sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Johan Bargum: Syyskesä

Syyskesä (Sensommar), Johan Bargum.
Tammi 1993.  suom. Rauno Ekholm. 124 s. 


Johan Bargum on minulle entuudestaan tuttu Syyspurjehduksesta (2012). Kiinnostuin miehen vanhemmasta teoksesta, Syyskesästä (1993), luettuani Saran arvion ja kipitin suorinta tietä kirjastoon; Tuon kirjan lukisin vielä tänä syksynä! Syyskesässä aurinko siivilöityy kaihdinten välistä, kutsuu lempeään syyskesäiseen ulkoilmaan. Tunnelma on verkkainen, odottava. Kertoja, Olof, hänen Yhdysvaltoihin muuttanut pikkuveljensä Carl ja tämän vaimo Klara sekä lapset Sam ja Sebastian ovat kokoontuneet vanhaan saaristohuvilaan. Yhdessä sen huoneista makaa kuoleva äiti, juuri samoin kuin isä kauan sitten. Perheen viimeisen yhteisen viikon jakavat myös diakonissa Heidi ja Tom-setä, äidin miesystävä.

Veljekset, Olof ja Carl, eivät ole olleet yhteydessä toisiinsa vuosiin. Taivaanrantaan kohoaa hiljalleen ukkospilviä, ja ilma kipinöi hiljaa myös Olofin ja Carlin välillä. Patoutuneet eripurat, sanomatta jätetyt sanat ja veljeskateus saavat ilman roikkumaan raskaana. Kuoleva äiti jää lopulta taustalle, kun menneisyyteen sullotut tapahtumat ja salaisuudet palaavat nykyhetkeen. Äidin rooli tosin ei ole merkityksetön, koska juuri hänen tahdostaan perhe on jälleen koossa ja selvittämässä sotkuista ihmissuhteiden lankakerää. 

Bargumilla on taito kirjoittaa pieniä, vahvoja kirjoja. Syyskesän verhoaa surumielisyys, johon solmussa olevat ihmissuhteet lisäävät sydämen tykytystä. Bargum ei kuitenkaan sorru ylenpalttiseen draamaan vaan kuvaa ihmisten välistä kitkaa hienoeleisesti. Huumoria ei ole paljon muttei sitä ole unohdettukaan: siitä hauskoja sanaleikkejä keksivä sisar-Heidi pitää huolen. Hän keksii levottomalle Sebastianille, milloin mitäkin puuhaa, jotta aikuiset saisivat rauhan. Pidin muumimammamaisesta sisar-Heidistä paljon mutta myös hiljaista viisautta huokuvasta Tom-sedästä, jossa on kiinnostavaa salaperäisyyttä. Bargumin luomat henkilöt ovat tarkoin luotuja, kaikista löytyy kiinnostavia piirteitä. Sam on lapsista hiljaisin ja huomaamattomin, Sebastian sen sijaan rauhaton ja räiskyvä. Aikuiset veljekset Olof ja Carl ovat aina taistelleet äidin suosiosta, poteneet mustasukkaisuutta. Olof pelkää yhä aikuisiälläkin voimakastahtoista pikkuveljeään, joka jo suunnittelee vanhan saaristohuvilan modernisointia. Olofissa minua välillä häiritsikin se, miten helposti hän antaa veljensä astua varpailleen ja miten hän ennemmin kyyristyy piiloon kuin hiiri. Toisaalta tämä ei häirinnyt lukukokemustani merkittävästi.

Syyskesä on kauniin kuulas teos, jonka haikea tunnelma ja näyttämönä toiminut saaristolaishuvila ovat yhä mielessäni vahvoina. Bargum kuvaa taidolla muistamista ja unohtamista sekä sitä, miten ihminen rakentaa menneen aina uudelleen pienistä muistinpalasista. Ja silti: joskus on parempi unohtaa kuin muistaa.  

Vielä ehdit tarttua Syyskesään ennen kuin lumi peittää maan. Teosta on luettu varsin runsaasti blogeissa. Arvion ovat kirjoittaneet esimerkiksi MariaKatja (joka vertaa Bargumin teoksia Joel Haahtelaan) ja Sanna. Kurkkaa lisäksi Kirjavinkkeihin

4 kommenttia:

  1. Kävin lukemassa kauniin arviosi jo aiemmin puhelimella, mutta palasin nyt erikseen kommentoimaan (kun se puhelimella tuntuu niin takkuiselta :).

    Syyskesässä on tosiaan parasta sen vahva tunnelma; luulen että tarina itsessään tulee unohtumaan ajan myötä, mutta tunnelma jää mieleen elämään. Bargum on taitava, ja minä haaveilen lukevani Syyspurjehduksen vielä tämän kuun aikana. Ihanasti kirjoitit! <3

    VastaaPoista
  2. Nyt just soitan kirjastoon! Olisin niin halunnut tämän kirjan omaksi...nyyyyh.

    Rrrrrakastan Bargumin Syyspurjehdusta, joten on tähtiin kirjoitettu, että tämä on minun kirjani.

    Ihana, ihana arvio ja kuvakin säestää tekstiä.

    VastaaPoista
  3. Kirja on luettu: Kiitos, että olit primus motorini ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, miten ihana kuulla Leena! <3 Tulen lukemaan arviosi piakkoin!

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!