lauantai 1. joulukuuta 2012

Tärkeimmät kirjanmerkkini

Joulukuu pyörähti käyntiin kylmän viiman puhkuessa. Vastaiskuna sytytin kynttilöitä heti ensimmäiseksi aamulla ja laitoin soimaan ensimmäiset joululaulut Michael Bublén tähdittämänä.  Jouluherkkujen eli piparien ja joulutorttujen leipominen saa kuitenkin vielä odottaa itsenäisyyspäivään, jolloin minulla on tapana viettää päivä leipoen.

Itse olen korkannut tänään ensimmäisen luukun suklaa- ja arpajoulukalenterista, mutta myös blogistaniassa kurkattiin, mitä ensimmäisestä luukusta löytyy: katsopa tänne. Kaikki yhteiseen joulukalenteriin osallistuvat blogit sen sijaan löydät täältä. Myös täällä Kannesta kanteen -blogissani avataan luukku joulukuun 19. päivänä. 

*  * 
Muutamissa blogeissa on esitelty omia kirjanmerkkejä. Itselläni on useampi merkki käytössä, mutta esittelenpä useammin kirjan  välissä olevat. Ensimmäisenä rakkain merkkini: 



Pehmeä ja suloinen kissamerkkini on joululahja ystävältäni. Kisun kaulassa on vielä sydän, jonka toisella puolella lukee Joulu -09 ja toisella puolelle kenelle ja keneltä lahja on. Tätä merkkiä en antaisi pois mistään hinnasta. <3

Toinen merkki, joka tällä hetkellä on Valtaistuinpelin välissä, on appeni tuliainen Budapestista. Kirjoiltu ja nätti merkki oli yhteinen minulle ja avopuolisolleni, mutta minähän sen omin itselleni. Avopuolisoni kun hankkii ja lukee kirjansa tabletistaan, joten hän ei merkkiä edes tarvitse. ;)


Käytän usein myös anopin askartelemaa merkkiä. Avopuolisoni äiti on bilsan opettaja, joten siksi merkissä komeilee prässätty kasvi. Merkin toiselle puolelle on kirjoitettu mietelause: Ihminen tulee ihmiseksi vain älyn avulla, mutta hän on ihminen vain sydämensa avulla (Henri Amiel). Tämä kyseinen merkki taisi alun perin olla avopuolisoni, mutta omani taitaa olla jossain kirjan välissä, kun en sitä tähän postaukseen löytänyt. :D

 

                                                Kirjaisaa joulun odotusta! <3

7 kommenttia:

  1. Prässätty kasvi kera mietelauseen on kaunis. Kissakirjanmerkkisi puolestaan on melkoisen söpö. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, miten kauniita! Kisuli on söpö. Sehän sopii vaikka unikaveriksi, jos kirjan lukemisen jälkeen sattuu esim. pelottamaan :-D...

    Pidän kovasti tuosta Budapest-merkistä <3!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania, varsinkin tuo kisuli!!!

    VastaaPoista
  4. Oi, kivaa että kisu on saanut niin paljon rakkautta osakseen! Hyvään kotiin pääsi. <3 T: mie

    VastaaPoista
  5. Ooooh, anopin merkki sopisi minulle♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!