Peter Franzén: Tumman veden päällä



Tumman veden päällä, Peter Franzén.
Tammi 2010. 320 s.


Mie ajattelin siinä kaiteen kohalla, tumman veen päälä, korkiala, että nyt pappaa vietiin viimisen kerran, mutta kaije tuliki niin läheltä, että nappasin siitä toisela käelä kiinni. Piän kaiteesta kiinni ja uskokkaa tai äläkää, mutta mie olin aivan vaakasuorasa niinko tuo sänkyn reuna", pappa näyttää sormellaan sängyn laitaa ja me olemme siskon kanssa kauhuissamme.

Peter Franzénin ainakin osittain omaelämäkerrallinen Tumman veden päällä (2010) on pala pienen Peten lapsuutta 70-luvun Pohjois-Suomessa, taaperosta ekaluokkalaisen ensimmäiseen suvivirteen. Sain kipinän napata teoksen omasta hyllystä lomalukemiseksi, koska myös viime vuonna ilmestynyt jatko-osa Samoilla silmillä kiinnostaa. Tumman veden päällä on lapsen naurua ja tutkimisen iloa, sillä jokainen päivä on uusi seikkailu. Peten lapsuus ei kuitenkaan ole huoletonta; isän askeleet ja äänensävy saavat varovaisuuden ja pelon kutittamaan niskaa. Tunteet myllertävät pikku-Peteä: toisaalta isää rakastaa, toisaalta jokainen äitiin osuva isku kasvattaa vihaa isää kohtaan. Äiti yleensä pakenee lastensa kanssa mummolaan ja yrittää parhaansa mukaan suojella heitä mutta kestää aikansa ennen kuin hän suuttuu lopullisesti, viimeisen kerran.


Teoksen luvut ovat lyhyitä tuokiokuvia, lapsenmittaisia: tärkeimmät tapahtumat, joiden verran on ehtinyt leikeiltään pysähtyä hetkeksi. Vaikka Peten lapsuus sinertää perheväkivallan mustelmia, se hymyilee monissa pienissä mutta merkittävissä hetkissä. Näissä onnellisimmissa muistoissa raikuvat papan vitsit ja tämän jännittäviksi värittämänsä kertomukset, kielellä maistuvat mummon tekemät herkut ja saunan jälkeisen limpparin makeus. Parhaan kaverin, Pekan, kanssa rakennetaan maailman upeinta lumiluolaa ja pikkusiskon kanssa kikatetaan hullunkurisille jutuille niin että äitiäkin hymyilyttää. Juuri näiden rakkauden hellimien muistojen ansiosta riipaiseva tarina saa lämpöä. Etukäteen luulin, että tarina olisi tammikuisen synkkä mutta pahuus ei tungekaan päällimmäiseksi. Päinvastoin tunnelma on lohdullinen ja valoisa. Pete on kuin aikaisen kevään leskenlehti, joka rohkeasti puskee pintaan uhmaten yllättävän pakkasen mahdollisuutta huutaen: En minä sinua pelkää! Mielenkiintoista onkin myöhemmin lukea jatko-osa ja selvittää, miten paljon isän varjo näkyy murrosikäisen Peten elämässä ja läheneekö suhde biologiseen Helsingissä asuvaan isään, Kakeen.

Franzén onnistuu tarkastelemaan maailmaa lapsen näkökulmasta todentuntuisesti niin, että uppouduin täysin Peten tarinaan ja vakuutuin näyttelijän kirjoitustaidoista. Kieli on helppolukuista ja arkista, minkä ansiosta sain vähän lukevan äitini kokeilemaan teokseen tarttumista. Oma lukemiseni on kangerrellut viime aikoina mutta Franzénin teos onnistui avaamaan "lukutukkeumat" ja sain taas puhtia lukemiseen. Ilmeisesti olin kaivannut tällaista nopealukuista, napakan pituista teosta. Suosittelen lämmöllä luettavaksi. 


