J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa (The Catcher in the Rye),
J. D. Salinger. Tammi 2010 [1951, suomeksi 1961].
suom. Arto Schroderus. 289 s.

Huh heijaa, onpas edellisestä postauksesta kulunut aikaa. Täällä siis ollaan, vaikka bloggaaja bloginsa kanssa uinuukin. Tai no, kaukana on bloggaajan uinuminen arkitohinoissa, sillä toukokuu jos mikä on open kiireistä aikaa: aine- ja koepinoa riittää. Kirjojen lukeminen ei ehkei juuri edellisestä syystä ole maistunut niin hyvin kuin yleensä, mutta Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on kuulunut iltalukemiseksi jo jonkun aikaa. Tosin ehkä on hyvä välillä lueskella vähemmän, sillä tavallisesti kesällä kirjoja ahmii kuin mansikoita konsanaan. Viime kuussa lukemistani kirjoista blogivuoroaan on jo tovin odottanut kaksi teosta, toinen klassikko ja toinen tuoreempaa julkaisua. Enemmän mieleeni oli vankka klassikko, J.D.Salingerin Sieppari ruispellossa (1951, suomeksi 1961). 

Se oli kävelevinään hyvin suoraa viivaa pitkin, niin kuin lapsilla joskus on tapana, ja koko ajan se lauleskeli ja hyräili. Menin lähemmäksi että kuulisin mitä se lauloi. Se lauloi sitä laulua, jossa sanotaan "jos joku sieppaa toisen joskus ruispellossa". Kaunis hento äänikin sillä oli. Se lauloi selvästikin ihan huvikseen. 

Sieppari ruispellossa on hetken väläys 16-vuotiaan Holden Caulfieldin elämästä. Poika on elämässään hakoteillä, ja hänet erotetaan koulusta toilailuidensa vuoksi. Holden ottaa hatkat samantien eikä jää odottelemaan sovittua viimeistä koulupäivää. Koska ero ei ole ensimmäinen, Holden ei uskalla lähteä heti kotiin vanhempien tuomittavaksi. Niinpä hän haahuilee pitkin New Yorkia odotellessaan, että koittaa sopiva päivä kertoa vanhemmille uutiset. New York ei tarjoa tattumapintaa Holdenille: kaikki on vierasta, harvat ystävätkin ovat puolituttuja. Kun ympäristö on suuri valloittamaton mysteeri, ihmisen mieli alkaa heitellä syvällisiä pohdintoja: Minne minä kuulun? Mikä tienhaara on minulle oikea? Nuorelle tyypilliseen tapaan Holden antaa tunteen määrätä.

Holdenin päämäärätön haahuilu imaisi minut alkusivuilta lähtien mukaansa. Teos tuntui ihanan sujuvalta lukea Murakamin Suuren lammasseikkailun jälkeen, ja aloittamani Vladimir Lotrsenkovin Lentävän traktorin jätin kokonaan sivuun odottelemaan. Ah, juuri tällaista kaipasinkin: teosta, joka vain vie lukijan mennessään. Kuten varmasti monet tietävät, Salingerin klasikkoteoksen käänsi suomeksi ensimmäisen kerran Pentti Saarikoski vuonna 1961 ja Arto Schroderus 2000-luvulla. Esimerkiksi Sallan blogista löytyy kattavaa vertailua näistä kahdesta suomennoksesta. Itse luin Schroderuksen suomennoksen, jonka lukemisessa en kokenut minkäänlaisia vaikeuksia. Kieli on helppoa luettavaa ja ainoastaan usein toistuva sana hervoton kalskahti korvaan. 

Sieppari ruispellossa on upea teos epävarmasta ja eksyneestä nuoresta. Holden on juuri sellainen nuori, johon moni voi samaistua. Jos näin ei käy, voi olla, että Sieppari ruispellossa  ennemminkin ikävystyttää. Mietin paljon lukiessani sitä, miten Holdenille lopulta käy ja miten Salinger teoksensa lopettaa. En osannut ensin päättää, pidinkö loppuratkaisusta vai en, mutta lopulta kuitenkin pidin. Lopetus on sopiva Holdenille, tulevaisuudestaan kiinnostuksen menettäneelle nuorelle, joka on väsynyt, kenties masentunut. Minua Sieppari ruispellossa kosketti, se riittää. Suosittelen kaikille, jotka eivät ole vielä lukeneet ja niille, jotka ovat jossain vaiheessa nuoruuttaan olleet hukassa. 


