lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Poikani Kevin (We Need to Tal About Kevin),
Lionel Shriver. Avain 2008 (2006, alkuper. 2003).
suom. Sari Karhulahti. 544 s. Loisto-pokkarit.


Mutta aavistin, että olin päätynyt osittain juuri valmiiden käsikirjoitusten takia räikeänväriseen, tukahduttavan kuumaan, bussin vessalta haisevaan huoneeseen, vaikka oli hyvin kaunis ja epätavallisen leuto joulukuinen iltapäivä. Niinpä tiedotin yhtä tyynesti kuin Kevinkin: "Minäkin vihaan usein sinua." Sitten lähdin. 

Vuosi 2014 taitaa olla minulla järisyttävien kirjojen aikaa. Sellaisten, joiden jälkeen maailma nyrjähtää paikoiltaan ja sitä kulkee tovin pökertyneenä kuin sumussa. Poikani Kevin ei paitsi ravistellut maaperää vaan myös sivalsi viillon terävän lasin lailla sydämeen. En voinut kuvitellakaan tarttuvani heti tai edes seuraavana päivänä uuteen kirjaan. En vain pystynyt.   

Poikani Kevin koostuu Evan, äidin ja vaimon, entiselle aviomiehelleen Franklinille kirjoittamista kirjeistä. Heidän melkein täysi-ikäinen lukiolaispoikansa istuu nuorisovankilassa koulusurmasta. Nyt, karmivien tapahtumien jälkeen, Eva palaa aikaan ennen Kevinin syntymää ja sen jälkeiseen aikaan. Hänen välinsä poikaansa ovat olleet viileät jo tämän syntymästä saakka. Lapsenhankinta oli ollut ennemminkin Franklinin toive, ei matkustuksesta nauttivan Evan. Siinä missä Franklin palvoo poikaansa, eivät välit Evan ja Kevinin välillä ole olleet milloinkaan kovin pastellinsävyiset. Olisiko Kevin koskaan ajautunut tekoihin, jos Eva olisi ollut parempi, rakastava äiti? Millainen hyvä äiti edes on? Voiko lapsi syntyä pahuus valmiiksi veressään vai kylvääkö ympäristö pahuuden häneen? Jos näin on, mikä sysäsi Kevinin karmivaan tekoonsa? Evan kirjeet värjäytyvät loppumattomasta surusta, pettymyksestä, pelosta ja silmät sumentavasta raivosta. Hän ei ole enää, kuka tahansa vaan koulusurmaajan äiti. 

Shriverin teoksen tunnelma on raskasta kuin tykkilumi, joka painaa kuusen oksia maata kohti. Poikani Kevin liimasi minut täysin mukaansa ja luin sitä aina, kun vain oli pienikin mahdollisuus. En muista, milloin olisin viimeksi tuntenut kirjaa lukiessani yhtä jäätäviä kylmiäväreitä ihollani tai parahtanut ääneen ahdistuksen tuottamia kirosanoja. Shriver jättää todellisen paljastuksen ihan viimeisille sivuille eikä mikään ole kohdallaan sen jälkeen. Hetkeksi maailma lakkaa hengittämästä. 

Teoksen lukemisesta on nyt viikko, ja vaikka lukeminen ei vielä maistu samalla tavalla kuin ennen, tiedän, että juuri lukemisen jatkaminen on parasta lääkettä. Kuten Leena Lumi osuvasti kirjoittaa, on Poikani Kevin mestarillinen teos, jonka haluaa unohtaa mahdollisimman pian. Viilto kuitenkin jää, syvä sellainen. 

Itselleni tämä oli ensimmäinen Shriverini. Jos et ole vielä lukenut Poikani Keviniä, lue nyt. Itseltäni teos ei varastanut yöunia, mutta jos sinä ahdistut helposti, uppoudu teokseen silloin, kun auringonvalo lämmittää kasvoja ja narsissit nauravat. Sillä tämän teoksen aloitettuasi saatat kaivata juuri noita pieniä myönteisiä asioita.  