Franzénin esikoisesta ovat bloganneet myös muun muassa AnniLaura ja Merenhuiske 

Kommentit

  1. Luin kirjan ensimmäisen kerran tuoreeltaan heti 2010 ja vakuutuin Franzénin kirjailijantaidoista. Viime syksynä ostin teoksen äänikirjana (jonka kirjailija itse lukee), ja olen toisena lukukierroksena kuunnellut sitä vähitellen kotitöiden ohessa. Olen kanssasi ihan samaa mieltä, Franzén kirjoittaa sujuvaa ja napakkaa tekstiä, ja kykenee ennen kaikkea kuvaamaan hienosti maailmaa, monimutkaisia tunteita ja perheen sisäisiä ongelmia lapsen silmin. Vakuuttava esikoinen, ei voi muuta sanoa. Ja tietoisuus (ainakin jonkin asteisesta) omakohtaisuudesta tekee kirjasta vielä astetta riipaisevamman lukukokemuksen.

    Hieno arvio, Kaisa! Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oih, äänikirja Franzénin lukemana! Se varmasti tuo lisää koskettavaa tunnetta osittain omaelämäkerralliseen tekstiin. Kirjaa lukiessa olikin kiintoisaa miettiä, mitkä tapahtumat olivat totta. Onneksi mies on päättänyt kirjoittaa: sen taidon hän osaa. Aurinkoista alkavaa uutta viikkoa sinulle! <3

      Poista
  2. oi mukavaa että pidit tästä kirjasta. Hienon arvion olet kirjoittanut. :) Mielenkiintoista lukea sitten mitä pidit kakkososasta, kun sen olet lukenut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aletheia! Onneksi viimein sain tartuttua tähän teokseen, sillä se olikin jo odotellut vuoden hyllyssä. Nyt saa viimein napata monet kerrat kirjastossa vastaan tulleen jatko-osan. :)

      Poista
  3. Tästä minä pidin, vaikka tarina oli surullinen. Lapsen ääni nousi selkeästi esille. Jatkokirja ei ollut yhtä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiessa suorastaan hämmästyi sitä, miten upeasti Franzén tavoittaakin lapsen äänen. Jatko-osasta olen jonkin verran silmäillyt arvioita ja palaute ei ehkä ihan niin ylistävää ole ollut esikoisessa. Tosin sanotaanhan sitä, että toinen on vaikeampi ensimmäinen. :) Pitänee kokeilla, miten itselleni käy.

      Poista
  4. Main tavoin minäkin pidin enemmän tästä ensimmäisestä osasta, mutta ei toinenkaan missään nimessä huono ollut, joten kannattaa ehdottomasti lukea sekin. Pidin vain jostain syystä enemmän nuoremmasta Petestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Pete on kyllä symppis! :) Olin pakahtua erityisesti hänen ja pikkusiskon lämpimistä väleistä -niin kauniisti ne oli kuvattu. Ehkä teini-ikäisen Peten lähelle on haasteellisempi päästä ihan niin kuin kenen tahansa murrosikäisen. Mukavaa kuulla, että jatko-osa kannattaa kaikesta huolimatta lukea. Toivottavasti saisin sen luettavaksi piakkoin. :)

      Poista
  5. Voi tämä oli kyllä hyvä! Tekisi mieli nyt lukea tämä uudestaan, vaikka jatko-osakin on vielä lukematta :p Kirjan luvut olivat välillä niin satunnaisia pätkiä, että tuli mieleen omat yhtä oudot ja hajaniset lapsuusmuistot. Miksi sitä muuten muistaakin miten jännää oli saada limpparia vain ja ainoastaan saunan jälkeen lauantaisin, muttei esimerkiksi kesän jännää eläintarhareissua muuta kuin valokuvista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se! Jännittävää, miten jotkin asiat jäävät niin hyvin mieleen ja jotkut katoavat. Minun mieleen matkoista ovat saattaneet jäädä isot pomppulinnat, valtavat vesiliukumäet tai jonkin mökin muistan pelkästään siitä, että paikka oli täynnä hyttysiä. :-D

      Poista
  6. Olen väärin perustein kartellut tätäkirjaa. kiitos hienosta arviostasi, ehkä nyt tartunkin siihen, kun se vastaani jostain tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sain sinut innostumaan tästä! :) Tämä teos kannattaa kyllä lukea; Franzén yllätti ainakin minut täysin kirjoittajantaidoillaan.

      Poista
  7. Kirjoitit kirjasta todella kauniisti ja osuvasti :) Minun pitäisi ottaa Samoilla silmillä kirjastosta lainaan ja ottaa selvää mitä Petelle seuraavaksi tapahtuu...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!