Marjo Niemi: Juostu maa


Juostu maa, Marjo Niemi.
Teos 2004.127 s,
Niin kauan kuin jalkoja liikuttaa, minulla on aikuisen jalat. Kun lopettaa ne kutistuvat ja alkavat valittaa. Pienen hetken voin pysähtyä vanhalla sillalla. Siihen on varaa. Keuhkoissa puristaa, ne jatkavat samaa tahtia, vaikka jalat pysähtyivät. 

Marjo Niemen esikoisteos Juostu maa on odottanut hyllyssäni jo monta vuotta. Nyt se viimein valikoitui lukemisekseni, kun kaipasin pitkästä aikaa pidempien teosten sijasta jotain lyhyttä. Juostu maa on juoskupyrähdyksen mittainen tuokio kymmenvuotiaan tytön, Syksyn, ja hänen sukulaismiehensä Kalevin kanssa. Läpi teoksen Syksy juokseen kuin tuuli, joka pyöräyttää pellolta tomua ilmaan. Tanner tömisee, vilja keinuu tytön askelten rytmissä, metsä kahmaisee tytön syliinsä. Mieltä painavat ajatukset eivät kuitenkaan jää Syksystä jälkeen, vaikka humalaiset miehet ja ilkeitä sanoja sylkevät teinit hän onnistuisikin karistamaan. Joskus ojan pientareelta voi löytää kaukaisuuteen tuijottavan isän, joskus äiti juoksee huolissaan yön pimeään verhoon lähteneen Syksyn perään. Kaikista parhain olla tytöllä on mummolassa. Siellä ei tarvitse juosta muualle kuin mummon syliin.

Kalevin kertomat osuudet ovat karheita ja miehekkään suoria. Näiden alta pilkottaa kuitenkin suru, yksinäisyys. Uutta elämäniloa Kalevi löytää Syksystä, jota hän alkaa valmentaa. Tunnelma on suomalaisen harmaa ja ankea. Sanat tukahdutetaan alkoholilla, naiset käpertyvät omiin oloihinsa, lapset reagoivat eri tavoin: Syksy juosten, pikkusisko loputtomasti puhuen. Ympärillä vilja suhisee. 

Juostu maa on ylistetty pieni aarre, jota Satu aikanaan hankki kirjakaupan löytökorista muillekin bloggareille jakaakseen aarteen muillekin. Minulle teoksesta jäi päällimmäisenä mieleen sen sanojen rytmi, joka kulkee Syksyn juoksuaskelten mukana. Kieli on muutenkin varmaa ja miellyttävää luettavaa. Tätä teosta lukiessani en pystynyt kuvittelemaan tarinaa väreillä: Juostu maa on mustavalkoista nauhaa. Tarina itsessään ei ole minulle uusi. Valitettavasti koin saman kuin Katri: ihan kuin olisin lukenut tällaisen ennenkin. Jokin sivumaku oli kovin tuttu, ja lopun käänteet olivat odotettavissa. Pidin kyllä lopun herkästä tunnelmasta, taisin vähän naurahtaakin tragikoomisuudelle. Henkilöistä vahvimpana mieleeni jäi Kalevi, jolle nyrpistelin aluksi nenääni. Vielä mitä, voin kuvitella, että hänen sylinsä on karhumaisen lämmin ja käsivarret turvallisen vahvat. Teoksen luettuaan tuleekin tunne, että on halattava lähellä olevaa. Kerrottava, että välittää.

Juostu maa on teos, jota voi suositella kokeiltavaksi. Ehdottomasti sen ohi ei kannata juosta, sillä teos voi tarjota toiselle lukijalle vahvemman lukukokemuksen kuin minulle. 

Arvio myös Kiiltomadossa.









Kommentit

  1. Luin tämä viime syksynä, ja muistan pitäneeni kirjasta, erityisesti Syksyn kertojaosuuksista. Jotain viehätystä kirjassa oli, vaikkei tämä mikään maailmojen mullistaja ollutkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viehättävä kirja on, ja minäkin pidin Syksyn osuuksista, vaikka hän lopulta ei jäänyt vahvimpana mieleeni henkilöistä. Pieni teos mutta vahva. :)

      Poista
  2. Tämä oli kiva pieni kirja, joka tosiaan tuntui melko tutulta. Ei elämää suurempaa, mutta mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei tarvinnut katua kirjaan tarttumista :) Ja mitä sopivimman kokoinen käsilaukkuun!

      Poista
  3. Voi, ihanasti kerroit tästä kirjasta! Annoit minulle jo nyt, omalla tekstilläsi, minulle hienon lukukokemuksen! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!