Kjell Westö: Kangastus 38

Kangastus 38 (Hägring 38), Kjell Westö.
Otava 2013. 334 s.
Käsikirjoituksesta suom. Liisa Ryömä.


Olin ajatellut, että pyytäisin lempikirjailijani Kjell Westön uusimman romaanin Kangastus 38 (Otava 2013) joululahjaksi ja lukisin sitä samalla konvehteja napostellen. En kuitenkaan malttanut odottaa jouluun eikä se harmita yhtään. Rakastuin. En muista pitkiin aikoihin lukeneeni näin vahvaa romaania. Olen jo viikko sitten yrittänyt aloittaa tämän arvion kirjoittamista siinä kykenemättä. Oikeiden sanojen löytäminen tuntuu yhä vaikealta. Muistelin, että olin samassa tilanteessa muinoin, kun yritin kirjoittaa arviota MKK-teoksesta. Lopetin tuolloin arvioni sanoihin: Rakastan. Kun sanat eivät riitä, voi kylpeä tunteessa. Niinpä päätin listata sanoja, jotka kuvaavat lukemisen aikana ja sen jälkeenkin heränneitä tunteita ja yritän niiden avulla kertoa lukukokemuksestani.

Lämpö. Tunne, jota ei voi olla kokematta Westön luomia henkilöhahmoja kohtaan. Eletään vuotta 1938. Vaikka vuoden 1918 myrskyt ovat takanapäin, ne muistuttavat itsestään vähän väliä kipeänä raapaisuna sydänalassa. Claes Thune toimii asianajajana omassa firmassaan, jonka konttoristiksi hän on palkannut rouva Wiikin. Thune aistii työntekijäänsä ympäröivän salaisuuskimpun mutta koska hän on hiljan menettänyt vaimonsa parhaalle ystävälleen Robi Lindemarkille, Thunella on tarpeeksi omien surun sirpaleiden kokoamisessa. Thune on ihailtavan sovinnollinen, sillä vaikka hän välillä piikitteleekin Robia, mies ei kuitenkaan ole lyönyt ystävyyssuhdetta säpäleiksi. 

Thunen kertojanäänen kanssa vaihtelee rouva Wiik, joka on vain yksi nimi kolmesta. Työpaikallaan rouva Wiik on korrekti, rypytön ja huoliteltu punaisia kynsiä myöten. Ystäviensä kesken naista kutsutaan tuttavallisesti Matildaksi. Lisäksi rouva Wiikin kodin nurkasta voi astua esiin suorasanainen Miljaneiti, jonka näkeminen voi saada rouva Wiikin pureskelemaan hoidetut kynsinauhat piloille. Matildan keino laastaroida haavoja on piiloutua hämyiseen elokuvateatteriin kuuntelemaan kelanauhan rahinaa ja antautumaan lempinäyttelijöidensä luomille tarinoille. Kuten laastarit yleensä, pian ne repsottavat ja irtoavat. Kun elokuvateatterista astuu ulos, on vastassa Helsinki yhtä muuttumattomana kuin ennenkin, kerta toisensa jälkeen. Siksi Matilda saattaakin käydä katsomassa saman elokuvan useamman kerran. 

Thune ja Matilda saavat toisiltaan lohtua suruihinsa kahdenkeskisten keskustelujen avulla. Hiljalleen heidän välilleen kasvaa luottamus, jonka rohkaisemana Matildakin uskaltaa paljastaa itsestään enemmän. 

Paikoin väsymystä. Tunne, jolta en voinut aina välttyä, kun Thune kokoontui Keskiviikkokerhon kanssa. Siihen kuuluvat Thunen ystävät, jotka kokoontuvat keskiviikkoisin vuorollaan toistensa luo keskustelemaan kuumimmista puheenaiheista, usein politiikasta. Jos kielen kannat eivät jo valmiiksi ole auki, tilanne korjaantuu nopeasti usealla alkolilasillisella. Keskiviikkokerho on siis kuin mikä tahansa ystävysten kokoontuminen, jossa parannetaan maailmaa samalla ruokaa ja juomaa nauttien. 

En olisi saanut lukea Keskiviikkokerhon tapaamisista väsyneenä, sillä sen takia seurasin miesten keskustelua välillä kuin unessa. Kaipasin niinä hetkinä kovasti Matildaa. Hänessä miesten viikon tapaamishetki herättää pelkoa, sillä joutuessaan kerran tarjoilemaan seurueelle, Matilda kohtaa kauhun silmästä silmään. Muistot vyöryvät kuin hyökyaalto hänen päälleen, hengittäminen vaikeutuu. Mikään ei ole enää kuin ennen. 

Keskiviikkokerhossa kaikkein kiinnostavinta ovat sen erilaiset jäsenet. Joukkoon kuuluu myös yksi juutalaismies, jonka mieli alkaa säröillä Helsingin olympialaisten sadan metrin juoksun muunnellun tuloksen vuoksi. Tämä virhe oikaistiinkin Kangastuksen myötä. 

Hämmennys. Tunne, joka valtaa lukijan viimeisellä sivulla. Sen verran, mitä olin arvioiota etukäteen silmäillyt, tiesin, että kirjan lopussa minua odottaisi jotain yllättävää. En kuitenkaan osannut odottaa niin valtaisaa hämmennystä! "Mitä ihmettä?!" huudahdin. Luin viimeiset rivit kerta toisensa jälkeen uudelleen henkeäni haukkoen. Lopulta vain istuin kirja kädessäni pitkän tovin osaamatta tehdä mitään. En muista, milloin olisin kokenut yhtä mullistavan yllätyksen vielä kirjan viimeisellä sivulla -tuskin koskaan. Vielä nytkin, viikko teoksen lukemisen jälkeen, olen yhä mykistynyt. En osaa enää muuta kuin kiittää itse kirjailijaa, Kjell Westöä, ja suomentajaa, Liisa Ryömää, hienosta työstä. Tähän kirjaan vielä palaan.

