Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Harjukaupungin salakäytävät, Pasi Ilmari Jääskeläinen.
Atena 2010 [2012]. s. 375. Pokkari.

Olli näkee kaikenlaista.
Käytävän katon läpi työntyviä juuria.
Maanalaisia risteyksiä.
Ylös, alas ja sivuille haarautuvia sivukäytäviä.
Ja hahmoja: hädintuskin todellisia, salavihkaisia, pieniä, isoja, nopeita ja hitaita, ehkä eläimiä, ehkä jotain muuta.

Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät sai minussa heräämään oudon tunteen: tekisi samantien mieli pakata matkalaukku, napata sateenvarjo kainaloon ja ottaa seuraava bussi kohti Jyväskylää. Siellä kulkisin pitkin Puistokatua, tuntisin tai toivoisin tuntevani merkityksellisyyshiukkasten läsnäolon ja kulkisin samoja reittejä kuin teoksen päähenkilö, kustantaja Olli Suominen. Ehkä etsisin itselleni  päärynäkuvioisen mekon, joka päälläni istuisin lehmusten viileässä varjossa ja lukisin Harjukaupungin salakäytäviä uudelleen. Tuntisin, miten salakäytävät risteilevät ja kuiskivat maan alla. Suunnitelma on ehdottomasti toteutettava, jos jonain päivänä liikun harjukaupungissa.

Aika monille teoksen juoni lienee tuttu, mutta kerrattakoon se lyhyesti. Olli Suomisen elämä on kuin kenen tahansa perheen isän: töissä luistaa hyvin, kainalossa on rakastava vaimo ja esikoinen. Elämä heittää kuitenkin kuperkeikkaa, kun vaimo antaa lahjaksi Elokuvallisen elämänoppaan, jonka on kirjoittanut Kerttu Kara, Ollin lapsuudenihastus, tyttö päärynämekossa. Kun menneisyyden ihminen saa jalan elämän oven väliin, se takuulla astuu sisään. Olli hyväksyy Kertun kaveripyynnön Facebookissa ja avaa samalla oven lapsuusmuistoille, unille ja elokuville. Mieleen palaavat lapsuuden ystävät, joiden kanssa ryömittiin Jyväskylän alla polveilevissa salakäytävissä. Puiden juuret raapivat kasvoja, kivet rikkoivat polvien ihon. Salakäytävät kuiskivat lumoaan kuin seireenit, mutta pysähtyä ei saanut, jotte kävisi niin kuin Ollin koiralle ja Karrille, jotka katosivat salakäytävien labyrintteihin. Niin ainakin luullaan.

Arvaamatta Olli imaistaan keskelle jännitysnäytelmää, jossa tässä ja nyt -elämä on kuin kelanauhan suhinaa, elokuvan filmatisointia. Arki sen sijaan pakkautuu Facebookin tilapäivityksiin ja valokuviin, joissa elämä voi ulospäin näyttää toiselta kuin todellisuudessa onkaan. Kirjan takikansi esittää hyvän kysymyksen: Mutta kuka kirjoittaa käsikirjoitusta ja mikä on elokuvan lajityyppi?

Ihastuin Pasi Ilmari Jääskeläisen maagiseen kirjoitustyyliin luettuani pari vuotta sitten hänen ensimmäisen romaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta. Nyt voin ihan varmuudella todeta hänen kuuluvan lempikirjailijoideni kaartiin. Harjukaupungin salakäytävät ei silti syössyt minua heti ihastukseen vaan lämpenin tarinalle hitaammin kuin Lumikolle. Itse asiassa teos jymähti kunnolla vasta, kun olin lukenut viimeiset sanat. Silloin huokaisin syvään: wou. Taisipa kirja tulla uniinkin. Teoksen lukemisen aloitettuani vähän pelotti, jääkö se kesken. Pelko johtui siitä, että teoksessa kestää melko pitkään ennen kuin Kerttu ja hänen mukanaan maagisuus kietoutuvat Ollin elämän ympärille. Siksi alku tuntui hieman kankealta ja lähes tylsältä. Tunne vaivasi paikoin myöhemminkin, vaikka tarina oli jo imaissut vahvasti mukaansa. Harjukaupungin salakäytävät on kadonneita sateenvarjoja, polveilevia juurakoita ja vihreitä päärynöitä. Pasi Ilmari Jääskeläisen kynän jälki on määrätietoista ja vangitsevaa. 

