Raapaisu ja toinen

Etten palaisi tuhkaksi (For jeg brenner ned),
Gaute Heivoll. WSOY 2012 [2010].
suom. Päivi Kivelä. 306 s.

Hän epäröi hetken ja tuijotti liekkeihin. Koko vaja hohti epätodellista, häilähtelevää valoa. Hän näki katto-orret ja poikkiparrujen päällä pieniä mustia reikiä. Pääskysenpesiä. Hetkeksi hän jähmettyi nähdessään pikkuruisten linnunpäiden kurkottavan pesän reunan yli, hän näki nokkien avautuvan ja sulkeutuvan, hän kuuli ylhäältä hiljaista piipitystä, ja sitten hän huomasi pääskyemot, jotka lentelivät epätoivoisesti katonrajassa sakean savun keskellä. 

Norjalaiskirjailija Gaute Heivollin autofiktiivinen teos Etten palaisi tuhkaksi (suom. 2012) on varmasti ollut tänä vuonna blogistaniassa yksi ylistetyimmistä kirjoista. Itse sain luettua teoksen jo monia viikkoja, eikä se ole mielestäni unohtunut. Olen yhä vakuuttunut siitä, että Norjasta ei voi tulla kuin loistavia kirjailijoita, vaikken olekaan Heivollin lisäksi lukenut kuin Per Pettersonia ja Erlend Loeta. 

Kertojana toimii samainen kirjailija, Gaute Heivoll. Hän palaa synnyinseudulleen Finslandetin kylään, Etelä-Norjaan. Kun Gaute oli pieni käärö, tuhopolttaja kylvi pelkoa ja epäuskoa kylässä. Viimeisen kerran pyromaani, Dag, iski Gauten ristiäispäivänä. Tapahtumat painavat aikuiseksi kasvaneen Gauten mieltä, joten hän palaa kotikyläänsä kuulemaan, mitä paikalliset niistä muistavat ja millaisia sanoja kätkeytyy kirjeisiin ja päiväkirjoihin. Muistoista ja niiden palasista Gaute aikoo koota kirjan. Kotikylään paluu siivittää hänet pohtimaan myös omaa lapsuutta ja nuoruutta, joiden ympärillä lukuisat kysymykset pyörivät. Miten minusta tuli minä? Mitkä asiat minussa rakentuvat muiden odotuksista? Voiko yksikään ihminen koostua puhtaasti itsestään? Kulkevatko lapsuuden tapahtumat meissä aina riippumatta siitä tahdommeko?

Teoksessa annetaan ääni Gauten lisäksi Dagille, pyromaanille. Hänen lapsuutensa on normaali. Poika on tunnollinen ja kiltti oppilas, vanhempien silmäterä. Armeijassa jokin menee vikaan. Dag tulee kesken kaiken kotiin muttei koskaan kerro syytä eivätkä vanhemmatkaan sitä utele. Dag alkaa jutella itsekseen, kulkee silmät väsymyksestä punaisina ja haiskahtaa bensiiniltä. Miksi pitkään ja hartaasti odotetusta pojasta, jota äiti ja isä rakastavat koko sydämestään, kasvaa arvaamaton tuhoaja? Mitä poika omasta mielestään yrittää polttaa?

Kirjoitan muistikirjaani yhden lauseen:
Kenet me näemme, kun näemme itsemme?
Se on kysymys.

Etten palaisi tuhkaksi on vaikuttava lukukokemus -ja kyllä, kuuluu vuoden parhaimpien joukkoon. Tälle soisin mielelläni paikan hyllystäni. Luin teosta välillä kylmät väreet selkäpiitä karmien, välillä silmät kostuneina ja välillä otsa kurtussa. Rakastan psykologisia teoksia, ja Etten palaisi tuhkaksi on ihanasti pullollaan suuria kysymyksiä. Tärkein niistä on kuitenkin ytimekäs: Miksi? Lukija nimittäin saa tietää tuhopolttajan henkilöllisyyden jo alkupuolella eikä tuhopolttajan nimen selvittäminen olekaan oleellisinta. Keskeisintä on pohtia, miksi pyromaani valeli rakennukset bensalla, raapaisi tulitikut ja heitti ne yhä uudelleen ja uudelleen. Ansiokkaan teoksesta tekee se, että yhteenkään kysymykseen ei anneta vastausta. 