Teoksesta ovat kirjoittaneet myös mm. BooksyAmmaSanna ja Jasmin



Kommentit

  1. Kiva, että postasit tästä, minusta Holden oli masentunut, traumat perheessä pitäisi puhua auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea kuvaus masennuksesta tosiaan. En itse enää juurikaan muista, mitä kaikkea perheestä kerrottiin ja mikä kaikki masennukseen on johtanut.

      Poista
    2. Eikö veli ollut kuollut? Muistelisin.

      Poista
    3. Saattoipa ollakin. Kauheaa, että vaikka teos olisi huippu, niin miten yksityiskohdat voivat kadota muistista näin pian. Noh, onhan teoksen lukemisesta jo useita viikkoja, mutta silti. Ehkä unohtaminen johtuu teoksen haahuilevasta tunnelmasta? :-D Muistelisin kuitenkin, että Holdenilla ei mennyt tulevaisuuden haaveet yksiin isän suunnitelmien kanssa. Holdenin läheinen suhde pikkusiskoon, Phoebeen, oli koskettavaa; Pikkusisko kaipasi veljen läheisyyttä, mutta vaikka Holden rakasti siskoaan, tämä ei vaikuttanut jaksavan välittää niin paljon kuin olisi voinut (masennuksen takia).

      Poista
    4. Phoebe on tosiaan "yksin" kotona.

      Kun ensi kerran bloggasin kirjasta 2011 kirjoitin kirjailijan nimenkin väärin D.J ei J.D. ja varmaan kaikki muutkin nimet :)

      Löydät bloggaukseni, jota trimmasin

      http://joklaaja.blogspot.fi/2011/06/dj-salinger-sieppari-ruispellossa.html

      bloggauksen innoittamana luin teoksen uudestaan, ja kannatti.

      Tämä on niitä kirjoja, jotka varmaan pitää lukea moneen kertaan, en muistanut läheskään kaikkea :)

      Poista
  2. Kiinnostava lukea kirjasta juuri nyt kun se on itsellenäkin loppusuoralla. Minulla on Saarikosken käännös, jossa sanaa hervoton ei esiinny, mutta muita toistuvia sanoja kylläkin (esim. "koomillinen"). Pidän kirjasta, mutta jotenkin tuntuu, että siitä ei jää mitään mieleen, joten voin olla väärässä siinä luulossa, että Holden on kotoisin New York Citysta ja oli vaan "maaseudulla" opiskelemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin toisen blogiin, mutta minusta näin oli, aiankin Holden oli monessa "kyläkoulussa" ollut notkumassa :)

      Poista
    2. Indigo, kiintoisaa! Käynpä sitten lukemassa arviosi, ja mitä mieltä olit Saarikosken käännöksestä. :-) Tiedätkö, kirjoitin juuri Joken yllä olevana kommenttiin, että miten nopeasti sitä unohtaa yksityiskohtia Siepparista, vaikka pidin teoksesta tosi paljon. Johtuukohan se teoksen haahuilevasta tunnelmasta? Hoh, kiitos, korjaanpa virheen! Joskus käy näin, kun venyy kirjoista kirjoittaminen.

      Poista
  3. Luin tämän 16-vuotiaana koulussa, koska oli pakko. =D Inhosin suurinpiirtein joka sivua. Nyt ikä on tuplaantunut; olisi mielenkiintoista vilkaista, miten kävisi nyt. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että 16-vuotias minäni olisi myös inhonnut, sillä teoksen maailma ei olisi tuolloin vielä innostanut. Kokeilepa lukea nyt. :-) Ainakin minulla kolahti!

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!