Kangastusta on luettu ja sitä on huokailtu monessa blogissa. Tässä muutamia: SuketusSaraKaisa Reetta T. ja MinnaLue myös Hannan kirjoitus lukupiiristä, joka järjestettiin Helsingin Kirjamessuilla.








Kommentit

  1. Tämä on hieno kirja, todella. Ja saat siitä paljon kerrottua tekstilläsi. Ymmärrän kyllä, että tästä on ollut vaikeaa kirjoittaa. Minustakin voimakkaimmat lukukokemukset ovat yleensä hankalampia sanallistaa.

    Tässä kirjassa vaikuttavinta on rouva Wiik. Miten hienosti hänen mielensä ja sen säröily kuvataankaan! Ei voi kuin nöyränä ihailla kirjailijan taitoa kertoa tarinaa ja tehdä se eläväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sain jotenkuten sanottua jotakin. :) Paljon tosin jäi sanomattakin mutta kauan pähkäiltyäni annoin lopulta vain olla, kun en olisi saanut sanoja järkevään muotoon.

      Olen samaa mieltä, rouva Wiik on tarinan ydin ja ranka. Nautin suunnattomasti hänen kertojan osuuksistaan, ah.

      Poista
  2. Myönnän hieman häpeillen etten ole vielä yhtään kirjaa lukenut kirjailijalta...Tämä pitäisi ehdottomasti korjata! Arviosi on todella upea ja sai kiinnostumaan kirjasta vielä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Jenni, suosittelen lämmöllä tarttumaan Westön teoksiin! Hän on jo pitkään ollut lempikirjailijani, mutta silti vanhempaa tuotantoa on vielä lukematta. Leijat, MKK ja Älä käy yöhön yksin on luettuna, ja niistä rakkain on MKK. En tahdo miettiä, kumpi on rakkaampi: MKK vai Kangastus. Molemmat. :)

      Toivon todella, että lukisit Kangastuksen. <3 Mukava kuulla, että sain sinut kiinnostumaan siitä! :)

      Poista
  3. Viimeisen rivin yllätys kuulostaa kieltämätt houkuttelevalta... En ole lukenut Westön kirjoja, mutta pitäisi varmaan tutustua. Arastelen hieman hänen kirjojaan, kuvittelen niiden olevan liian Helsinki-keskeisiä. En tiedä miksi se minua sitten häiritsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti lukisit vielä joskus, vaikka juuri tämän Kangastuksen! :) Minun Helsinkini on juuri Westön Helsinki, rakastan hänen Helsinkiään. Itse en ole kokenut, että teoksissa alleviivattaisiin liikaa Helsinkiä, ennemmin se soljuu kauniisti mukana.

      Poista
  4. Kiitos tästä ihanasta arviosta, siitä huokuu Kangastuksen upea, omintakeinen tunnelma! <3
    Kirja oli minullekin väkevä ja kokonaisvaltainen lukukokemus. Ja sen lopetus oli täystyrmäys! Tuntui, kuin olisin sananmukaisesti saanut iskun palleaan luettuani kirjan viimeisen sivun. Meni hetki, ennen kuin henki kulki taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimani! :)

      Rakastin tätä kirjaa niin! Juuri samalla tavalla koin itsekin kirjan lopun, huh. En muista, milloin olisin viimeisellä sivulla yllättynyt niin valtaisasti, että hyvä, kun ei tippunut sohvalta. :) Toivon sydämestäni, että Kangastus voittaisi Finlandian. <3

      Poista
  5. Nyt vasta ehdin tänne kommentoimaan! Ja ihan aluksi on sanottava: ihana, ihana kuva! <3 Ja toiseksi: olet kirjoittanut todella upean arvion, joka sai minut haluamaan lukea Kangastuksen uudelleen nyt heti.

    Olemme tainneet lukea ja kokea Kangastuksen melko samalla lailla. Minäkin rakastin sitä syvästi, ja luulen sen jäävän mieleeni tämän vuoden parhaana kirjana. Ja minäkin liputan Westön ja Kangastuksen puolesta Finlandia-mittelöissä (vaikka luulenkin että voiton vie lopulta jompikumpi järkäle, Sahlberg tai Pelo).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mahtavaa, että sain sinut haluamaan lukemaan kirjan uudelleen <3 Minäkin aion sen vielä joskus uusiksi lukea, koska varmasti paljon pieniä asioita jäi huomaamatta. Esimerkiksi keskiviikkokerhon osa keskusteluista livahti salakavalasti ohitseni, vaikka kuinka yritin keskittyä. Olen suositellut tätä kaikille, jotka vapaa-aikanaan lukevat. :)

      Poista
  6. Olen samaa mieltä kuin Sara ja sinä, F-palkinnoista ja tästä kirjasta. Sen lumoa on vaikea selittää, tosiaan sanat eivät riitä, tätä elää tunteella. Mikä käy sinun arviostasikin hienosti esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muita F-ehdokkaita en olekaan lukenut. Pidetään Westölle peukkuja! Kiitos sanoistasi Arja. :) Tästä kirjasta olikin vaikea saada tunteita sanoiksi eikä arviota pystynyt heti alkaa kirjoittaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!