lauantai 17. elokuuta 2013

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Vanhus ja meri (The Old Man and The Sea),
Ernest Hemingway. Tammi 2009 [1952].
suom. Tauno Tainio. 133 s


Mitä teen sitten, jos se päättää lähteä alas, sitä en tiedä. Mitä teen, jos se sukeltaa pohjaan saakka ja kuolee, sitäkään en tiedä. Mutta jotakin minä teen. Montakin temppua voi tehdä. 

Olen viime aikoina kahminut enemmän uudempia kirjoja, joten eräänä kirjastokäyntinä aloin potea klassikkonälkää. Olen haastanut itseni tänä vuonna lukemaan Dostojevskin Idiootin, mutta ihan vielä ei ole järkäleen aika (saapa nähdä, milloin se oikea on). Päätin sen sijaan paikata yhden aukon sivistyksessä ja nappasin mukaani Ernest Hemingwayn tunnetuimman teoksen Vanhus ja meri (2009 [1952]). Se hämää lukijaa armotta lyhyellä sivumäärällään. Tarina miehestä, joka lähtee kalastamaan avomerelle, saattaa kuulostaa äkkilukaistulta mutta on kaikkea muuta. Pahimmillaan voikin käydä niin, että hieman yli sata sivua ei olekaan koskaan tuntunut yhtä tahmealta ja pitkästyttävältä. 

Alussa olivat meri, kala ja vanhus. Kumpikin käyvät kiivasta kamppailua elämästään eikä kummallakaan ole aikomus luovuttaa. Vanhuksen mielessä siintää ajatus mahtavasta kotiinpaluusta, joka huiskauttaisi tähän asti kestäneen huonon kalaonnen pois. Miten mahtavaa olisikaan palata sankarina ja antaa hurraa-huutojen kaikua korvissa vielä useita päiviä. Kalan vahvat nykäisyt herättävät vanhuksen haaveistaan; vielä ei ole aika juhlia. Ensin on tehtävä uuvuttava työ. Kysymys kuuluu, kumpi väsyy aiemmin: heikko vanhus vai voimakas kala?

Vanhus ja meri haastaa lukijan rauhottumaan, olemaan hiljaa ja keskittymään vanhuksen ajatuksenkulkuun tai vain kuluvaan hetkeen. Sillä vaikka mitään ei tapahtuisi, vanhus miettii elettyä elämää, potee yksinäisyyttä ja kaipaa poikaa, jolle hän on opettanut kalastamista. Merellä ihminen on eniten yksin ja pakotettu katsomaan elämäänsä silmiin. Miten on eletty ja mitä on elämän mittarissa vielä jäljellä. Vanhus ja meri onkin sävyltään filosofinen, eikä hektisyyttä kannata siitä etsiä. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä tiukemmin vanhus ja kala, luonto ja ihminen, hitsautuvat yhteen kuin veljiksi. Hemingway kuvaa pienin elein mutta kauniisti sitä, miten vanhus alkaa kunnioittaa kalaa ja ehtii katuakin sen pyydystämistä ja omaa ahneuttaan. 

Hemingwayn kynän jälki on vähäeleistä ja pehmeää. Se ei huuda vaan toteaa. Ehkä minun siksi oli välillä vaikea pitää huomio tarinassa eikä muissa mielessä risteilevistä asiossa. Ehkä minulle olisi pitänyt välillä huutaa, vaikka säpsähdinkin aatoksistani kyllä viimeistään sitten, kun kala alkoi uudelleen tempoa siimaa ja vanhus väsyttää sitä. Vanhus ja meri on teos, jota ei voi siirtää sivuun heti sen luettua ja aloittaa samantien toista kirjaa. Vielä sittenkin lukijan on maltettava olla paikoillaan ja tunnusteltava, mitä teos tahtoi lukijalleen antaa. Jollain tavalla olin hieman lukemisen jälkeen pettynyt. En kokenut suurta vaikuttumisen elämystä, jonka luulin saavani. Huomasin tuntemuksieni olevan kutakuinkin samankaltaisia kuin luettuani Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Nyt en tosin ollut maitohapoilla vaan puoliunessa aaltojen keinutuksesta. Vaikka en vaikuttunut, en tyrmääkään. Se jokin ei vain nyt saanut minusta otetta, vaikka pidinkin herttaisesta vanhuksesta ja matkastaan hänen mukanaan. 

Mitä minä sitten opin? Ainakin sen, että vanhusta ei kannata koskaan aliarvioida. Kuuntele häntä, ota opiksi. Äläkä koskaan, koskaan, anna periksi -oli lopputulos, mikä hyvänsä. 

Samantyyppisiä tuntemuksia Hemingwayn teos on herättänyt Suketuksessa. Sen sijaan Jenni S. ja Susa ovat tykänneet enemmän. 







10 kommenttia:

  1. No voihan! Minun piti lukea tämä lukiota varten ja tykästyin suuresti. Juuri tuo taistelu ihmisen ja luonnon välillä sekä vanhuksen periksiantamattomuus ja ajatuksen juoksu tekivät tästä juuri sopivan lukukokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet tykännyt Heidi! Voi olla, että valitsin kirjan luettavaksi väärään aikaan ja olisi pitänyt lukea jotain ihan muuta. Teoksessa on elementtejä, joista pidin (esimerkiksi tunnelma ja juuri luonnon ja ihmisen kamppailu jäivät vahvana mieleen, mutta silti jäi semmoinen "ihan kiva" -fiilis.

      Poista
  2. Tämä on yksi minun lempikirjoistani. Kirja, joka jätti vahvan jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Tintti! Minulla teos ei yllä lemppareihin, mutta olen iloinen, että viimein tämän luin. :-)

      Poista
  3. Minä en ole tätä lukenut, mutta kyllä pitäisi! Toivottavasti en pitkästy hengiltä.

    (Ps. Törmäsin blogiisi vähän aika sitten ja tämä vaikuttaa tosi kivalta. Jään seurailemaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Katri :-D Suosittelen ainakin valitsemaan lukuhetken tarkoin, eli silloin, kun ajatukset harhailee ja väsyttää.

      Ja lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdyt. :-)

      Poista
    2. Voi mikä virhe: eli EI siis silloin, kun ajatukset harhailee ja väsyttää! :-D

      Poista
  4. Sinulla on aurinkoisen näköinen blogi! (Tuo tausta on ihana!)

    Minulla jäi joskus vuosi sitten Vanhus ja meri kesken. En ollut juuri päässyt alkua pidemmelle. Kirja vaikutti kiinnostavalta, mutta jotenkin sen hetki ei ehkä ollut silloin. Ja tosiaan, huomasin kuten sanoit: kirja ei olekaan ihan tuosta noin vain lukaistu, kovin pienestä ja viettomasta ulkonäöstään huolimatta! Jonakin päivänä aion lainata sen vielä uudestaan ja yrittää uudemman kerran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna J! Löysin itse blogiisi vasta hiljan ja aion käydä vierailemassa jatkossakin. :-)

      En ihmettele: Vanhus ja meri vaatii oikean hetken, jolloin ajatukset eivät sinkoile muualle tai väsymys paina mieltä. Aika katala teos siis, kun esittää viatonta. ;-) Hienoa, jos aiot joskus yrittää uudelleen!

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!