieltä: kumpi puhui totta, mitä oikeasti tapahtuikaan.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!