perjantai 20. syyskuuta 2013

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä

Tule risteykseen seitsemältä, Joel Haahtela.
Otava 2002. 207 s.

Siinä on minun perheeni. Se ajelehtii maan halki kuin hylky, laiva ilman kapteenia, lapsi ilman isää. Musiikki on sen laiva ja meri sen soperteleva sydän. 

Yllä oleva lainaus on mielestäni yksi upeampia ilmauksia Joel Haahtelan teoksessa Tule risteykseen seitsemältä (2002). Teoksen kieli heittäytyy tarinan päälle kauniisti laskeutuvan silkin tavoin. Kielen sävel on haikea ja salaperäinen niin kuin viiden muusikkoystävysten soittinten rytmit Portugalin sinertävässä illassa. Kertoja, nuori Augusto, tahtoo nähdä kotikylänsä ennen kuin meri murentaa sen lopullisesti kitaansa. Pienessä kalastajakylässä asuu Auguston äidin lisäksi myös leskeksi jäänyt Lena, entinen rakkaus, jonka palo ei vielä ole täysin sammunut. Paitsi Lenan tunteet Augusto toivoisi selvittävänsä kadonneen isänsä, perhostutkija August Kalmin, mysteerin. Aikaa ei ole paljon, sillä meri saattaa huuhtoa salaisuudet tiehensä milloin vain.

Minulle merkityksellisimmäksi osoittautui muusikoiden Auguston, Inêksen, Josén, Pedron ja Fernandon ystävyyden kuvaus. Heidän ystävyytensä kaikuu kauniisti ja lämmittää lukijaa. Ystävysten kokemissa tapahtumissa on pilkettä silmäkulmassa, elämäniloa. Tarinan edetessä paljastuu yllättäviä seikkoja, kun selviää, miten he ovat päätyneet ystäviksi. Tule risteykseen seitsemältä koostuukin suurelta osin myös muistojen palasista, joista ihminen, tässä tapauksessa Augusto, kokoaa osista elämänsä palapeliä; ensin helpommin löytyvät reunaviivat, hiljalleen loput. Haastavimpia ovat ne muistojen palat, joiden löytyminen vaatii isoja ponnistuksia.

On hiljaista ja kasvoilleni putoaa pisara, sitten toinen, kolmas ja vedestä tulee viiruja, taivaasta tähkiä, sade tunkee suuhun, kyynelistä kalvas kylpy.

Tule risteykseen seitsemältä soi paitsi fado-kitaran lempeää rytmiä myös sinisten kaakeleiden hiljaisuutta. Se kuljettaa lukijan niin elävästi Portugaliin, että tekisi samantien mieli varata matka Lissaboniin, jonne toivon vielä jonain päivänä pääseväni. Haahtelan teos onnistui välittämään kiireettömyyden, meren suolaisen tuoksun, aaltojen verkkaiset lyönnit rantakiviä vasten ja musiikin unenomaisen keinunnan. Teos sisältää siis juuri niitä elementtejä, jotka ovat Haahtelaa lukeneille muodostuneet tutuiksi. Silti olen jatkanut kyllästymättä enkä ole jättänyt tutustumista tuotantoon kesken, vaikka jokin teos, kuten Katoamispiste, ei ole kolahtanut yhtään. Avain siihen, miksi Haahtelan teoksista nautin, löytyy, kuten Tule risteykseen seitsemältä -teoksestakin, niiden mystisestä tunnelmasta ja ennen kaikkea herkästä, runomaisesta kielestä. Haahtelan tuotannosta minulla on enää lukematta ensimmäisin, Kaksi kertaa kadonnut ja hiljattain ilmestynyt uutukainen, Tähtikirkas, lumivalkea. Sen aion hankkia omaan hyllyyni mutten ole pitänyt kiirettä. Ensimmäiset sanat kuitenkin olen lukenut kirjakaupan hyllyjen välissä mutta taidokkaasti jättänyt teoksen vielä odottamaan -kenties tähtikirkasta säätä, lumivalkeaa aamua. 

Tule risteykseen seitsemältä on laajalti blogattu. Teos sai Saran kaipaamaan Portugalin hämyiseen iltaan, ja Susa kirjoittaa, että Haahtelan sanoja voisi tautoida sieluunsa. Linnea sen sijaan pääsi kerronnan rytmiin puolivälissä, ja Katja piti vahvuuteni erityisesti teoksen tunnelmaa. 





11 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta tiesin vain epämääräisesti, että se liittyy Portugaliin. Nyt valaistuin :) Lissabonissa kauan asuneena kirja kiinnostaa todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sitten sinun täytyy ehdottomasti lukea tämä kirja! :-)

      Poista
  2. Minäkin luin juuri Haahtelan. Nyt olen lukenut kaksi, ja kyllä minusta taitaa olla pikkuhiljaa kehkeytymässä fani... =D Ihmeiden aika ei ole ohi. Tämäkin kirja sitten joskus vuorossa, kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Irene! Ja mikä parasta, sinulla on vielä monta Haahtelaa jäljellä.. ;-) Oma ykkössuosikkini on Naiset katsovat vastavaloon, mikä osaltaan johtuu siitä, että se oli ensimmäinen Haahtelani.

      Poista
  3. Onpas kivasti taas Haahtela-juttuja ilmassa. :) Tämä kirja on ehkä parasta ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneekö syksyn vaikutusta, että Haahtelan mystistä tunnelmaa on esillä jälleen. :-) Kaksi kertaa kadonnut odottaa jo lainattuna. Uusimpaan tartun vähän myöhemmin, vaikka se kiinnostaakin kovasti. Hyvää kannattaa odottaa.

      Poista
    2. Pekka, olen niin samaa mieltä kanssasi. Tämä kirja ON parasta ikinä. <3

      Poista
  4. Tule risteykseen seitsemältä on yksi parhaista! Yksi parhaista Haahteloista, ja tällaiselle fanille tietenkin yksi lempikirjoista. Minäkin luin tällä viikolla Haahtelaa, sitä uusinta ja ilahduin hurjasti tullessani tänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin silmäilemässä arviotasi, kommentoida vielä pitäisi. :) Minun uusin Haahtelani on vielä kaupassa, mutta aikanaan sen sieltä nappaan.. ;) Minun ykköslempparini on varmastikin aina Haahtelalta Naiset katsovat vastavaloon, koska se oli ensimmäiseni ja siksi rakas. Heti tiukasti perässä Elena ja tämä.

      Poista
  5. Aah. <3 Jos olisi pakko valita vain yksi Elämänsä Kirja, minä valitsisin tämän. Tämä teos on minulle niin rakas ja tärkeä, etten osaa sitä edes selittää. Ja lienee sanomattakin selvää, että tämä on siis minun suosikki-Haahtelani. :) Että joku voi osata kirjoittaa jotakin näin kaunista ja sielukasta, pakahduttava ajatuskin. Ja sinä kirjoitat tästä ihanasti - nyt tekisi mieli hakea kirja hyllystä ja lukea jälleen kerran. Ehkäpä teenkin niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arviostasi huokuikin vahvasti lukukokemuksesi intiimiys. :) Minulla tämä ei yllä ihan ykköseksi Haahteloiden tai Elämäni kirjojen osalta, mutta Haahteloiden osalta kärkikolmikkoon kylläkin. :) Oih, ihanaa, että arvio kenties siivitti sinut kirjan äärelle -vähintäänkin sen tunnelmaan. <3

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!