Teoksesta on saatavilla kaksi erilaista versiota, joissa viimeiset luvut poikkeavat toisistaan. Tilasin oman Harjukaupunkini nettikaupasta ja sain itselleni rougen. Kävin vasta nyt silmäilemässä vaihtoehtoista loppua, blanchea. En halunnut lukea sitä sanasta sanaan, koska rouge miellytti minua kovasti. Vaikka se ottaa nopean spurtin ja maistuu kylmältä metallilta eikä siksi aiheuta heti pakahduttavaa tunnetta, onnistui se jollain hämmentävällä tavalla rakastuttamaan. Ei heti, mutta viimeisten sanojen myötä tunne alkoi levitä hitaan aallon lailla kehoon. Arvon Harjukaupungin salakäytävät, kylläpä osasitkin valoittaa näinkin hitaasti lämpeävän lukijan upeasti!

Harjukaupungin salakäytävät on itsessään jo aikamoinen salakäytävä lukijallekin. Sitä lukiessa ei todellakaan voi aavistaa, minne on avannut kannet. Harjukaupunki on juuri sellainen teos, joka yllättää outoudellaan vielä silloinkin, kun lukija jo luuli kaiken mahdollisen mielikuvituksellisen käytetyn. Tartu Harjukaupungin salakäytäviin ja huomaa oman elämäsi cinemaattisuus.


Jos olet Harjukaupungin jo lukenut, löydät teoksen juonesta keskustelua Juonittelua-blogista. Arvioita löytyy lisää luettavaksi, vaikka kuinka paljon. Kurkkaamalla Maria arvioon löytyy pitkä liuta linkkejä muihinkin blogeihin. Kattava arvio löytyy myös Kiiltomadosta.





Kommentit

  1. Kiva että luit tämän. Tämä on yksi minun suosikkikirjojani, enkä malta odottaa kirjailijan syksyllä ilmestyvää uutuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, olinkin jo unohtanut syysuutukaisen :o Ooh, sitä tosiaan odotellessa! <3

      Poista
  2. Minä olen sellainen harvinaisuus etten tiedä mitään tämän kirjan juonesta. Olen tarkoituksella lukenut muiden postaukset tästä kirjasta hyvin ylimalkaisesti. Tänään vihdoin hain kirjastosta Harjukaupungin salakäytävät luettavakseni. Odotan jo innoissani että pääsen lukemaan. Olen kylläkin ihan ymmyrkäisenä, sillä en tiennyt että kirjasta on kaksi erilaista versiota. Kumpikohan minulla sattuu olemaan. Pitääpä alkaa perehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkistävää kuulla, että on niitäkin, joille juoni ei ole tuttu. :) Silloin tällöin, kun tuntuu, että kannattaako juonta selittää, jos kirjasta on kirjoitettu monia arvioita. Ehdottomasti pitää tulla lukaisemaan sitten arviosi, kun saat kirjan luettua! Luin muistaakseni Suketuksen blogista, että olit saanut selville, kumpi versio sinulla on (rouge). Minun pokkarissani ei sen kummemmin mainittu version nimeä, mutta takasivulla luki nettisivu, josta toinen versio löytyy ja sitä kautta selvisi, kumpi minulla oli. Toivottavasti Harjukaupunki on mieleesi. :)

      Poista
  3. Hauska sattuma, minä luin tämän myös juuri (itse asiassa aamulla viimeiset sivut)! Luulin, että olen ehkä viimeinen ;)

    Kypsyttelen vielä omaa tekstiäni, sillä en ihan osaa vielä sanoa, mitä tykkäsin. En hurmaantunut, sen voin sanoa jo nyt, mutta jotain oudon kiehtovaa kirjassa kyllä oli – vaikka minustakin se oli tylsä liian pitkään. Mutta palaan asiaan omassa tekstissäni toivottavasti jo lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, samaa mietin minäkin Suketus ;) Kävinkin arviosi lukemassa ja kommentoimassa. Samankaltaiset kokemukset meillä olikin. Nyt sitten vain syksyn uutukaista odotellessa.

      Poista
  4. Ihastuttava kuva ihanasta kirjasta! :)

    Mulle kävi samat, ajattelin lukiessa, että loistava kirja, ei kuitenkaan Lumikon veroinen... Vasta loppupuolella tapahtui lopullinen rakastuminen.

    Millään ei malttaisi sinne syksyyn odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika. :) Meillähän on sitten ollut samankaltaiset tuntemukset. Syksyä tosiaan odotellessa, oih!

      Poista
  5. Kiitos hyvästä tekstistä, alkoi itseänikin kutkuttaa!

    Varsinkin hyvältä kuulostaa se, jos kirja antaa erityisen merkityksen/latauksen sellaisille paikoille, joiden läpi muuten tulisi surutta lompsittua. Jyväskylässäkin kun tulee melkein kerran vuodessa käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Risto, toivottavasti luet tämän kirjan vielä! Jääskeläinen on kyllä ehdottomia suosikkejani. :)
      Jyväskylää tunteville/siellä asuville tämä on varmasti nappivalinta. Ehdottomasti täytyy ottaa tämä kirja mukaan, kun joskus tulee matkailtua Jyväskylään.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!