torstai 22. elokuuta 2013

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit),
Sarah Winman. Tammi 2012 [2011].
suom. Aleksi Milonoff. 324 s. 

"Mikään ei unohdu lopullisesti, Elly. Joskus maailmaa pitää vain muistuttaa siitä, että olemme tärkeitä ja olemme vielä olemassa."

Kauan hyllyssäni säästelemäni Sarah Winmanin esikoisteos Kani nimeltä jumala (suom. 2012) pääsi luettavakseni heinäkuun lopulla. Odotin kirjalta paljon jo pelkästään houkuttavan nimen vuoksi, mutta myös blogistaniassa bongaamieni ylistävien sanojen innoittamana. Useat hehkuttivat Winmanin teosta yhdeksi viime vuoden parhaimmaksi kirjaksi. Ja nyt tulen minä, vastarannan kiiski.

Kani nimeltä jumala on kuin salaatti, johon on sekoitettu mahdollisimman paljon herkullisia ainesosia, koska kokkaaja ei ole osannut päättää, minkä ihanan raaka-aineen jättäisi kylmästi sivuun. Salaattiin on päässyt niin homoseksuaalisuus, pedofiilia, vakavat sairaudet kuin tuomio murhasta. Mausteiksi on siroteltu rakkautta, johon puraistuaan suu leimahtaa liekkeihin, tragedioita, jotka juuttuvat palaksi kurkkuun ja salpaavat hengen, mutta jonka ystävyyden lempeys jälleen vapauttaa. Minua aiheiden runsaus ei saanut vakuuttuneeksi. Niitä vyöryi niin paljon jatkuvasti lisää, että luin teosta ikään kuin spurtteina. Välillä olin koukussa ja sulahdin tarinaan, kahlasin sivuja, sitten kiinnostus lopahti, kunnes Winman jälleen sai minusta otteen. Lopahdus. Spurtti. Lopahdus. Spurtti. Harmi vain, ettei viimeinen sivu tuonut palkintoa vaan pettymyksen. Jäikö minulla huomaamatta jotain nopeiden spurttien aikana? Kenties, sillä se jokin ei saanut minua tarinasta kiinni. 

Yksi syy teoksen jättämään viileyteen saattaa olla siinä, etten päässyt lähelle henkilöitä ja he jäivät näin etäisiksi. Kani nimeltä jumala jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä päähenkilö, Elly, on vielä lapsi. Monet ovat nauttineet tästä lapsuuden kuvauksesta, jossa Ellyn elämään pomppii jumala -veljen lahja siskolle, jolla ei ole ystäviä. Minä en ihastunut mutta en jäänyt kylmäksikään. Odotin kuitenkin paljon isompaa merkitystä ja roolia kanille, jonka avulla tarinaan oli saatu myös aina niin nautittavaa maagista-realismia. Teoksen toisessa osassa Elly ja hänen veljensä, Joe, ovat jo aikuisia ja elämän maagisuus, jumala, uinuu ikiunta. Winman on luonut tarinaan monipuolisen ja persoonallisen henkilökaartin. Heistä muutamat, kuten vanha Arthur ja Nancy-täti, tuovat vakavien aihepiirien piristykseksi hieman huumoria. Monet henkilöistä ovat sulkeutuneet kuoreensa, minkä vuoksi heidän lähelleen on vaikea päästä. Lukija jää yhtä sivustakatsojaksi kuin Elly, joka tuntuu seuraavan elämää vierestä, varjojen suojasta. Siihen tosin on syynsä. 

Kani nimeltä jumala on runsaudestaan huolimatta ennen kaikkea tarina siskosta ja veljestä. Vaikka tärkeässä roolissa on myös Ellyn ja hänen hullunkurisen lapsuudenkaverinsa Jenny Pennyn ystävyyden kuvaus, kohoaa Ellyn ja Joen suhde korkeammalle. Siitä nappasin sen, mitä kaipasin kirjalta enemmän: tunnetta. Nimenomaan sisaruussuhteen kuvauksesta pidin eniten ja ehkä juuri sen ansiosta en jättänyt kirjaa kesken. Sisaruussuhde on iloa, kateutta, salaisuuksien jakoa, itkua ja pelkoa toisen puolesta. Elämää. Veli on se, joka tuntee sinut parhaiten.

Huomasin blogiarvioista, että monet vertaavat Winmanin esikoista John Irvingin teoksiin. Minuun miehen teokset eivät ole onnistuneet kolahtamaan, mutta jos ne kuuluvat sinun suosikkeihisi, kenties Kani nimeltä jumala siivittää sinut jumalaiseen lukukokemukseen. 

Arvioita kirjasta löytyy valtava määrä, muun muassa Sanna (joka ei vaikuttunut, mutta jolle tunnelma jäi mieleen), Katja (jonka mielestä kirja oli ihana), Susa (joka tiesi jo kannen ja esittelytekstin perusteella rakastuvansa. Arviosta löytyy myös kattava lista muihin blogeihin). 





