Kainujen jalanjäljissä

Kaukamoinen, Petteri Hannila.
Omakustanne 2013. 190 s. Arvostelukappale.

Peurannahkainen rumpu kumahteli tasaiseen tahtiin, eikä sen ääni kantanut kosteassa syysilmassa kauas leiristä. Aamun lohduton sade irrotteli puissa henkitoreissaan väriseviä lehtiä ja levitteli ne hitaasti maatuvaksi matoksi. Kuolemaa kumisi rumpukin, päällikön kuolemaa. 

Sain ilokseni tutustua ensimmäistä kertaa lukijahistoriassani omakustanneteokseen ja vieläpä suomalaiseen fantasiaan. Vaikken ensimmäisenä hihku innoissani fantasiakirjojen äärellä, kuulosti suomalaisesta mytologiasta ammentava Petteri Hannilan Kaukamoinen kiinnostavalta. Illat humahtivat Kainujen kansan matkassa ja sammalmättäille halusi mielellään palata takaisin. 

Voimakasluontoinen nainen, Vierra, kuuluu Kainujen heimoon. Asema naisten johtamassa heimossa on kuitenkin vaakalaudalla. Vierra on kasvanut serkkunsa Aurren ja tämän äidin kaitsemana, mutta välit Aurreen kiristyvät, kun tämä valitaan heimon uudeksi päälliköksi. Ennustus lupailee heimon kuolemaa, mikäli epävarma Aure on johtoasemassa. Onko heimolla tulevaisuutta, kun taitava metsien kulkija ja soturi, Vierra, lähtee kohti omaa seikkailuaan ja jättää heimonsa ja serkkunsa taakseen? Viekö Vierran valitsema elämänpolku hänet vain kohti yksinäisyyttä? 

Kerronta tempoo nopeasti eteenpäin ihan niin kuin takakansi lupaileekin. Kaukamoisesta voi helposti erottaa lyhyitä itsenäisiä kertomuksia, jotka on ommeltu toisiinsa kokonaiseksi romaaniksi. Minua nopea tahti ei haitannut, vaikka mietinkin lukiessani sitä, syökö se henkilöiden ja juonen syvällisyyttä. Ehtiikö lukija luoda läheisen suhteen Vierraan ja päästä tarinan syvimpään ytimeen? Mitä enemmän luin, sitä paremmin huomasin, että kiinnyin Vierraan; Hannila on onnistunut luomaan kiinnostavan selviytyjänaisen. Vierra ansaitsee paikkansa naissankareiden rinnalla. Valitettavasti niin läheiseksi Vierra ei minua päässyt, että hänen surullisimmat vastoinkäymiset olisivat riipaisseet sydäntä syvältä. Toisaalta tämä voi korjaantua sarjan (toivottavasti) seuraavissa osissa, kun juonen tempo kenties ainakin vähän hidastuu. Voi tosin olla, että ensimmäisessä osassa halutaan keskittyä luomaan vahvaa pohjaa seuraavalle osalle, jolloin vauhdikkuus vie voimaa jostain osa-alueesta. Juoni pitää kuitenkin otteessaan ihan loppuun asti.

Hannilan kieli on antoisaa ja mielekästä luettavaa tällaiselle lukijalle, joka kuplii onnesta kielen kauniista leimusta. Kalevalamittaiset runot rytmittävät tarinaa, ja kieli on hiottua. Sen sujuvuus takaa sen, että Kaukamoinen sopii hyvin myös nuorille ja niille, jotka kammoavat monen sadan sivun mittaisia fantasiateoksia tai lukevat yleensä vähän. Minua vaivasi kuitenkin eräs seikka, jonka huomasin vaikuttaneen myös Morren lukunautintoon. Kerronnassa haetaan jonkinlaista salaperäisyyden tuntua, kun Vierraa usein kutsutaan mustahiuksiseksi naiseksi. Jos nimitystä olisi käytetty ihan teoksen alussa, sen mystisyyden verho olisi saattanut olla reiätön. Nyt en kuitenkaan nähnyt mitään syytä sille, että mustahiuksista naista piti alleviivata etenkään, kun lukija tietää koko ajan, kenestä puhutaan. 

Lähde kaunis läikähtele
vetehinen välkähtele
valuta pyhät vetesi
suurenmoiset suosta nosta

Kaukamoinen elää vahvasti metsästä. Sen juuret ovat vahvat ja kannattelevat tapahtumarikasta tarinaa itsevarmoina. Kaukamoista voi lämpimästi suositella etenkin, totta kai, fantasian ystäville, mutta myös minunkaltaisilleni lukijoille, joilla fantasia ei ole ihan mukavuusalueella. Jos muinaissuomalainen mytologia tuntuu vieraalta, ei kannata säikähtää: lukemisen sujuvuuteen se ei vaikuta lainkaan. Päinvastoin, Kaukamoinen kuljettaa ainutlaatuiselle matkalle, josta ei halua heti palata todelliseen maailmaan. 


Kurkkaa Kaukamoisen omille nettisivuille, mistä löytyy paljon lisää kirjasta. Vierran matkalle ovat lähteneet Morren lisäksi myös NorkkuTiiTiina ja Kuutar.




Kommentit

  1. Tämän lyhyys on tosiaan seikka, joka varmasti houkuttaa myös niitä, jotka kammoavat paksuja, päättymättömiä trilogioita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, varmasti! Myönnän ainakin itselleni olevan matalampi kynnys tarttua Kaukamoisen mittaiseen fantasiaan kuin esimerkiksi George. R. R. Martiniin. :-D

      Poista
  2. Tuo mustahiuksisen naisen maininta sekoitti minuakin hieman :) Hieno kirja, muutamista puutteista tai notkahduksista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, seuraava osa täytynee lukea. :-)

      Poista
  3. Mukavaa, että sinunkin kokemuksesi Kaukamoisesta olivat positiiviset. :) Käypäs muuten katsomassa blogini, siellä on sinulle haaste!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!