Meren suolainen puhallus

Jää (Is), Ulla-Lena Lundberg.
Teos & Schildts & Söderströms 2012.
suom. Leena Vallisaari. 366 s. 


Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.


On lämpöä hohkava kesäpäivä vuonna 1946. Pappi Petter Kummel hengittää syvään: raikas meri-ilma leviää koko kehoon, rauhoittaa sodan kokenutta miestä. Vähän matkan päästä laiturista siintää hänen ja perheen uusi koti. Se täyttyy pian elämän äänistä, kun toimelias pastorska Mona hyörii asetellen tavaroita paikoilleen. Pieni tytär Sanna nauraa isän korvaan; on niin paljon uutta tutkittavaa. Tiivis kyläyhteisö ottaa lämminsydämisen Kummelin perheen avosylin vastaan. Pappila on ihmisten kohtaamispaikka, jonne kokoonnutaan jumalanpalveluksen jälkeen kahville ja jonne kesävieraat saapuvat sankoin joukoin kestitettäviksi. Kummelin perhe tuo jotain tärkeää, jota asukkaat ovat kauan kaivanneet: ymmärrystä perinteitä kohtaan, tahtoa kehittää Luotoja ja uskallusta kohdata jokainen asukas. Luonto ympärillä on karua, mutta pappilan väki korostaa sen kauniita puolia: vihreänä loimuavat revontulet, kukkien väriloiston ja meren näytemät. Varovaisuuteen on kuitenkin opeteltava. Ihmisen seisoo nöyränä luonnonvoimien edessä. 

Vuoden ensimmäinen lukemani teos ei olisi voinut täydellisempi olla. Jo ennen kuin teokseen tartuin, tiesin, että pitäisin teoksesta, mutta sitä en arvannut, että rakastuisin. Jää huokuu viisautta ja voimaa. Se on paitsi kaunis tarina avioliitosta myös muistutus yhteisön väkevästä voimasta. Kun kaikki vetävät yhdestä narusta, arki on aina vähän kevyempää.  

Lundberg suhtautuu henkilöihin lempeästi. Petter Kummel valloitti sydämeni kuten niin monen muunkin lukijan. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän hyväsydämisestä, reilusta ja kiltistä papista alkaa pitää. Myös pastorska Mona, Luotojen tomera Vilijonkka, raivaa itselleen kertojavuoroja eikä lainkaan jää miehensä varjoon. Petterin ja Monan avioliittoa kuvaillaan hellyyttävästi eikä sille voi olla hymyilemättä. Koko Luotojen yhteisö valtaa lukijan sydämen. Jokainen asukas on oma persoonansa; jokaisella on merkitys yhteisössä. 

Jää on temmoltaan kuin unisena kesäpäivänä keinuva aalto: rauhallinen. Minut valtasi syvä rauha, kun sain upota tarinaan. Joskus on lukuhetkiä, jolloin kiirehtii jotain teosta loppuun vain, jotta pääsisi tarttumaan seuraavaan. Jään kanssa ei sellaista tunnetta ollut. Teosta lukiessa keinui ajanvirrassa, turhat ajatukset eivät katkoneet lukurauhaa, muu ympäröivä maailma oli utuista hattaraa. Alun kiireetön tempo alkaa kuitenkin loppua kohden kiihtyä. Lukija haukkoo henkeään, muuta ei voi. Niin kuin konkreettinen jää, myös Lundbergin teos kätkee sisäänsä  petollisuuden.

Rakastan kirjassa ihan kaikkea: mieleenpainuvia henkilöitä, tunnelmaa, sujuvaa kieltä, itse tarinaa. En ole aiemmin lukenut Lundbergilta mitään, mutta Jää sai kiinnostuksen heräämään; tbr-listalle pääsee ainakin Petter Kummelin lapsuudesta kertova teos Marsipaanisotilas (2001). Jää on kirjarakkautta parhaimmillaan; se ei unohdu, se jää. 


Finlandian viime vuonna voittaneesta teoksesta löytyy arvioita valtavasti. Linkkaan tähän muutaman esimerkin, joista löytää uusia teitä: jaanaSusa ja Liisa


Kommentit

  1. Jään lukeminen sai minutkin haluamaan lukea Marsipaanisotilaan pian. Olen itse asiassa niin varma, että tulen pitämään myös siitä, etten halua lainata kirjaa kirjastosta, vaan koetan bongailla nettiantikvariaatteja ja hankkia sen omaan hyllyyni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, omaan hyllyyn kun sen saisi. :-) Samoin Jää olisi ihana olla omassa hyllyssä, sillä tiedän teokseen vielä joskus palaavani. Toivottavasti tärppää nettiantikvariaateista ;-)

      Poista
  2. Ihana tuo vertaus "Luotojen tomera Vilijonkka" :)

    Tämän myötä Marsipaanisotilas nousi minunkin TBR-listalle,samoin kuin Leo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, Mona toi niin vahvasti Vilijonkan mieleen :-)

      Ihanaa, että Lundberg nousi esille Finlandian myötä, sillä muuten olisin tuikitietämätön yhdestä mahtavasta kirjailijasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!