Lisää arvioita löytyy muun muassa Paulalta, joka pohtii enemmän kirjan teemoja, KatjaltaSallalta ja Linnean blogista, jossa arvioidaan myös teoksen pohjalta tehtyä elokuvaa.







25 kommenttia:

  1. Poikani Kevin oli minullekin ensimmäinen lukemani Shriverin kirja. Huh, millainen se onkaan! Kirja, joka unohdu varmaan ikinä. Se on hurja ja pelottavakin ja toisaalta hyvä esimerkki epäluotettavasta kertojasta. Luin pian Kevinin jälkeen romaanin Jonnekin pois. Siinä on paikoin rankkuutta, mutta siitä jää paljon valoisampi olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiintoisaa miettiä, miten Eva voi kokea Kevinin jonkin lapsuusajan teon mahdollisesti paljon negatiivisemmassa valossa kuin se ehkä on ollut. Mikä lopulta onkaan totuus.. Minun oli välillä vaikea sietää Frankliniä, sillä Eva kuvaa hänet niin sinisilmäiseksi ja liiankin huolehtivaiseksi. Muistan joskus selailleeni Jonnekin pois -teosta kirjastossa, mutta en tiedä, onko se minun makuuni. Kenties luen, kenties en, mutta Poikani Kevin jää sydämeen -tiukasti.

      Poista
  2. Minulta Poikani Kevin vei yöunet, se oli niin vaikuttava. Yksi järisyttävimmistä kirjoista ikinä. Elokuva ei päässyt samalle tasolle, mutta ei se kamalan huonokaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yllätyin siitä, ettei teos varastanut yöuniani tai tunkeutunut niihin, koska yleensä kirjat vaikuttavat herkästi uniini. Elokuvaa en ehkä katso (jotenkin kestän ahdistavuuden paremmin kirjoissa, mutta en mielelläni katso sitä elokuvista), mutta myös minulla Poikani Kevin sijoittuu järisyttävimpien kirjojen listalle.

      Poista
  3. Tämä on tosiaan melkoinen lukukokemus. Luin tämän kaksi vuotta sitten, pääsiäisenä, ja onneksi aloinkin lukea sitä juuri loman alussa, koska minun oli vain pakko ahmia kirjaa eteenpäin ahdistuksesta huolimatta. Kokonaisuus on vaikuttava ja hieno, kirjan tunnelma jäytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikani Kevin tosiaan tarraa lukijan otteeseensa. Viimeiset sivut olivat sellaista tunnemylläkkää että, huh. Miten tällaisen kirjan edes voi tarttua toiseen kirjaan.. Itselläni jumittaa vielä mutta hitaasti ja varmasti. Eiköhän se tästä.

      Poista
  4. Tämä on kyllä mieletön kirja! Minulla lukemisesta on jo monta vuotta, mutta edelleenkin alkaa ahdistaa kun tästä lukee arvioita. Elokuvakin oli ihan hyvä, mutta kyllä kirja ehdottomasti voiton vie :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun palasi sama ahdistus eilen, kun kirjoitin arviota kirjasta. Ja vaikka kirja ei -ihme kyllä- vienyt yöuniani silloin, kun luin sitä, onnistui se tuomaan painajaisunia nyt, kun palautin mieleen kokemani tunteet. Saapa nähdä, syrjäyttääkö mikään teos, jonka tänä vuonna vielä luen, Poikani Keviniä järisyttävyydellään.

      Poista
  5. Tätä kirjaa en unohda koskaan. Shriverin paras teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, uskon, etten minäkään unohda. Huikea teos.

      Poista
  6. Niin huippu kirja! En ole (vieläkään) saanut aikaiseksi luettua lisää Shriveriä, vaikka Kevinistä taitaa olla kohdallani aikaa jo toista vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, tuleeko itsellä kokeiltua lisää Shriveriltä. Ei tosin ihan heti. Nyt pitää antaa tunteiden tasoittua hetkeksi ja lukea jotain vähemmän ahdistavaa.

