perjantai 1. maaliskuuta 2013

Juhannustaikoja, teatteritähtiä

Vaarallinen juhannus (Farlig Midsommar), Tove Jansson.
Wsoy-pokkari 2010 (1954).
Suom. Laila Järvinen. 132 s.



Kesä ja juhannus ovat vielä varsin kaukana, mutta kevättä iloisesti enteilevä aurinko, hiljalleen sulava lumi ja lintujen viserrys saivat viime viikonloppuna haikailemaan tulevaa kesää, jonka innoittamana tartuin hyllyssä lukemattomana olevaan Tove Janssonin Vaaralliseen juhannukseen (2010/ 1954). Kaukainen tulivuori vaikeroi ja heittelee tuhkaa kohti Muumilaaksoa. Muumimamma kaivertaa puusta jokavuotista pientä venettä Muumipeikolle, joka jo kovasti odottaa Nuuskamuikkusta palaavaksi -onhan kevät pitkällä. Nuuskamuikkusen leiripaikalla ruoho villiintyy ja tuolivuori kuumentaa ilman hehkuvaksi. Eräänä yönä se viimein purkautuu kaukana Muumilaaksosta, mutta aiheuttaa merellä tsunamin, jonka vaahtopäät laukkaavat laksoon ja peittävät sen veden alle. Onneksi Papan rakentama talo on vahva ja suojaa Muumeja. 

Vesi nousee. Muumien onneksi ohi lipuu kummallinen talo, teatteri. Muumit eivät ole koskaan ennen nähneet teatteria ja "omaperäisessä kodissa" onkin heillä tutkimista ja kummastelua. Mikä idea on pyörivässä lattiassa? Miksi taulut ovat katossa? Entä kuka naureskelee Muumeille salaa ja piileskelee heiltä? Vaikka tämä kaikki saa Muumimamman päätän pyöritellen ihmettelemään maailman kummallisuutta, hän on kaikesta huolimatta rutiineilleen uskollinen. Joka aamu aloitetaan päivä puurolla ja laitetaan osa palmun juurelle, mistä puuro aina häviää. 

Muumipeikko ja Niiskuneiti nukkuvat erään kauniin yön puussa. Muumipappa ankkuroi teatterin puuhun köyden ja kävelykeppinsä avulla. Harmi vain, että Muumipappa viheltelee samalla ja sehän tietää epäonnea teatterissa. Aamulla teatteri lipuu jo kaukana lasten nukkumapuusta ja veden pyörteet nielaisevat Pikku Myynkin mennessään. Miten lapset löytävät takaisin lipuvaan teatteriin? Entä miten pikkuinen Myy onnistuu pelastautumaan? Miksi Nuuskamuikkunen viivyttelee paluutaan? 

Vaarallinen juhannus katkaisi virkistävästi novellien parissa viettämääni helmikuuta. Janssonin teoksista saa itselleen aina hyvän mielen. Silmät hymyrypyillä sitä seuraa, kun Muumipappa sahaa rakentamaansa lattiaan reiän, jotta perhe saisi aamukahvia. Keittiö näyttää hullunkuriselta ylhäältä päin katsottuna: tuolit leijuvat virran mukana, kahvikupit leikkivät pyörteissä ja ruokatarvikkeet karkaavat avonaisista kaapeista. Muumit ovat oiva esimerkki muistuttamaan siitä, ettei elämään pidä suhtautua otsa tiukasti rypyssä. 

Vaarallisessa juhannuksessa minua miellytti erityisesti sen seikkailunhenki. Tuttu ja turvallinen Muumilaakso jää etäälle eikä kukaan tiedä, milloin vesi laskee, jotta pääsisi kotiin. On vain elettävä tietämättömyyden kanssa päivä kerrallaan ja laitettava itsensä kokeeseen: selviänkö? Lisäksi yksityiskohtia sisäänsä kätkevä teatteri ympäristönä on kiinnostava ja mystinen. 

Vaikka pidin todella paljon muumien juhannusseikkailusta, kaikista rakkain muumikirja minulle kuitenkin edelleen on Muumilaakson marraskuu: se lämmittää minua, marraskuun lasta, eniten ja seikkaileehan teoksessa iki-ihana Mymmeli. Muumikirjoista minulla on enää lukematta Taikurin hattu. Toki myös Muumit ja suuri tuhotulva ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? pitää vielä jonain päivänä lukea. 

- He taputtivat minulle! hän kuiskasi itsekseen. - Voi, miten olen onnellinen. Tästä lähtien minä olen aina, aina näin onnellinen. 

2 kommenttia:

  1. Oi, muumikirjat on parhaita! Varsinkin tämä Vaarallinen juhannus on yksi lemppareitani :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!