Keskeisesti molempien poikien kasvuun vaikuttavat suhteet isään ja äitiin. Gautelle kirjailijaksi ryhtyminen ei ole ollut suora ja sileä tie. Dagin äiti sen sijaan aistii muutoksen pojassaan mutta ei tiedä, miten lähestyä tätä ja miten saada isän näkemään sama. Hän kuuli pojan äänen. Dag se oli, mutta sittenkään hän ei ollut varma. Muutamille bloggareille, kuten Leenalle ja Marialle, äidin puoli tarinassa on tuonut mieleen Lionel Shiverin teoksen Poikani Kevin. Joskus äiti ei voi muuta kuin kerätä lapsestaan jäljellä olevia palasia esiliinaansa. 

Gaute Heivoll kirjoittaa niin, että kynänjäljestä painautuu jälki lukijaan. Nautin sanoista, jotka aukeavat vasta, kun ne kuorii auki ja voi etsiä niihin kätkettyjä merkityksiä. Lukiessa huomasi, että olisi pitänyt ahkerasti merkkailla tärkeitä kohtia, jotta voisi kirjoittaa itselleen oivaltavia ja filosofisia kysymyksiä muistiin. Pienen miinuksen annan kuitenkin siitä, että puolivälin jälkeen meinasin pudota kelkasta, kun en ollut täysin varma, kuka on kertojana ja ollaanko menneisyydessä vai nykyisyydessä. Näitä tilanteita ei kuitenkaan ollut useita, ja ne saattoivat osaksi johtua myös liian unisesta lukijasta. 

Lopulta jäljelle jää vain tuhkaa. Aina. 


Ne, jotka eivät ole tätä teosta vielä lukeneet, lukekaa ihmeessä. Heivollin palkitusta kirjasta löytyy useita arvioita. Tässä linkityksenä muutama, joista löytyy lisää blogeja: KatjaTuulia ja Liisa. Lue myös Satu Taskisen kirjoittama kattava arvio Kiiltomadosta.






Kommentit

  1. Voi jos ehtisi, niin tämänkin lukisin:D Tämä kuuluu kymmenien muiden kirjojen kanssa listalle kuulostaa-kiehtovalta-laatukirjallisuudelta-josta-en-edes-oikeastaan-tiedä-muuta-kuin-että-monet-ovat-kehuneet-kirjaa. Ehkä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kuulostaa tutulta Sonja! :-D Tämä on juuri yksi niistä kirjoista, jota en olisi tiennyt alkaa metsästää kirjastolta ilman kehuvia blogiarvioita. Toivottavasti sinäkin saat tämän pakahduttavan hienon kirjan käsiisi sitten joku päivä. :-)

      Poista
  2. Kaisa, tämä on aivan huikea kirja ja ylsi minulla lukuvoteni kuumaan ryhmään, eikä suotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, huomasinkin, että tämä kirja oli päässyt vuoden parhaimpien kirjojen postaukseesi. Eikä suotta, tämä kuuluu myös minun tänä vuonna lukemieni kirjojen top kympin kärkeen. <3

      Poista
  3. Itsekin vain Pettersonia, Loeta ja nyt Heivollia lukeneena yhdyn samaan norjalaishehkutukseen. Etten palaisi tuhkaksi on todella hieno teos, vaikuttava ja tunnelmallinen.

    Voitit yllätyskirjan blogini arpajaisissa. Lähetäthän yhteystietosi, niin ehdin postittaa yllätyksen ennen joulua. :)

    t. Lumiomenan Katja toisella Blogger-tilillään

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!