      Poista
  7. On niin hirvittävän raskas ajatus, että pahuus voisi olla synnynnäistä. Väkisinkin Keviniä lukiessa tulee pohtineeksi, mitä sitä tekisi, jos oma lapsi olisi kuin Kevin. Jäätävä teos kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Tätä teosta ei ehkä kannata suositella raskaana oleville..

      Poista
  8. Luin postauksesi ja keskusteluketjun. Se, miksi Eva kirjoitti kirjeitä, se kaikki toivottomuus ja suru, saa nytkin aikaan itkuolon. Tulee myös mieleen Lauri Viidan runon alku "Äidit vain nuo toivossa väkevät..." Evahan ei lakannut tapaamasta poikaansa. Hän askelsi vankilaan vaikka kuinka konemaisesti.

    Elokuva on lukukokemuksen jälkeen laimea. Minä olin kuvitellut äidin aivan erilaiseksi. Vaikka Tilda Swintonia kehuttiin suorituksestaan, niin minusta hän oli liian kolea ja ruma. Koin kirjaa lukiessa Evan ihan tavalliseksi äidiksi, joka onnettomuudekseen saa hirviölapsen kuten Doris Lessingin Viides lapsi -kirjan äiti, joka synnyttää kummajaisen, Benin. Kyllä sellaista sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio runolainaus, Marjatta. Hämmästelin lukiessani sitä, etenkin lopussa, kun kaikki selviää, miten Eva on kaikesta huolimatta käydä poikaansa katsomassa ja yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt löytää juteltavaa ja saada selvyyttä asioihin.

      Tuo Doris Lessingin kirja on ehdottomasti luettava jossain vaiheessa. En häntä ole muutenkaan lukenut aiemmin.

      Poista
  9. Minä en tälle kirjalle lämmennyt. Liian jaarittelevaa minun makuuni. Päällimmäiseksi kirjasta jäi mieleeni vain joku "tomaattisota" Espanjassa. Liikaa siis sivupolkuja, mutta saatan kyllä ymmärtää niitä, jotka kirjasta koukuttuivat. Minä vain en. Lisäksi satuin katsomaan kys. kirjasta tehdyn elokuvan siinä vaiheessa kun olin lukenut about puolet kirjasta. Ei olisi kannattanut katsoa ennen kuin oli lukenut kirjan kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku tosiaan ei ole ihan parasta antia, myös minulla oli välillä hankaluuksia. Loppua kohden tempo kiihtyi, ja tarina imaisi jälleen mukaansa.

      Voi ei, leffan katsominen varmasti vei ilon lukemiselta! :/ Mutta onneksi meitä lukijoita on monenlaisia, kaikesta ei voi eikä tarvi pitää. :)

      Poista
  10. Poikani Kevin on huikea. Muistan tosin takkuilevan alun, mutta loppu oli sitäkin parempi. Shriveriltä en ole tämän lisäksi lukenut kuin Kaksoisvirheen. Se ei ollut ihan tämän veroinen, mutta hyvä sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minulla alku takkusi. Pariskunnan elämän seuraaminen ei jaksanut kauheasti kiinnostaa etenkään, kun odotin vain Kevinin tekoa ja sen käsittelyä. Alun jälkeen kirja kuitenkin tempaisi vahvasti mukaansa. Saapa nähdä, luenko vielä jotain muuta Shriveriltä mutta se ainakin on selvää, että hieman taukoa on pidettävä. :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Palaan siihen toivottavasti pian. :)

      Poista
  12. Kirjoitat ihanasti tästä kirjasta. Liikutuit ja vaikutuit, sen takia kirja alkoi kiinnostaa myös minua! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta! :) En voi kuin suositella lukemaan, huikea teos! Mukavaa, että teos pääsi lukulistallesi. :)

      Poista
  13. Huh, nyt tuli ruuhkaa lukulistalle, niin hienon arvion olit kirjoittanut. En ahdistu yleensä helposti, mutta nykyään kaikki äitiyteen liittyvä aiheuttaa melkoisen voimakkaita tunteita. En tiedä, pystynkö lukemaan tuota kirjaa, mutta ehdottomasti aion yrittää:)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!