14 kommenttia:

  1. En ole lukenut Irvingiä, joten en osaa sanoa, onko tuo vertaus mielestäni osuva. Minä pidin tästä kirjasta, vaikka ei tämä suosikkieni joukkoon sentään kohonnut. Luin kirjan alkuvuodesta ja ilahduin kovasti, kun huomasin, että olit kirjoittanut tästä arvion. Kirjamakuja on niin monta kuin on lukijoitakin, ja hyvä niin. En ollut ennen kirjablogien seuraamista tullut kunnolla ajatelleeksi, miten täydellisesti jokin kirja voi jakaa lukijat. Nykyään tiedän, että moni kirja niin kuin kuitenkin tekee. Siksi olenkin opetellut lukemaan arvioita hieman rivien välistä, koska jokin nuivan arvion saanut kirja voikin olla minulle hieno lukuelämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en olen lukenut vain yhden Irvingin (Garpin maailma), mutta kirjailijan tyyli ei kolahtanut. Siksi olen jättänyt Irvingin suosiolla muille. :-) Kokeilehan joskus lukea, niin voit verrata miehen kirjoitustyyliä Kaniin. :-)

      Olet oppinut hyvän lukutavan. On hienoa, että lukijoita on monenlaisia. Tärkeää on olla myös itselleen armollinen: se, ettei pidä itse jostain kirjasta, josta monet muut pitävät, ei tee itsestä huonompaa. Pitää vain sanoa selaviit ja siirtyä seuraavaan kirjaan -kenties se onkin seuraava lemppari. :-)

      Poista
  2. Luin arviosi suurella mielenkiinnolla. :) Minä rakastin Kania, se oli minulle ehdottomasti yksi viime vuoden rakkaimmista kirjoista. <3 On kyllä ihan totta että kirjassa on tosi paljon kaikkea, isoja teemoja, tapahtumia ja henkilöitäkin, mutta silti kokonaisuus toimi minulle mainiosti. :) Ja minulle aina niin rakas brittiläisyys lisäsi vielä jo ennestään ihanan kirjan viehätystä.

    Toivon ja odotan kovasti, että Winman kirjoittaisi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa voisin itsekin sanoa samaa, vaan tällä kertaa olisin kaivannut simppelimpää teosta. Iloinen kuitenkin olen, että luin tämän -ja olisinkin lukenut ennemmin tai myöhemmin. :-) Sisaruussuhteen hieno kuvaus jäi minulle kuitenkin vahvana mieleen ja pidin sen lukemisesta kovasti.

      Poista
  3. Kirja oli ja on mielestän ihana, mutta viime vuoden parhaimmistoon se ei päässyt. Luin kirjaa sairaslomalla selkäkipuisena ja sellaiseen olotilaan kirja sopi hyvin: tarina vei mukanaan, ei haastanut, mutta viihdytti ja kosketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Katja, kirja ennen kaikkea viihdyttää ja koskettaakin. Haahuilevaan kesäpäivään tai sitten toipilaalle varmasti hyvä valinta. :-)

      Poista
  4. Komppaan Saraa (jonka arvion perusteella tiesin rakastavani kirjaa), kirja nousi viime vuoden luettujen ykköseksi ja odotan (pelonsekaisella) innolla Winmanin seuraavaa kirjaa. Irvingiä en ole lukenut, mutta odotukset ovat siihen suuntaan korkealla. Teemoja oli minustakin paljon, mutta kiinnostus ei kohdallani herpaantunut hetkeksikään. Ihana kirja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa kuulla! Uskon, että tämä kirja kyllä kolahtaa osalle lukijoista. :-)

      Poista
  5. Minä pidin tästä hurjasti, eikä kirjan runsaus häirinnyt minua lainkaan. Itse pidin Winmania vähän kuin Irvinginä lapsenkengissä, jotain samaa, mutta tämä oli vain niin paljon kesympää.

    Oli hauska lukea vähän erilainen arvio tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut vain yhden Irvingin, joten ehkä siksi olen vähän huono vertaamaan satavarmuudella Kania miehen teoksiin. Kiinnostavaa siis kuulla tarkennusta. :-)

      Olisin itse kaivannut simppelimpää, mutta en silti kadu, että luin. :-)

      Poista
  6. Minuun tämä ei tehnyt vaikutusta, kirjan ensimmäinen puolisko oli vielä ihan vetävä mutta sitten.. Ei ollut minun kirjani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Jenni, ei ihan minuntyylinen teos. Vaan välillä on petyttävä, että löytyy kolahtava. :-)

      Poista
  7. Minä tykkäsin Kanista. Minä en tainnut edes kiinnittää huomiota "runsauteen"; pidän nimittäin erittäinkin runsaista kirjoista. =D Itse luin ensimmäisen Irvingini melko pian Kanin jälkeen, enkä minä ainakaan tehnyt mitään selkeän havaittavaa yhteyttä näiden kahden välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Irene! Minuun runsaus ei tällä kertaa purrut, vähempi olisi riittänyt. :-) Minulla oli vähän samankaltaiset fiilikset Kania lukiessa kuin Garpin maailmaa aikoinaan lukiessa. Luin molempia spurtteina: välillä innosti, välillä ei kiinnostanut yhtään. Irvingin olen jättänyt sen jälkeen muille, samoin taitaa käydä Winmanin kanssa.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!