Ehdokkaani Blogistanian Globaliaan 2012


Blogistanian Globalia on kilpailu, jossa bloggaajat äänestävät vuoden 2012 parasta käännöskirjaa. Tällä hetkellä monessa blogissa julkaistaan kunkin omat ehdotukset. Itse osallistun tähän kilpailuun nyt ensimmäistä kertaa. Ehdokaslistan teokset on linkitetty arvioon ja lisäksi laitoin  kursiivilla lyhyet poiminnat arvioista. 

3 pistettä: Etten palaisi tuhkaksi, Gaute Heivoll


Gaute Heivoll kirjoittaa niin, että kynänjäljestä painautuu jälki lukijaan. Nautin sanoista, jotka aukeavat vasta, kun ne kuorii auki ja voi etsiä niihin kätkettyjä merkityksiä. Lukiessa huomasi, että olisi pitänyt ahkerasti merkkailla tärkeitä kohtia, jotta voisi kirjoittaa itselleen oivaltavia ja filosofisia kysymyksiä muistiin.


2 pistettä: Ruohonvihreää, Carol Shields


Minulle syntyi samankaltainen tunne: rentoutunut ja kiireetön. Ihan kuin olisi vetänyt rakkaimman, turvallisimman ja arjen pehmittämän kotipaidan päälle. 


1 pistettä: Elokuvankertoja, Hernán Rivera Literaria


Letelier ravistelee ihmisiä katsomaan taakseen: aikaan, jolloin maailma ei vielä pursunnut kuvapaljoudesta samalla tavalla kuin nykyään. Aikaan, jolloin suullisellakin tarinalla oli mahdollisuus elää vahvana.

Nyt sitten vain jännäämään! Globalian tulokset julkistetaan Kirjavassa kammarissa maanantaina 4.2. klo 10.00. 

***

EDIT: Blogistanian Globalian voitti Gaute Heivollin teos Etten palaisi tuhkaksi. Toiselle sijalle ylsi Haruki Murakamin Norwegian Woold ja kolmanneksi Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi. Tästä linkistä pääsee tutkimaan tuloksia tarkemmin. Onnittelut voittajille! Itse iloitsen erityisesti voittajasta. 


Kommentit

  1. Jee, Heivoll! Ruohonvihreääkin oli ihana, kuten Shieldsin kirja aina, mutta ei minulla yltänyt ihan vuoden huippuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Shields pääsi listalle, koska viime vuonna julkaistuja käännöskirjoja en loppujen lopuksi ollut lukenut paljoakaan. Heivoll ylsi kevyesti parhaimmaksi, ja kaksi viimeistä valitsin ihan sen pohjalta, kuinka hyvän fiiliksen kirja minuun jätti. Muistan vieläkin sen kesäisen, lämpimän päivän, kun luin rannalla Ruohonvihreää. :-)

      Poista
  2. Ensimmäinen tähän mennessä näkemäni lista, jolta olen lukenut kaikki kirjat! Letelierin kirjan ehdin oikeastaan jo unohtaa, vaikka se hyvä olikin, ja Heivoll ei tosiaan iskenyt minuun ihan täysillä. En tajunnut, että Shieldsiäkin olisi voinut äänestää, kun kirjan lukemisesta on jo niin kauan (luin englanniksi pari vuotta sitten). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelin kauan Letelierin ja Aika suuren hämäyksen kanssa. Kumpikaan ei ollut ihan galaksit räjäyttävä kirja, mutta koska tahdoin jollekin teokselle antaa yhden pisteen, päädyin kelpo lukukokemuksen ja hienon ajatuksen ansiosta Letelieriin. Heivoll varmasti jakaa lukijansa ja hyvä niin, sillä kaikkihan ei iske kaikkiin. :-) Shields päätyi listalle sattumalta mieltä lämmittävän lukukokemuksen ansiosta. Tämä lista onkin laadittu paljolti kirjan tarjoaman hyvän fiiliksen pohjalta. :-)

      Poista
  3. Ah, Heivoll. <3 Elokuvankertoja on hieno pieni kirja. Ja rakastin Ruohonvihreääkin, se ei kuitenkaan yltänyt omalle listalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Heivoll löytyi sinunkin listaltasi! <3 Kaksi muuta listallasi olevaa olikin sellaisia, joita en ole vielä itse lukenut, mutta jotka tahtoisin. :-)

      Poista
  4. Heivoll, psykologisten syvyyksien naaraaja...ehkä hänestä tuleekin nyt eniten 'hot'. Hieno kirja.

    Ihanaa nähdä Ruohonvihreää listallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Leena, nähtäväksi jää! Ainakin minä jo kovasti odotan seuraavaa Heivollin teosta.

      Tiesin, että tykkäisit. Sinä tulet aina Shieldsistä mieleen! :-)

      Poista
  5. Elokuvakertoja oli vähällä päästä mun kolmikkoon, mutta karsiutui Illallisen kanssa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin juuri listasi: ihanaa Heivoll sielläkin! :-)

      Poista
  6. Minäkin iloitsen Shieldsistä listallasi. Samoin kuin Pekka, olen lukenut kirjan jo aiemmin englanniksi. Elokuvakertojaa sen sijaan en ole vielä saanut luettua, mutta Heivoll sai mullakin ykkössijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohonvihreää on yhä ainut lukemani Shields, mutta uskon tarttuvani häneen jälleen kesällä. Jännää, tällä hetkellä ainakin näyttäisi Heivollin suhteen hyvältä ;-)

      Poista
  7. Olin ihan yllättynyt että Shields sai niin vähän ääniä, olin varma että Ruohonvihreää olisi kaikkien Shields-fanien listoilla!

    Noista kolmesta olen lukenut vain Elokuvankertojan, ja rakastin sitä. Luulen että minulla se oli juuri se kirja joka jäi täpärästi pistesijojen ulkopuolelle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!