perjantai 8. maaliskuuta 2013

Rakkaus polttaa suun

Purppuranpunainen hibiskus (Purple Hibiscus),
Chimamanda Ngozi Adichie. Otava 2011/2010 (2003).
suom.Kristiina Savikurki. 326 s.


Purppuranpunainen hibiskus on C. N. Adichien esikoisteos (2003, suom. ensimmäisen kerran 2010). Olen aiemmin lukenut Adichien novellikokoelman Huominen on liian kaukana ja naisen toinen romaani, Puolikas keltaista aurinkoa, odottelee lukijaansa hyllyssä. Voi olla, että tartun tuohon romaaniin pian, koska Purppuranpunaisen hibiskuksen olisi tehnyt mieli ahmaista lähes kerralla. 

15-vuotias tyttö, Kambili, on varakkaasta perheestä. Hän elää veljensä Jajan kanssa tarkoin säädeltyä elämää, joiden ohjaksia isä pitelee tiukasti käsissään. Yksikin väärä sana, toiseksi paras todistus koulussa tai sääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että isä kurittaa tai kaataa polttavaa vettä jaloille niin, että iho rullautuu pois. Osansa saa myös äiti, jonka silmäkulma on usein violetti ja raskaudet päättyvät keskenmenoon. Isä ei kuitenkaan ole täysin paha, koska hänelle perhe on tärkeä ja lahjoittaa suuria summia hyväntekeväisyyteen. Kambili ja Jaja eivät osaa kyseenalaistaa isänsä kasvatusta, koska he eivät koskaan ole päässeet minnekään. Kun isä yllättäen antaa luvan lähteä tätinsä ja tämän lasten luo vierailulle köyhään Nsukkaan, Kambili ja Jaja huomaavat, miten heidän serkkujensa arki on täysin erilaista. Sen täyttää nauru ja laulu -eivät vakavuus ja kurkkua ahdistava hiljaisuus. Itsekin lukijana ilahduin Kambilin ja Jajan tavoin niistä kerroista, kun he saivat jättää kylmän kotinsa hetkeksi ja viettää aikaa ilon ympäröimänä. 

Purppuranpunainen hibiskus on Kambilin kasvutarina, ja hän saa toimia koko ajan kertojana. Kenties osittain siitä johtuen hänen veljensä Jaja jää etäiseksi enkä siksi tuntenut häntä kohtaan ihan yhtä paljon empatiaa kuin Jajan siskoa kohtaan. Teoksen lopun järkyttävät tapahtumat voisivat ravisuttaa vielä enemmän, jos Jajan henkilökuvausta olisi tuotu lähemmäksi lukijaa. Kambili kasvaa tarinan aikana teini-ikäisestä nuoreksi naiseksi ja rakastuu katolilaiseen nuoreen ja komeaan pappiin, isä Amadiin. Pappi on luonteeltaan Kambilin isän vastakohta: lempeä, kannustava ja kuuntelee Kambilin omia mielipiteitä. Hän on kuitenkin Kambilin tavoittamattomissa, sillä isä Amadi on vannonut selibaattilupauksen. Kuitenkin hän on juuri sopiva idolimainen ensi-ihastus nuorelle Kambilille, joka vasta etsii itseään sieltä, minne isän kuri on hänet ahtanut. Ihastuminen antaa Kambilille rohkeutta murtaa kuorta itsensä päältä. 

Olisin tahtonut hymyillä, mutta en voinut. Huuleni ja poskeni olivat jäässä, edes nenänpieltä alas valuva hiki ei onnistunut sulattamaan niitä. Olin liian tietoinen hänen katseestaan.

Adichien kieli soljuu eteenpäin sulavasti; lukijan tarvitsee vain hypätä mukaan tekstin virtaan. Kieli ei ole liian hiottua tai koukeroista vaan Adichie antaa sanojen tulla ja jäädä. Kun juoni on vetävä ja pääroolissa, ei kielen tarvitse koreilla riikinkukon tavoin. Sen sijaan Adichie kätkee sanoihin lisämerkityksiä ja kylvää symboleja lukijan pohdittavaksi. Tärkeäksi nousee esimerkiksi Kambilin äidin posliiniesinekokoelma, jota tämä kiillottaa aina sen jälkeen, kun jotain ikävää on tapahtunut. Ihan kuin äiti siten yrittäisi säilyttää rauhaa mielessään: jos patsaissa ei ole tahroja, ei ole omassakaan elämässä. Myös tee mainitaan usein: Kambili ja Jaja maistavat isän teekupista kulauksen kirkossa käynnin jälkeen. Tee on niin kuumaa, että se polttaa suun; rakkauden liekit leiskuvat.

Kirjaa lukiessani mietin paljon, miten Adichie tarinan lopettaa. Epäilin, olisiko loppu ennalta-arvatta. Jotain pystyin päättelemään, mutta kaikki muu todella yllätti. Loppu ei ole selvästi iloinen muttei surullinenkaan -pikemminkin toiveikas. Ainakin tahdon uskoa niin. Jos tahdot lennähtää hetkeksi Nigeriaan karkuun Suomen talvea, lue tämä! Uskon, että lyhyt lukutuokio venähtää huomaamattasi pidemmäksi. 

Purppuranpunainen hibiskus on yksi lukudiplomi-haasteeseen kuuluvista kirjoista (vasta 3 luettuna kymmenestä!) Teoksen on lukenut moni, esimerkkeinä Margitmarjis ja Opuscolo. Lisäksi löytyy kattava arvio Kiiltomato-sivulta. 




2 kommenttia:

  1. Ihmettelen. Miksi en ole kirjaa lukenut. Vaikuttaa hurjalta ja hyvältä ja ihastuin myös Puolikkaaseen aurinkoon. Heti kun tulee sopiva sauma, otan tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, luehan vain Annika! Uskon, että tykkäät! :-) Itse asiassa ihmettelinpä itsekin, miten tämä kirja oli kauan hyllyssäni ennen kuin siihen tartuin -onneksi on vielä se PA odottamassa!

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!