lauantai 12. tammikuuta 2013

Lapsuusvuosien parhaat palat

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä 
(Populärmusik från Vittula), Mikael Niemi.
Like-pokkari, 2009 (2000).
suom. Outi Menna. 267 s.

Me emme olleet mitään. Ulospääsyyn ei ollut kuin yksi keino. Oli vain yksi vaihtoehto, jos halusi tulla joksikin, edes kaikkein pienemmäksi ja mitättömimmäksi. Nimittäin se, että muutti pois. Me opimme odottamaan sitä vakuuttuneina siitä, että se olisi elämämme mahdollisuus, ja me tottelimme kuuliaisesti. Våsteråsissa me voisimme vihdoin kehittyä oikeiksi ihmisiksi. 

Mikael Niemen läpimurtoteos Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (2000, suomeksi ensimmäisen kerran 2001) sijoittuu Pajalan pieneen kylään, Vittulaan. Teoksessa seurataan Matti-pojan lapsuutta ja varhaisia nuoruusvuosia 60-luvulla. Ystävänsä Niilan kanssa hän lumoutuu rock'n' rollista, ja pojat päättävät perustaa oman bändin. Teoksessa ei kuitenkaan keskitytä pelkästään musiikkiin, itse asiassa se jätetään aika vähälle. Lukija pääsee nauttimaan useista erilaisista tapahtumasarjoista, kuten isoisän humalan huuruisista syntymäpäiväjuhlista, kesätyöstä rottien metsästäjänä ja iholla sinertävänä muistona läiskyvästä ilmakiväärisodasta. 

Tarinat loiskuvat paikoin yli vilkkaan Matin mielessä. Ihan kuin kirjailija olisi liittoutunut Matin kanssa ja yhdessä he hyväntahtoisesti haastavat lukijan. Mikä lopulta onkaan totta, mikä mielikuvituksen tuotetta? Matin vilkas mielikuvitus ei haitannut minua, päinvastoin. Maagisuus vain piristi, hymyilytti ja lisäsi lukunautintoa. Teos on kuin viikarimainen pikkupoika, joka iskee vähän väliä lukijalle silmää. Lukemisen jälkeen jäi hyvä mieli, suupieliin hymynkaarre. 

Estot olivat tipotiessään, kun nyt kerran oli alamäkeen lähdetty, niin vierimistä oli turha pysäyttää. Lisää vauhtia vain, kaasua, kaasua niin että hippulat vinkuu. 

En ole nähnyt teoksen pohjalta tehtyä elokuvaa, eivätkä ennakkokäsitykseni teoksesta olleet kovin ruusuiset. En tiedä, olinko rakentanut ennakkoluuloni itse vai olinko kuullut ristiriitaisia kommentteja teoksesta, ehkä molempia. Siksi olikin mahtava yllätys, että Niemen teos oli positiivinen yllätys; epämääräisen risukon tilalle kasvoi iloisia päivänkakkaroita. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on nuoreksi kasvavan taianomaisuudella väritettyä arkea, rakkautta rock'n' roll musiikkiin ja ystävyyden hersyvää lämpöä. Poikajoukko ja itsenäiset tarinat toivat mieleen Paavo Rintalan Pojat ja oman bändin soundit Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomen. Teos on nopealukuinen ja siksi oivallinen välipala kenelle tahansa, suosittelen.


Teoksesta ei kovin paljoa ole kirjoitettu arvioita, mutta kurkatkaapa ainakin Raisan ja Ideanuksen positiiviset tekstit.

9 kommenttia:

  1. Luultavasti tämä kirja on hyvä ja sangen myyty. Itse pidin siitä kaikesta rosoisuudesta huolimatta tai siitä johtuen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kouluissa tätä luetutetaan ahkerasti. Itselläni kesti näinkin pitkään ennen kuin sain aikaiseksi :-) Onneksi tuli luettua, sillä muuten olisi hyvä kirja jäänyt kokematta ja ennakkoluulot rikkomatta. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit!

      Poista
  2. Minä tykkäsin kyllä kovasti tästä kirjasta kymmenisen vuotta sitten, kun kirjan luin. Kuten hienosti ilmaiset, tarinat loiskuvat paikoin yli, mutta se ei minuakaan haitannut. Pitäisikin lukea kirja uudelleen, sillä Populaarimusiikkia on mielestäni yksi parhaista lapsuuden ja nuoruuden kuvauksista. Piristävän erilainen, suorapuheinen ja vahva tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla Anna Elina! Lapsuuden ja nuoruuden kuvauksena teos on tosiaan loistava, aito, ja Niemi pääsee siihen syvälle.

      Poista
  3. Tykkäsin tästä kirjasta paljon! Luin tämän aika pian ilmestymisen jälkeen, muistan vieläkin silloisen hypetyksen kirjan tiimoilta. Eikä ollut turhaa hypetystä ollenkaan. Moni varmaankin luki tämän aika tuoreeltaan, joten harmillisesti blogeissa tätä ei tosiaan ole paljon näkynyt. Kiva kun postasit kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että muistat kaiken hypetyksen! Minä olen ilmestymisvuonna ollut siirtynyt yläasteelle, mutta teosta ei meille luettavaksi laitettu eikä teoksen aihe ollut tuolloin sellainen, että nuori minäni olisi siihen tarttunut. Muistan kyllä, että teos äikän tunneilla mainittiin. Olen jo pitkään ajatellut tämän lukevani, mutta ennakkoluulot aina siirsivät lukemista. Ah, mutta miten hieno teos sitten olikaan! :-)

      Poista
  4. Minä en juurikaan ihastunut kirjaan, elokuva taisi olla mielestäni vähän parempi. Onneksi makuasioista ei tarvitse -eikä voi- kiistellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kaikki teokset eivät osu jokaisen makuun. :-)

      Poista
  5. Onpa hyvä huomio, ettei siitä populäärimusiikista lopulta ollutkaan paljon puhetta kirjassa. Elokuvassa musiikki sai suuremman roolin muistaakseni.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!