tiistai 2. heinäkuuta 2013

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Seuraelämän säännöt (Rules of Civilicity),
Amor Towles. Wsoy, suomeksi 2012 [2011].
suom. Hanna Tarkka. Aikamme kertojia -sarja. 445 s. 


Hämyisiä jazz-klubeja. Kimaltelevia iltamekkoja. Shampanjakuplia ja martiinilaseja. 30-luvun tyylikäs New York ja Manhattan. Amor Towlesin esikoisteos Seuraelämän säännöt (suom. 2012) tarjoaa kaikkea tätä glamournälkään. Towlesin teoksen perustana toimii Gerorge Washingtonin nuorena poikana laatima ohjekirja, johon kuuluu 101 sääntöä, miten käyttäydytään seurassa. Nuo ohjeet löytyvät liitteenä teoksen lopusta.

Katey ja Eve, parhaat ystävykset, ovat juhlistamassa vuoden 1937 viimeistä iltaa. Tytöt ovat laatineet tiukan suunnitelman, miten saada vähät rahat riittämään, mutta martinilasien kiusaus vie voiton eikä rahaa enää jää ruokaan. Ilta ja seuraavat vuodet saavat käänteen, kun ravintolaan astuu kašhmirtakkiin pukeutunut moitteeton nuorimies. Katey ja Eve joutuvat kokeilemaan useampaa huomion herätystaktiikkaa ennen kuin saavat miehen liittymään seuraan. Tinker Greyksi osoittautuva pankkiiri tarjoaa tytöille lasillisia ja kertoo etsivänsä veljeään. Kolmikko tapaa illan jälkeen vielä uudelleen, kun Tinker lupaa viedä tytöt jonnekin hienoon paikkaan. Illanvietto hersyy naurua ja iloa. Eve ei voi kuitenkaan aavistaa, miten oikeaan hänen vastauksensa osuu kysymykseen, minkä vuoden hän haluaisi elää uudelleen: Tämän tulevan vuoden. Ilta nimittäin saa odottamattoman käänteen, jonka jälkeen glamourin hehku ei enää milloinkaan ole samanlainen.

Seuraelämän säännöt on tarina ystävyydestä ja rakkaudesta, mutta ennen kaikkea nuoren naisen, Kateyn, valinnoista ja siitä, minne ja minkälaisiin tilanteisiin ne hänen elämänsä johtavat. Katey osoittautuu määrätietoiseksi ja vahvaksi naiseksi. Eve sen sijaan on räiskyvämpi persoona, jonka luonnetta rauhallinen Katey tasapainottaa. 

Parikymppisenä, kun edessä on vielä paljon aikaa, aikaa jota tuntuu riittävän sadoille ratkaisemattomille asioille, näkemyksille ja niiden muuttamiselle, nostamme pakasta kortin ja joudumme siinä paikassa päättämään, pidämmekö sen ja hylkäämme seuraavan vai hylkäämmekö ensimmäisen ja pidämme toisen. Ja ennen kuin edes tajuamme, pakka on pelattu, ja hetkeä aiemmin tehdyt päätökset muovaavat elämäämme kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. 

Valitsin Towlesin teoksen luettavaksi, sillä kaipasin vaihteeksi kevyempää luettavaa, jossa voi heittäytyä tarinan vietäväksi sen kummempia ajattelematta. Seuraelämän säännöt osoittautuikin vallan loistavaksi kesäkirjaksi hellepäiviin. Taukoni raskaammista kirjoista jatkuu, sillä luin pari sivua Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -teosta, kunnes tajusin, että haluan vielä nauttia kevyemmistä kirjoista ja tartuin Stockettin Piikoihin. Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä suorastaan ahmin Stockettin teosta. Seuraelämän säännöt sen sijaan on kuin söisi rasiallisen mansikoita ja nauttisi kylmää kuohuvaa. Eihän teos mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus ole ja se tuskin säilyy pitkään mielessä, mutta henkilöhahmojen parissa viihtyy ja itse unohduin pitkiksikin ajoiksi seuraamaan elegantteja seurapiirijuhlia ja ihmissuhdekiemuroita. Yhdysvaltojen ja muun maailman ajankuvaus takaa sen, ettei Towlesin teos jää pinnalliseksi ja tahmeksi hattaraksi. 

Koska turhamaiseen puoleeni vetoaa pieni luksus ja glamour, suorastaan paloin halusta jatkaa teoksen lukemista heti aamiaispöydässä kahvikupposta siemaillessa ja auringon halkoessa kirjan sivuja. Vaikka tässä blogeissa suklaalevyynkin verratussa teoksessa on vetävä alku, tarina pitkittyy liikaa. Teoksen loppua kohden alkoi tuntea samanlaista väsymystä kuin aamun pikkutunneille jatkuvasta juhlinnasta; mieli tahtoisi jo nukkumaan, mutta ystävät eivät tahtoisi päästää lähtemään. Samaa kuiski kirjakin: Jää, ihan hetkeksi, jooko. Ei näin hyviä juhlia vielä voi lopettaa. Ei ihan vielä. Minun piti jopa tätä kirjoittaessani tarkistaa, miten teos edes loppui, sillä se oli jo pyyhkiytynyt mielestäni. Tarina väsähtää, koska kerronta on hidasta ja viipyilevää. Se pysähtyy nauttimaan tunnelmasta ja kuvailemaan esineiden kaiverruksia, timanttien säihkettä ja miljöötä. Itselläni jäi muutama asia Evestä epäselväksi, koska hänen valintojensa syitä ei juurikaan selitetty. Se jäi eniten kaihertamaan mieltä. 

Seuraelämän säännöt on mainio valinta kesäkirjaksi laiturin nokkaan, rannalle tai riippumattoon. Ja koska suklaa sulaa kesällä eikä sitä näin ollen kannata pakata rantakassiin, voi valita tämän Towlesin teoksen korvaamaan sen. Takaan, että Seuraelämän säännöt tarjoaa ainakin lähes yhtä makean palasen luksusta arkeen. 

New York totisesti panee ihmisen uuteen uskoon, vai mitä?

Towlesin teoksen ovat lukeneet myös SusaMariaKaroliinaTuuliaMinnaKatja ja Laura. Osa viihtyi, osa jäi kylmäksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!