Vahva pohjoinen

Unohdettu vartti, Rosa Liksom.
Weilin+Göös 1986. 144 s.


Helmikuussa luin pelkästään novellikokoelmia, joista minulla on vielä kahdesta bloggaamatta. Toinen näistä on Rosa Liksomin vanhempaa tuotantoa oleva Unohdettu vartti (1986), jonka lukemisesta on jo vierähtänyt tovi. Pohjoinen rosoisuus on voimakkaasti läsnä Liksomin novelleissa, joita kokoelmassa on melkein  neljäkymmentä. Novelleilla ei varsinaisesti ole nimeä, mutta sisällysluettelossa ne nimetään ensimmäisen lauseen sanoilla. 

Liksomin novelleissa ääneen pääsevät useimmiten pohjoisen hiljaiset miehet ja pojat. Novelleissa tuoksuu metsien jäkälä ja sanojen väleistä huokuu pohjoisen voimaa. Osassa novelleista käytetään Peräpohjolan murretta, mikä luo aitoutta ja karheutta tarinoihin. Kieli on ylipäänsä Rosa Liksomille tyypillistä: sen verran tahraista, että lukijaan jää muistoja lukemastaan. 

Tietenkin osa novelleista jäi paremmin mieleen kuin toiset: vahvimpana ensimmäinen novelli. Siinä mies elelee syrjässä yhteisöstä, ajelee moottorikelkallaan pitkin metsiä ja käy vain pari kertaa kuussa kylällä. Lopussa oleva katkelma on juuri tästä novellista. Lisäksi mieleeni jäi novelli, joka on tuttu jo kouluajoilta. Poika ja tyttö kulkevat satamassa, neonvalot täplittävät lätäköitä. Poika vie tytön rakennukseen, jonka huoneessa on valtava akvaario. Siellä uiskentelee monia erilaisia kaloja, kuten taistelukaloja ja merihevosia. Tämä kaikki sinulle, toteaa poika tytölle.

Novellikokoelman kansi ei pelkästään olisi onnistunut vetämään minua puoleensa. Kansikuvan kummallisuus toisaalta kuvastaa hyvin sisältöä: omaperäisiä ja rosoisia elämän paloja. Osa novelleista on vain alle sivun mittaisia välähdyksiä, osa useamman sivun mittaisia. Liksomin novellit eivät ole kärsineet ajan kulusta vaan sopivat hyvin tähän päivään. Ilahduin, kun huomasin pitäväni Liksomin väkevistä novelleista. Luonnon vahva läsnäolo miellytti ja se, miten pienin elein novelleihin on saatu vahvaa tunnelmaa. Novellit ovat yhteen hetkeen pysähtyneitä tilannekuvia, joissa ihminen ei tee paljoa. Hän vain on ja antaa ajatustensa tulla välittämättä siitä, kuunteleeko kukaan muu kuin metsän puut. Suosittelen lämmöllä. 

Mie häpeän itteäni ihmisten eessä ja siksi mie päästän methään. Sielä voipi kattoa puita ja petäjiä suohraan eikä altakulmien pällyillä. Sielä mie voin olla ilman sitä ahasta kuorta mihin luomakunta on ihmisen ahtanu.

Unohdettu vartti on yksi kirjoista, joilla osallistun lukudiplomi-haasteeseen.

Kommentit

  1. Väkevä on hyvä sana Liksomin novelleista, makuasia pitääkö niistä, mutta Rosalla on rohkeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys Jokke, riippuu tosiaan ihan lukijan mausta, uppoaako Liksomin teksti.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!